Keskustelut Puukauppa Onko tämä normaalia puukaupassa?

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 133)
  • Onko tämä normaalia puukaupassa?

    Olen kaupunkilainen metsänomistaja, ja tein ensimmäiset puukauppani MHY:n kautta vähän aikaa sitten. Kun sain laskelman kuluista, olin lievästi sanottuna järkyttynyt. Metsäyhtiöt olivat ostaneet puuta noin 18 000 euron edestä, mutta käteeni jää ilmeisesti vajaa 3000 euroa. Korjuukustannukset olivat veroineen yli 13 000 euroa (27,3 euroa/kuutiolta ilman ALVia). Sain periaatteessa yli 4000 euroa, mutta tästä menee vielä arvolisävero (noin 1000 euroa) ja itse puun myyntivero.

    Kyseessä oli parin hehtaarin ensiharvennus ja saatu puuaines oli pääosin koivu- ja mäntykuitua, mikä tietenkin osaltaan selittää korkeita kustannuksia. Ihan risukosta ei ollut kuitenkaan kyse, vaan jo kohtalaisen kokoisista puista. Metsäpalsta sijaitsi tien vieressä, joten myöskään kuljetuskustannuksilla tilannetta ei voi selittää. Olisin kiitollinen kuulemaan kokeneempien metsänomistajien näkemyksen, onko tämä normaalia hinnoittelua.

  • Tolopainen

    Miksi siihen silloin MHY pitää ottaa mukaan. Tämä alkaa mennä aika ABC kissa kävelee touhuksi. Kohta ilmeisesti kelpaa oman moton mitatkin.

    Visakallo

    Lähes jokaisessa meikäläisen  mhy:n energiapuukaupassa on tullut myös tukkeja ja kuitupuuta. Meilläpäin ei vain  tehdä asioita vaikeammaksi kuin ne ovat.

    Tolopainen

    Mihinkä ne on menneet jollekin kyläsahurille.

    Visakallo

    Ei, vaan eri kaupoissa aina jollekin kolmesta suuresta.

    Tolopainen

    Siis kuka oli myyjä.

    Tolopainen

    Väität että MHY:n moto mittasi tukkisi ja myit ne kolmelle suurelle pystykaupalla saamallasi koneen mittaustodistuksella.

    Visakallo

    Juuri näin! Minä olin pystymyyjä mhy:lle, mhy toimitti energiapuut, kuitupuut ja tukit  yhdelle kolmesta suuresta koneen mittaustodistuksella. Energiapuut punnittiin kuormainvaalla. Mikä tässä nyt on niin ihmeellistä?

    Tolopainen

    Mistä tiedät miten välityskaupan puut mitataan. Tuohan on ihan normaalia välityskaupaa jota monet ostajat  tekee lopullinen ostaja tietenkin mittaa puut haluamallaan tavalla.

    Visakallo

    Aivan normaaleista mhy:n välityskaupoista on ollut kysymys koko ajan.

    Visakallo

    Jos palataan tähän aloittajan asiaan, niin jäämme odottelemaan niitä lisätarkennuksia.

Esillä 10 vastausta, 101 - 110 (kaikkiaan 133)