- Tämä aihe sisältää 15 vastausta, 9 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 2 vuotta, 10 kuukautta sitten toimesta.
-
Onko riistanhoitoyhdistysten toiminta hiipumassa?
Linkin dokumentti aiheuttaa huolta, pystytäänkö tulevaisuudessa pitämään voimakkaasti kasvavat, tuhoja aiheuttavat riistakannat hallinnassa? Esimerkkinä valkohäntäpeurat lounaisessa Suomessa.
Vaikka yhdistystoiminta on pääosin vaapaaehtoistoimintaa, on riistanhoitoyhdistyksillä oma melko mutkikas ”Kemera”, jolla jaetaan valtionavustuksia ja yritetään ylläpitää sekä elvyttää yhdistysten toimintaa.
Valtionavustus on viime vuosina kattanut keskimäärin noin 55 % riistanhoitoyhdistysten varsinaisen toiminnan menoista. Samanlainen kehityskulku on menossa kuin mhy-kentässä, yhdistymisiä tuetaan suuntaamalla hankerahoitusta yhdistymisten selvitystyöhön.
Rhy-kentälläkin on ”jatkuvan kasvatuksen ongelma”. Iäkkäät alkavat olla harvaan asentoon hakattuja, myrskyt kaatavat heitä jatkuvasti vaakatasoon ja eikä uusia metsästäjäntaimia ota syntyäkseen, vaikka osa tuista suunnataan varhaishoitoon. Uudet taimet tukahtuvat alikasvokseen, jonka muodostaa kaupungistuminen ja kännykässä pyörivät sovellukset.
Mikä lienee metsästysharrastuksen tulevaisuus? Onko meidän kuitenkin tulevaisuudessa pyydettävä (edit 23.1.2022: poistettu yksi sana) apua, jos uusia sukulpolvia ei metsästys harrastuksena kiinnosta, vai mikä neuvoksi?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.