Keskustelut Metsänhoito Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 380)
  • Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

    Merkitty: 

    Tuore Metsästäjälehti 4/2018 kehui kahden kolmesta suomalaisesta suhtautuvan myönteisesti metsästykseen. Tutkimuksen Suomen riistakeskukselle oli tehnyt  Taloustutkimus.

    Mielestäni ylivoimaisesti tärkeämpää olisi tutkia suomalaisten suhtautumista toteutettuun hirvieläinpolitiikkaan. Koskettavathan hirvien aiheuttamat onnettomuudet, taloudelliset vahingot sekä hirvikolarin pelko liikenteessä suurta joukkoa kansalaisista lähes päivittäin.

    Kun hirvikannan säätely on lakien ja säädösten turvin ohjattu hirviporukoille ja metsästäjille, vaikuttaa pysyvästi ylisuureksi paisutettu hirvieläinkanta siihen, mikä on kansalaisten suhtautuminen metsästykseen. Vaikka olisit sitä mieltä, että on metsästetty hirvikantaa liian varovaisesti, et voi suhtautua metsästykseen kielteisesti. Voit vain ajatella, että metsästää pitäisi entistä enemmän eli riittävästi.

    Ilmeisesti Suomen riistakeskus on tarkoin harkinnut , mitä kysymällä saadaan myös hirvipolitiikalle – hirvenmetsästystä ohjaavana valtapelinä – parempi hyväksyttävyys vahinkojen ja kustannusten maksajien keskuudessa. Näistä suurin menettäjä lienee kansantalous verotulojen ja työmahdollisuuksien menettämisen muodossa. Puuntuotannon menetykset ja hirvikolarien vuoksi korkeammat liikennevakuutusmaksut koskettavat myös monia.

     

  • 6 m3 6 m3

    ”Ps. Myös täällä meillä etelässä hirvenmetsästys-alue on reilusti yli 10 000ha ?”

    So what.

    >47 000 ha (neljäkymmentäseitsemen tuhatta hehtaaria pieni)

    oksapuu

    Tuossa aiemmin on ollut puhetta seurasta joka tekee eikä vaivojaan valita. Eivät vaan saa lupia…

    Tulioita on sanoi urakanantaja 🙂

    Rane2

    Niin,1900 hirvien aiheuttamaa liikenneonnettomuutta,144 loukkaantunutta ja 3 kuollutta vuodessa.Jos hirvikantaa ei saa pienentää niin miten muuten onnettomuuksia voisi vähentää,suorittava?

    Gla Gla

    Suorittava: ”Metsästys sujuu entistä useammin huonosti ,kun alueella ei saa tai voi metsästää .”

    Täällä on ainakin asutusta ja vilkkaita teitä, muista mainitsemistasi harmeista en tiedä poislukien yhden seuran alue, jossa ei kieltoja harmiksi saakka ole. Metsästys kuitenkin onnistuu, kotini viereenkin ilmaantuu tielle varoitusmerkki käynnissä olevasta jahdista. Hirvikantaa ei silti alenneta, kun paikallinen riistapomo sanoi kannan leikkauksen tavoitetasoon olevan kohtuuton vaatimus. Miksi kaksinkertaisella hirvikannalla metsästys kaikkien harmien keskellä on tavoittelemisen arvoista, sitä en ole hoksannut.

    ”Mitä tulee ”visakallon” uhrauksiin , tavallinen metsästäjä uhraa harrastukseensa tonnin vuodessa, hirviä mielivä huomattavasti enemmän . Ilman näitä uhrauksia maamme olisi hukkunut oikeasti hirviin jo muutama vuosikymmen sitten.”

    Ja ilman vastuutonta hirvipolitiikkaa meillä olisi lukematon määrä vähemmän kolareita, parempia leimikoita motolla korjattavaksi ja luontoarvot paremmalla tolalla. Sinä jostain syystä näet vain yhden puolen asiassa.

    Sinänsä on aika koomista puhua oman harrastuksen kohdalla uhrauksista. Minäkin voisin kotona alkaa puhua, että uhraudun kansanterveyden nimissä hakkimaan uuden kevyemmän hiilikuituisen pyörän. Parin vuoden metsästysharrastuksen budjetilla siitä selviää. Turvallisempi venekin voisi olla perusteltu hankinta kalastukseen, siihen tosin pitää jotain kaivaa hiukan enemmän rahaa.

    ”Nytkin varmasti moni miettii ,viitsiikö enää aliarvostettua harrastusta jatkaa saati aloittaa.”

    Periaatteessa en mieti sitä, mitä muut harrastuksestani ajattelee. Teen sitä, mikä minua kiinnostaa tai mikä muuten minua motivoi. Tosin metsästyksen kohdalla tulee poikkeus. Seuran jäsenenä minut velvoitettaisiin kasvattamaan omalla kustannuksellani hirvieläinkantaa ilman mahdollisuutta vaikuttaa asiaan, tällainen aliarvostus kyllä vaikuttaa halukkuuteen tulla mukaan porukkaan.

     

    Tolopainen

    Lisäksi tuossa hirvenpyynnissä on joka syksy ongelmana mitä tekee edellisen vuoden lihoille. Kun ei ole koiraa joka ne söisi. Nyt onneksi on pedot siirtyneet länteen ja niille jätetään 500 hirveä, hiukan helpottaa.

    Gla Gla

    Suuret on metsästäjien ongelmat. Minulla tulee sama eteen marjojen kohdalla, kun tähän aikaan löytyy pakastimesta viime vuoden mustikoita. Ratkaisu on aika helppo, vaikka ei ole edes koiraa, jolle ne voisi syöttää. Minulla ei ole vaikeuksia korvata osaa Citymarketin kauppalistasta oman pakastimen sisällöllä.

     

    William Munny William Munny

    Hirvihän on mitä suurimmassa määrin hyötyeläin,kun se syö niitä pusikoita.Visakallokin säästänyt muutaman lantin,kun ei ole tarvinnut rahdata halpatyövoimaa itäblokista joka kerta raivuulle.Eiks Niin?

     

    suorittava porras suorittava porras

    Kaikki on suhteellista. Hirvivahinkokorvaukset metsätaloudelle kolminkertaistuivat  vuonna 2017 vuoteen 2016  vertattuna . Pääasiallisena syynä asetuksen muutos .

    Korvausta maksettiin 1,4 milj.€. Vuoden 2005 paikkeilla  korvaussumma oli 5milj. € vuodessa . Pari vuotta sitten korvauksia maksettiin alle puoli miljoonaa euroa ,mikä vastaa lähestulkoon samaa määrää(0,4milj.euroa),mitä  on maksettu naakkojen maataloudelle aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi.

    Visakallo Visakallo

    Kuka sinulle Suorittava maksaa tuosta kirjoittelustasi? Et näytä tietävän, että hirvivahinkojen korvausperusteet kiristyivät huomattavasti, ja samalla korvausten hakeminen muuttui maksulliseksi. Ketä, tai mitä organisaatiota edustat täällä palstalla, kun et metsästä etkä omista metsää?

    Visakallo Visakallo

    Wiljamille voin kertoa, ettei minulla ole koskaan ollut halpatyövoimaa itäblokista tai Balttiasta. Kaikki ovat olleet ihan syntyperäisiä suomalaisia.  Onko sinulla Wiljami itselläsi metsää?

Esillä 10 vastausta, 181 - 190 (kaikkiaan 380)