Keskustelut Metsänhoito Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 380)
  • Oma suhtautuminen toteutettuun hirvipolitiikkaan 2018

    Merkitty: 

    Tuore Metsästäjälehti 4/2018 kehui kahden kolmesta suomalaisesta suhtautuvan myönteisesti metsästykseen. Tutkimuksen Suomen riistakeskukselle oli tehnyt  Taloustutkimus.

    Mielestäni ylivoimaisesti tärkeämpää olisi tutkia suomalaisten suhtautumista toteutettuun hirvieläinpolitiikkaan. Koskettavathan hirvien aiheuttamat onnettomuudet, taloudelliset vahingot sekä hirvikolarin pelko liikenteessä suurta joukkoa kansalaisista lähes päivittäin.

    Kun hirvikannan säätely on lakien ja säädösten turvin ohjattu hirviporukoille ja metsästäjille, vaikuttaa pysyvästi ylisuureksi paisutettu hirvieläinkanta siihen, mikä on kansalaisten suhtautuminen metsästykseen. Vaikka olisit sitä mieltä, että on metsästetty hirvikantaa liian varovaisesti, et voi suhtautua metsästykseen kielteisesti. Voit vain ajatella, että metsästää pitäisi entistä enemmän eli riittävästi.

    Ilmeisesti Suomen riistakeskus on tarkoin harkinnut , mitä kysymällä saadaan myös hirvipolitiikalle – hirvenmetsästystä ohjaavana valtapelinä – parempi hyväksyttävyys vahinkojen ja kustannusten maksajien keskuudessa. Näistä suurin menettäjä lienee kansantalous verotulojen ja työmahdollisuuksien menettämisen muodossa. Puuntuotannon menetykset ja hirvikolarien vuoksi korkeammat liikennevakuutusmaksut koskettavat myös monia.

     

  • William Munny William Munny

    ”Joidenkin mielestä hirvillä on jalat.”

    Tulisiko tuo nyt tulkita niin,että Anneli kyseenalaistaa väittämän,että hirvillä on jalat?Anneli tosin taitaa olla oikeassa.Hirvillä on sorkat,joita käyttäen ne voivat täyttää tyhjiön uudestaan.

    eero heikki eero heikki

    Ropsien taapelointia kuorimisen jäläkeen !

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    William M on huumorimiehiä. Onko sinulla myös oma kanta tai suhtautuminen harjoitettuun hirvipolitiikkaan?

    puunhalaaja

    Suoritta porras, ymmärsinkö nyt oikein?: Jotta minnekään ei syntyisi alueellisia tyhjiöitä, pitää hyväksyä hirvien tavoitetasot ylittävä määrä jossain paikoissa? Ilmeisesti juuri tämän kyseessä olevan seurueen alueella hirvet kokoontuvat, kun ne kerta hakevat noin suurta lupamäärää.

    Herää kysymys, kenen etu on tärkein. Hyväksytäänkö hirvien mahdollinen väheneminen laajemmalla alueella vai lisääntyneet tuhot pienemmällä?

    Visakallo Visakallo

    Suorittava tuli nyt meille todistaneeksi, että nykyinen lupajärjestelmä todellakin varmistaa sen, että hirviä on joka puolella vähintään ”riittävä” määrä. Tänä vastaus riitti minulle. Nyt tiedän, miten toimin jatkossa.

    suorittava porras suorittava porras

    Visakallon kannattaa ottaa huomioon myös biologinen puoli. Kun vasatuotto laskee riittävästi , rajoittavat porukat omatoimisesti metsästystä olivat suositukset mitkä hyväänsä . Naaraita säästetään ja jätetään varmuuden vuoksi muutama lupa käyttämättä. Viidessä vuodessa hirviä on jälleen sietämätön määrä . Tästä on hyvä esimerkki Kauhajoen kohdalla . Kun havainnot vähenivät yhtenä vuotena puoleen edellisestä , painettiin jarrua ,eikä käytetty läheskään kaikkia myönnettyjä pyyntilupia moneen vuoteen. Nyt vaikuttaa siltä ,että hirviä on enemmän ,kun 2000-luvun alun hulluina vuosina. (Tämä Tanelin meuhkaamisesta huolimatta …tai sen ansiosta)

    Kauhajoen tilanne on kuitenkin suhteellisen tasainen ja metsästäjien hallinnassa. Iin seudulla (oikeustoimiin johtanut tapaus ko alueella )ja sen ympäristössä vaihtelu on vuosien 2005-2013 välillä huima. 2000 -luvun alussa hirviä kaadettiin valtavia määriä vuosittain . Vuodet  2006/5 olivat  ennätyksellisiä . Vuoteen 2013 tultaessa oli perä vetävän kädessä.

    Iin seudulla oli tultu ennätysvuoden 2006 1055 pyyntiluvasta vuoden 2013 94 pyyntilupaan. Muualla lähialueilla tilanne eteni samaan tahtiin.

    Haukiputaalla lukemat samoilta vuosilta ovat 281 / 12 !

    Kiiminki-Ylikiiminki 604/113

    Pudasjärvi 1803/456

    Ranua  1310/87

    Simo  600/28

    Vuoden 2013 jälkeen hirvikantaa on kasvateltu vähin erin , mutta hallitummin , kun sitä pudotettiin. Ainakin sellaisen kuvan saa , kun tilastoja vuodesta 2000 alkaen vertailee.  Sellaisenkin huomion voi tehdä , että lupien käyttöasteet ovat pysyneet alhaalla kahteen viime vuoteen asti . Se on lähes ainoastaan metsästäjien oma päätös kunkin seuran kohdalla . Pyyntiluvista ei ole ollut yleisellä tasolla puutetta.

    puunhalaaja

     Kun vasatuotto laskee riittävästi , rajoittavat porukat omatoimisesti metsästystä olivat suositukset mitkä hyväänsä . 

    Kuulostaa varsin uskottavalta väitteeltä. Ilmeisesti ainoa ratkaisu tässä tilanteessa olisikin siis systeemin laajempi muuttaminen? Metsästys voitaisiin yksityisten mailla vapauttaa maanomistajien päätettäväksi. Maanomistajat voisivat muodostaa jotain jahtikuntia tai vastaavia, ja vaikka maksaa innokkaille ampujille. Varmasti kaikki maanomistajat eivät tuohon kelkkaan lähde, joten hirviä jäisi yksityismetsiinkin, ja tietenkin valtionmaille.

     

    Tolopainen

    Suurin osa metsänomistajista ei ole kiinnostunut hirvien metsästyksestä eikä metsälle lähde. Useimmat tämän palstan aktiiviset hirvien vastustajat eivät halua osallistua niiden metsästykseen. Kun siihen kuluu paljon aikaa ja rahaa. Paljon kannattavampaa tehdä sekin aika jotain muta kuten nämä ahneet tietävät. On paljon metsänomistajia jotka ovat kieltäneet hirven pyynnin metsissään kokonaan. Metsänomistajavoimin hirvikantaa ei missään tapauksessa saada pidettyä kurissa kyllä siihen tarvitaan metsästykseen perehtyneitä osaajia.

    William Munny William Munny

    Älä ny Anneli loukkaannu jos välistä pikkaisen vätystelen.

    Niin kauan kun sorkkaeläimille on ylettömästi ravintoa tarjolla ja luontaisia vihulaisia liian vähän,niin meno jatkuu samanlaisena.Metsästyksellä asia ei ratkea.

    A.Karttunen

    Jos hirvipolitiikka ei muutu niin jossain vaiheessa hirville saattaa käydä niinkuin villiintyneille sioille:

     

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 380)