Keskustelut Metsänhoito Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 380)
  • Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

    Merkitty: 

    Tuore Metsästäjälehti 4/2018 kehui kahden kolmesta suomalaisesta suhtautuvan myönteisesti metsästykseen. Tutkimuksen Suomen riistakeskukselle oli tehnyt  Taloustutkimus.

    Mielestäni ylivoimaisesti tärkeämpää olisi tutkia suomalaisten suhtautumista toteutettuun hirvieläinpolitiikkaan. Koskettavathan hirvien aiheuttamat onnettomuudet, taloudelliset vahingot sekä hirvikolarin pelko liikenteessä suurta joukkoa kansalaisista lähes päivittäin.

    Kun hirvikannan säätely on lakien ja säädösten turvin ohjattu hirviporukoille ja metsästäjille, vaikuttaa pysyvästi ylisuureksi paisutettu hirvieläinkanta siihen, mikä on kansalaisten suhtautuminen metsästykseen. Vaikka olisit sitä mieltä, että on metsästetty hirvikantaa liian varovaisesti, et voi suhtautua metsästykseen kielteisesti. Voit vain ajatella, että metsästää pitäisi entistä enemmän eli riittävästi.

    Ilmeisesti Suomen riistakeskus on tarkoin harkinnut , mitä kysymällä saadaan myös hirvipolitiikalle – hirvenmetsästystä ohjaavana valtapelinä – parempi hyväksyttävyys vahinkojen ja kustannusten maksajien keskuudessa. Näistä suurin menettäjä lienee kansantalous verotulojen ja työmahdollisuuksien menettämisen muodossa. Puuntuotannon menetykset ja hirvikolarien vuoksi korkeammat liikennevakuutusmaksut koskettavat myös monia.

     

  • Tolopainen

    Kyllä se muuttuu. Ennakkotiedon mukaan lupamääriä leikataan 30%.

    suorittava porras suorittava porras

    Lupamäärät voi tarkistaa tiedotteista ”Hirvenpyyntiluvat alueittain 2018” sitä mukaa ,kun niitä julkaistaan. Jossakin lupamäärät kasvavat ,jossakin laskevat . Tiheystavoite on hilattu suurimmassa osassa maata välille 2-3 hirveä / 1000ha. Tavoite pyritään saavuttamaan kolmen vuoden kuluessa ainakin K-S:n alueella.

    Pankkiluvista on tälläkin palstalla liikkunut virheellistä tietoa . Oikea tieto on ,että pankkilupien käytöstä vastaa/päättää LUVANSAAJA. (=seura tai yhteisluvan jahtipäällikkö,mikäli useampia seuroja kuuluu samaan lupahakemukseen)

    jees h-valta

    Kyllä tuo A.Karttusen video kertoo parhaan tavan jolla saadaan turha sempalointi nopeasti loppumaan. Sopisi erittäin hyvin kahden-kolmenvuoden toiminnaksi. Loppuisi kiukuttelu metsästäjiltäkin kovasta urakasta.

    6 m3 6 m3

    EDIT: viesti poistettu

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Tuo helikopterista ampuminen on ilmeisesti se Suorittavan visio. Hänhän siitä ukkoutumisesta on täällä puhetta pitänyt.

    Todellisuudessahan ainoa hirvikannan tason laskun este on byrogratia, josta pitävät kynsin hampain kiinni, ensinnäkin potkuja pelkäävä riistahallinnon väki. Kouristuksen omaisesti tähän byrogratiaan on tarrautunut myös osa metsästäjistä. He pelkäävät omia asemiaan seurojen ja riistanhoitoyhdistysten johdossa.

    Onneksi nuorempi polvi valtaa alaa myös metsästäjien keskuudessa. Uusien jäsenien simputtajaseurat ovat yhä ahtaammalla ja vähitellenhän osan on pakko sulautua elinvoimaisempiin porukoihin ja vanhojen hirvensäästäjien on pakko väistyä.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Puuki

    Asiahan ei ole suuri mutta silti pieni korjaus : se on ”byrokratia”. ”Pyrokratia” viittaa enempi esim. noihin metsäpaloihin .

    Hirviasiasta : Taimikonhoitorästit ja männiköiden väheneminen suhteessa kuusikoihin lisää hirvituhoja . Syötävää riittää vesakoissa paljon ja sopivin osa siitä on männiköissä.

