Keskustelut Metsänhoito Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 380)
  • Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

    Merkitty: 

    Tuore Metsästäjälehti 4/2018 kehui kahden kolmesta suomalaisesta suhtautuvan myönteisesti metsästykseen. Tutkimuksen Suomen riistakeskukselle oli tehnyt  Taloustutkimus.

    Mielestäni ylivoimaisesti tärkeämpää olisi tutkia suomalaisten suhtautumista toteutettuun hirvieläinpolitiikkaan. Koskettavathan hirvien aiheuttamat onnettomuudet, taloudelliset vahingot sekä hirvikolarin pelko liikenteessä suurta joukkoa kansalaisista lähes päivittäin.

    Kun hirvikannan säätely on lakien ja säädösten turvin ohjattu hirviporukoille ja metsästäjille, vaikuttaa pysyvästi ylisuureksi paisutettu hirvieläinkanta siihen, mikä on kansalaisten suhtautuminen metsästykseen. Vaikka olisit sitä mieltä, että on metsästetty hirvikantaa liian varovaisesti, et voi suhtautua metsästykseen kielteisesti. Voit vain ajatella, että metsästää pitäisi entistä enemmän eli riittävästi.

    Ilmeisesti Suomen riistakeskus on tarkoin harkinnut , mitä kysymällä saadaan myös hirvipolitiikalle – hirvenmetsästystä ohjaavana valtapelinä – parempi hyväksyttävyys vahinkojen ja kustannusten maksajien keskuudessa. Näistä suurin menettäjä lienee kansantalous verotulojen ja työmahdollisuuksien menettämisen muodossa. Puuntuotannon menetykset ja hirvikolarien vuoksi korkeammat liikennevakuutusmaksut koskettavat myös monia.

     

  • harrastelija

    Voi mahoton kuinka nykyaika on vieraantunut luonnosta!

    Olemme tässä paikasa reilut 30 v olilleet ja alkuaikoina kotilahdelta harrastettiin vesihiihtoa. N. km halkaisijaltaan olevan lahden rannalla harrasti 5 hiihtoporukkaa tällaisella viikonloppukelillä. Piti seurata tarkasti vesiliikennettä, että pääsi vuorollaan vesille!

    Käytiin mummun kanssa kesän kuumimpana pyhäpäivänä n. 10 km:n lenkki, jossa kierrettiin kaupungin omistama ja retkeilymökkejä sekä laituripaikkoja sisältävä 28 ha:n saari.

    Saaressa oli 1 vene ja 2 kanoottia. 1 vene oli järvellä saman aikaisesti. Missähän ne porukat nykyään viettää lomiaan?

    puunhalaaja

    Nyt kun asiaa vielä miettii, niin aloitteesta kannattaisi tehdä niin rajattu kuin vain mahdollista. Eli ei sanaakaan metsäpeuroista tai poroista, sillä keskeisin ongelma on hirven ja valkohäntäpeuran määrä.

    Pitäisi myös tarkkaan miettiä, että miten lakeja haluttaisiin muuttaa? Onko tavoitteena kirjata lakiin, että kanta ei saa olla suurempi kuin vaikka 1 per tuhar hehtaaria? Vai pyritäänkö muuttamaan systeemiä jolla kannasta päätetään, ottamatta kantaa tarkkaan jäävään lukumäärään. Tässä on monta eri tapaa edetä, toivottavasti asiasta innostuu joku jolla on hyvä kokonaisnäkemys asiasta.

    A.Jalkanen

    Tärkeintä olisi, että maanomistaja saisi päättää, ja kannan alarajaa ei olisi, eli vaikka nolla hirveä tai peuraa olisi sallittu. Ylärajan saisi valtiovalta määrätä, jotta joku roti säilyisi liikennevahingoissa.

    derHorst

    Tämä hirvipolitiikka on mielenkiintoinen kysymys. Sen verran taustaksi, että omat maani sijaitsevat alueilla, joissa hirvet ovat kesäisin ja lähtevät talveksi talvilaitumille. Viime talvi oli ensimmäinen, kun hirvet talvehtivat alueella. Omille maille ei tuhoja tullut yksittäisiä puita enempää, mutta naapurustossa syötiin kyllä männyn ja koivun taimikoita. Hirvikanta tuntuu kasvavan joka vuosi, vaikka lupa- ja saalismäärät ovat kasvaneet vuosittain. Ja aika helposti lupakiintiö ammutaan täyteen joka syksy.

    Herää tietysti kysymys, onko lupakiintiön taustalla oleva arvio hirvikannasta ja todellinen hirvimäärä alueilla ollenkaan samalla tasolla. Mielestäni ei, vaan todellisuudessa hirviä on paljon virallista lukua enemmän. Viime syksynäkin metsästysseurassa todettiin hirviä olevan joka puskassa.

