Kerran sahasin raivurilla ampiaisen pesän vahingossa halki, tuli niin kiire että saha jäi käymään mättään päälle ja kävi siellä kauan aikaa ennenkuin uskalsin hakea sen pois. Muutaman piston kerkesin muistaakseni saaha

Etsin näitä tapaturmaketjua jatkaakseni. Tässä yksi ja toinen linkistä alla.

Selitän, koska nyt tuli se pakollinen paussi. Työkauden aloitin maaliskuussa raivauksilla. Istutusta oli muutama viikko kesällä. Raivaukset jatkui, kolme viikko pidin yhteensä kesälomia.

Marraskuun puolivälissä sadetihkuhämärässä taimikon raivuulla vajaa puoli tuntia ennen kuin päivä olisi ollut täysi, putosin kuusi tureikon läpi  kallionlaidalta n. pari metriä, oikea jalka jäi ensin hieman nalkkiin ja pudotessa se oli vielä eri asennossa,  alas tullessani kyykkäsin huolella raivureineni niin linkkuun kuin ihminen pääsee, ehkä ylikin.. Siitä pöllästyneenä en päässyt ylös, irrotin raivurin, polveen sattui, nousin kyllä käsillä oksasta hilaten.

Raahasin raivurin kahvasta autolle n. 20 metriä. (piru periköön suomalaisen sisun ja luonteen, en jätä kamoja tänne varastettavaksi /muiden vaivoiksi!). Pomolle soitto nyt kävi pahasti kai, vaihdan kuivat vaatteet ja jos pystyn, ajan päivystykseen. Itkukin tuli. Hammasta purren, joo ajoin, mutta tuskat kovat. Sitten loppui matkanteko omin voimin.

Päivystyksestä kyynärsauvat käteen ja toisen kyydillä keskussairaalaan. Röntgen alaselkä ja polvi. Selän siksi, kun putoamishetkellä ensin möksähdin per,se edellä kallioon ikävästi sattui sekin, siitä samantien  liu’uin alas kuin sukkula (märät sadevaatteet).  Ei murtumia. Kunnon kipulääkkeet. Seuraavaksi magneetti polvelle. Tulos sivusiteen 2/3 osa repeämä, ei leikattu mutta pitkä sairausloma. kylmäpakkausta, särkylääkkeet  plus fysioterapiaa pitkään. Ensi kevääksi pitäisi olla *valmista*.

Tässä könkätty kyynärsauvoilla monta viikkoa, kotona lähinnä. Kaikki asiat hoitanut niin, että kaveri hakee kyytiin. Poika kävi siivoamassa. Eipä paljoa huvitakaan lähteä minnekään korona-aaltoilun myötä.. Töihin olis kiva mutta onni oli se, että työkausi aloitettu aikaisin, melkein yhtä pitkä kausi tuli  kuin ennenkin ja tapaturma sattui näin loppuun, ehtii parannella rauhassa.

Se hetki kesti silmänräpäyksen, en ehtinyt huomata, että olin edes niin reunalla, kun hupsahdin alas, vaudikkaasti kävi se. Olin kulkenut sen pyöreälaitaisen kallion ali raivaten ja viimeiseksi päätin, että harvennan sen päällä kasvaneen kuusi*aidan*, joka näkyi tielle, niin maisemointi, samalla näkyisi se järvi myös taustalla.. Ilmeisesti hujahdin pienestä *aukosta* alas. Olen yön pitkinä tunteina miettinyt, miten se tapahtui. Niin kun paranen kävelykuntoon, palaan katsomaan, missä meni vikaan. Ja odottaahan se työmaa minua keväällä, kun jäi kesken kerta.

Vahinko ei tule kello kaulassa. Syyshämärä, märkyys, sumu, liukkaat kalliot, liukkaat maapuut, sammaleiset kivikot, heinien peittämät kuopat. Kesällä raivasin kuivalla kelillä hyvin louhikkoista rinnettä valoisassa ja tarkoin varoen, ei lipsahtustakaan. Tämä pieni parin metrin korkuinen  kallionreuna sitten koitui kohtaloksi. Kyllä nää loppuvuoden kelit on petollisia, *valot ei syty* koko päivänä, maanpiirteet tuntuu hukkuvan johonkin.

Maltti on monessa hommassa hyväksi.. Itse näin siitä varoittavan esimerkin keväällä..

Vuokrasin omilta tiluksilta autiotalon pihapiirin metsästysseuralle lahtivajan paikaksi ja lupasin samalla, että saavat siitä huonot puut kaadella polttopuiksi.

Rupesivat tuumasta toimeen ja ”pääsahuri” olikin asiansa osaava ja kaikilla suojavarusteilla varustautunut. Hommassa oli mukana sellainen hyvin innokas vanhempi herra myös… Kaatoivat isoa lahoa koivua ja ”pääsahuri” käski vanhaa herraa pysymään sivussa, kunnes puu nurin ja että sitten saa tulla pölleiksi sitä pätkimään.

No, kun puu mätkähti nurin, niin vanha herra syöksyi heti työmaalleen.. Oli vaan lahosta puusta jäänyt latvasta pätkä viereisen puun  oksiin ja pudotessaan osui vanhan herran päähän sillä seurauksella, että muistaakseni 3 niskanikamaa mursi ja en tiedä, että käveleekö herra vieläkään… Malttia siis kaikille.

”Elä niin kuin opetat” päätin 30-v sitten kun olin lähes sadan metsuri työsuojelupäällikkö. Vuosia vahtasin metsureiden turvavarusteita ja työturvallisuutta, ja päätin ettei saha käynnisty ilman kypärää ja turvasaappaita. Jos hommaa vähänkään enemmän, niin myös viiltohousut.

Alkaa väsyttää, niin kotiin lepäämään. Turhia riskejä sahan kanssa ei oteta, vaan apuvälineet käyttöön. Puuhun en kiipeä moottorisahan kanssa. Pokasaha on edelleen aika kätevä ja toinen käsi jää vapaaksi. jne. Hyviä neuvoja on paljon – ne unohtuu vain väsyneenä. Ja tekevälle sattuu, mutta varovaisella työllä yleensä turvavarusteet näissä auttaa – satakiloinen puun tyvi varpaiden päällä (konkelon kaato tyveä siirtäen) vain pysäyttää hetkeksi, jos on turvasaappaat.

http://www.youtube.com/watch?v=HkFFcI4aLSM   Miten se nyt olikaan joutuko sen teräketjun viilaamaan peräti kaksi kertaa talvessa;)  Alempaa jos ois katkassut niin ei ois tainnut yks tankillinen riittää, selostuksesta päätellen aikovat jopa pätkiä rungon.