    Gla Gla

    Tänä kesänä on ainakin etelässä saatu esimakua todennäköisesti jatkossakin äärevöityvästä ilmastosta. Kuusi on talousmetsien lajeista kuivuudelle herkin, lisäksi juurikääpäongelma pahenee jatkuvasti ja lämpö lisää kirjanpainajien epidemioita monien muiden stressitekijöiden ohella. Silti kuusi on hirvieläinpolitiikan takia ylivoimaisesti suosituin puulajivalinta. Nyt siis vedetään linjauksia, jotka vaikuttavat kymmenien vuosien päähän, eikä millään tavalla vaikuta fiksulta nykyiset ratkaisut.

    Kuka haluaa ottaa vastuun tästä tilanteesta? Vai kuten avohakkuukiellon yhteydessä on tullut esiin, onko ”vastuu” käsitteenä täysin vieras?

     

    Planter Planter

    Punkkeja oli mahdottoman paljon, kun kuukauden sateettoman jakson jälkeen tuli ukkoskuuro. Hakevat karikkeesta kosteutta kuivana aikana, mutta sateen jälkeen nousevat korsiin. Niistä on tullut irroitettua omasta kropasta tusinan verran, nymfejä (8-jalkainen) ja toukkia (6-jalkainen). Minimissään 0,3 mm pituista toukkaa on miltei mahdoton löytää millään punkkisyynillä, ennen kuin on kiinni ja alkaa kutina tuntua.

    https://aijaa.com/6Rvgpo

    puunhalaaja

    Suurin osa metsänomistajista ei ole kiinnostunut hirvien metsästyksestä eikä metsälle lähde.

    Tolopainen on tuossa ehkä ihan oikeassa. Olettaisin, että tuosta ryhmästä osa kuitenkin mieluummin haluaisi pienemmän kannan, vaikka ei metsälle menekään. Lisäksi on joukko aktiivisia omistajia, jotka ovat valmiita ehkä jopa maksamaan siitä, että joku ampuu hirvet heidän mailtaan, jos se vain olisi sallittua.

    Pystyisikö tästä rakentelemaan minkäänlaista kaikkia jotenkin miellyttävää kompromissia? Voitaisiinko ajatella vaikka niin, että metsästysseurat saavat jäädä olemaan ja niiden hallitsemilla alueilla koetetaan pitää yllä sitä kantaa, jota metsästyshallinto/byrokraatit hyväksi näkevät. Mutta sellaisille maanomistajille, jotka eivät halua elää tavoitekannan kanssa, annetaan vapaus toimia.

    Menisi käytännössä näin: Kuvitellaan että nimimerkeillä Gla ja Anneli J olisi metsiä samoilla huudeilla. He voivat pyytää kenet haluavat mailleen ampumaan. Tai he voivat yhdistää voimansa ja tarvittaessa vaikka maksaa jollekulle ampumisesta. Iso osa metsämaista pysyisi tolopaisen arvelun mukaan edelleen seurojen hallinnassa, ja seurat koettaisivat parhaan kykynsä mukaan pitää hallitsemillaan alueilla sellaista kantaa yllä, kuin mitä virkamies ohjeistaa.

    Täysin tämä malli ei vaikka Glata auttaisi, hirviä tulee varmasti seurojen alueilta hänen mailleen. Toisaalta seuroillakin olisi vähän haasteellisempi tilanne, saattaisi syntyä tiettyä hirvipulaa paikka paikoin. Mutta tässä mallissa toteutuisi muutama tärkeä oikeus. Yhden metsänomistajan oikeus koettaa suojella maitaan ja toisaalta toisten omistajien ja metsästäjien oikeus metsästää.

    Tärkeintä on tietenkin se, että tämä tarjoaisi edelleen töitä kollegoilleni julkisella sektorilla! Ja jos oikein mukavasti käy, niin tämän uuden monimutkaisen systeemin takia syntyy uusia virkoja riistahallintoon, hirvikannan arvioiminen kun tulee olemaan haastavampaa.

     

    tamperelainen tamperelainen

    Punkkeja oli mahdottoman paljon, kun kuukauden sateettoman jakson jälkeen tuli ukkoskuuro. Hakevat karikkeesta kosteutta kuivana aikana, mutta sateen jälkeen nousevat korsiin. Niistä on tullut irroitettua omasta kropasta tusinan verran, nymfejä (8-jalkainen) ja toukkia (6-jalkainen). Minimissään 0,3 mm pituista toukkaa on miltei mahdoton löytää millään punkkisyynillä, ennen kuin on kiinni ja alkaa kutina tuntua.

     

    Planter,saatko punkkeja ihoosi jos käytät pitkä housu-saapas-yhdistelmää ?

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 380)