    Jos mennään tähän hirvikannan säätelyyn, niin aika vaikeaa se on, jos metsästysseurat haluavat pitää hirvikannan korkealla. Metsästysoikeus ei ole jokamiehen oikeus, joten kanta pysyy, jos seurat niin pienessä piirissä päättävät. Suomen tilarakenteella ei oikein kilpailevaa metsästystoimintaa aikaiseksi saa. Ymmärrän toisaalta hirvimiehiä, koska mukavampaa se metsästys on, kun saalista tulee, mutta toisaalta maanomistajat tässä laskun maksavat. Homma on yhä suurempi tulevaisuudessa, kun metsänomistajakunta kaupunkilaistuu ja metsästysseurat ukkoutuvat vielä tästäkin. Asennemuutos on se avainsana.

    Tolopainen

    Nykyinen hirvikanta on vain puolet siitä mitä se oli suurimmillaan 80-luvulla ainakin meillä päin kun verrataan lupamääriä. Kun talvet lyhenee ja luonto muutenkin rehevöityy hirvet syövät kokoajan enemmän lehtipuuta. Hirvivahingot etelässä ovat nykyisin aivan minimaalisia verrattuna pohjoiseen. Eihän siellä edes ole männiköitä. Ei etelä-Suomessa ole mitään hirviongelmaa.

    EDIT: osa tekstistä poistettu

    suorittava porras

    Mitä tulee kasvaviin kolarivakuutusmaksuihin ,ovat niihin monesti syinä alkoholi , kuljettajien ajotaito ja – kunto sekä asenteet . Kuljettajien ikääntyminen vie ajokunto-osiota vauhdilla huonoon suuntaan.

    Jos mennään tapaturmavakuutusten puolelle , niitä maksuja kasvattavat joukkue- ja kamppailulajeissa aiheutuneet runsaasti hoitoa vaativat tapaturmat . Jääkiekko , jalkapallo ja salibändy ovat loukkaantumistilastoissa kärjessä. Omalla perilliselläni pelissä vaurioituneesta polvesta tuli kymppitonnin lasku ja useiden kuukausien työkyvyttömyys . Onneksi oli kulut kattava vakuutus .Kyseiset tapaturmat ovat äärimmäisen harvinaisia metsästysharrastuksen parissa , palloilulajeissa hyvin yleisiä . Olisiko kyseisiä harrastuksia rajoitettava , kun ne korottavat vakuitusmaksuja? …ja paljonko eri harrastukset lisäävät liikennemääriä ja kohottavat sen myötä kolaririskiä ….?

    Korpituvan Taneli

    Suorittava se osaa puhua aina muusta kuin asiasta, miten nämä nyt sitten liittyvät hirvipolitiikkaan. Avaa uusi ketju urheiluvammoille, jos niistä haluat puhua!

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Jätkä

    Urheiluvakuutuksien korvausmäärät on luonnollisesti täysin katettu urheiluvakuutusmaksuista perityillä varoilla? Eihän tuo muuten toimi.

    Hirvivahingot liikenteessa katetaan hirvivahinkovakuutusmaksuilla jne. Ei pidä edes haaveilla, että esim Kotivakuutusmaksuilla katettaisiin urheiluvammoja taikka hirvivahinkoja.

    Valtion lehminä hirvet tekevät yksityisille vahinkoa, joka kuuluu valtion korvattavaksi. Siihen voidaan käyttää kaatolupamaksu-varoja ja mieluusti vahinko korvattaisiin täysimääräisesti.

    A.Jalkanen

    Kaskovakuutuksesta menee hirvivahingot, niin että yhteisesti maksamme ne.

    Planter

    Lähitapiolan mukaan keskimääräinen kustannus valkohäntäpeuran aiheuttamasta kolarista on noin 5000€. Kolareita ajetaan vuodessa yli 5000. Vuositasolla kustannus yli 25 miljoonaa.

    Jos peuroja ammutaan vuodessa 50 000, maksavat autoilijat yhtä ruhoa kohti 500€ vakuutusmaksuina. Yli 10€ lihakiloa kohti.

    Eikä siinä ole kaikki kustannukset. Riista-aitoja rakennetaan miljoonilla. Täällä eräillä erikoiskasviviljelmillä hirvieläinten aiheuttamat tuhot ovat yli 30 000€ vuodessa, eikä niistä saa kuin nimellisen korvauksen, vaikka paikallinen kansanedustaja hehkutti monipuolista korvausjärjestelmää.

    Puutarhatuhoja, taimikkotuhoja, punkkien lisääntyminen ja niiden aiheuttamien tautien hoito jne.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 380)