Helsingin keskusta ja sen edessä oleva saaristo on varsin otollista aluetta tuulivoimalle. Sinne aluksi 200 myllyä ja myöhemmin sitten lisää. Sähkö pitää tuottaa siellä, missä sitä kulutetaankin.

Näin porot, luonnoneläimet, linnut ja lapin maaperä pelastetaan täydelliseltä luonnon tuholta.

Ylä-Lapin metsätalouden kannalta oli aikanaan paha takaisku, kun Vapo lopetti sahauksen Peuravuonon sahalla. Sahaa yritettiin elvyttää erilaisilla omistusjärjestelyillä (mm. kuntakin oli mukana), mutta toimintaa ei saatu kunnolla enää pyörimään. Sahan koko ja tarjolla olleen raaka-aineen määrä ei käytännössä mahdollistanut investointeja nykyaikaiseen tekniikkaan.

Ylä-Lapin metsätaloutta ”puolusti” Peuravuonon paikallinen jalostus; hakkuutyöt tehtiin silloin kokonaan miesvoimin metsurityönä ja myös tämä työllisyysvaikutus koettiin niillä selkosilla positiivisena asiana. Sahalla valmistettiin sekä normaalia sahatavaraa että ratapölkkyjä. Peuravuonossa sahattujen ratapölkkyjen kyllästysprosessi oli suuresta sydänpuuosuudesta johtuen erilainen etelämpänä sahattuihin ratapölkkyihin verrattuna, mikä omalta osaltaan vaikeutti pohjoisen ratapölkkyjen jatkokäsittelyä. Betonipölkyt ”veivät” markkinat, mutta puisia ratapölkkyjäkin tarvittiin ”paikkopölkyiksi” ja joihinkin lyhyempiin ratapätkiin.

Kun paikallinen mekaaninen jalostus on käytännössä loppunut ja luontoarvojen merkitys entisestään noussut, ei Ylä-Lapin metsätalouden tulevaisuus kovin hyvältä näytä. Kuitupuiden toimittaminen Kemiin sellun raaka-aineeksi ei ole taloudellisestikaan kovin kannattavaa pitkän kuljetusmatkan takia.

Pahat linnut lauloivat, että Peuravuonon sahan niinkin pitkäaikaiselle toiminnalle oli vähän raadollisiakin syitä, mutta niiden todenperäisyydestä ei tietenkään ole mitään varmuutta. Muistelen vähän, että olen aikanaan ollut tiiviisti mukana tuossa Ylä-Lapin kuviossa, mutta koska siitä on niin kauan aikaa, voin tietenkin muistaa ihan väärinkin…