Keskustelut Luonto Ojavastaisuus on järjetöntä metsänhoidossa

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 166)
  • Ojavastaisuus on järjetöntä metsänhoidossa

    Maata viljelevä ihmiskunta on aina tiennyt, että märkä maa ei kasva kunnolla mitään.
    Nyt äkkiä meillä onkin metsäneuvontaan  tullut muotiin ”uusi viisaus”, että märät maat voi jättää ojattomiksi ja ojat perkaamatta, ilman että se vaikuttaa puuston kasvuun. Tämähän on järjetöntä eikä pidä paikkaansa.
    Mihin on unohdettu 100 vuoden suometsätieteen tutkimus?
    Miksi emme käytä silmiämme ja näe, että märät maat vain eivät kasva ja hyvin ojitettuna kosteat notkot ja tuoreet maat kasvavat valtavasti puuta?
    Nyt metsiemma kasvu taantuu, koska umeepn kasvavia ojia on jo miljoonia kilometrejä ja pohjavedet ovat edeleen nousussa.
    Vaikka puut haihduttavatkin ojattoman maan pintakerroksesta vettä kasvukautena, ne eivät tee sitä syksy- kevät välillä, jolloin maan herkkä ja typpeä sitova pieneliöstö tuhoutuu tai vaurioituu pohjaveden sisässä.
    Märässä maassa juuret myös kasvavat aivan maan pintaan, jolloin ne saavat vähemmän ravinteita ja kuivuvat helposti kuivuusjaksoissa. Myös tuulenkaatoja tulee paljon herkemmin ja siitä aiheutuvia hyönteistuhoja.

     

  • Nostokoukku

    Poikasena tuulastettiin eräällä jyrkän hiekkaharjun juurella olevalla lammella. Oli vähän hankalassa matkassa, mutta olosuhteet houkuttelivat. Vesi oli tosi kirkasta ja muita kalamiehiä vähän. Eräänä kevättalvena kytättiin sopiva hankikeli ja vetäistiin aamu-yöstä vene lammelle. Ojitukset tulivat, yhdestä soistuneesta kulmasta lampeen kaivettiin isohkon ojitusalueen laskuoja ja lammesta lähtevä puronpahainen perattiin. Nyt on vesi kuin tervankusta. Kun vedessä seisot puolivarteen nokialaisia, kengänteriä ei enää näe.

    mehtäukko

    Kun res.v.ind. on niitä tilastonikk. ja jout.kaiv. pölytt. arkist., etköhän auttaisi tuota yhtä Tomp. brobag. julkaisussa?

    Nyt heti.

    Tomperi

    Eikö se ole propagandaa kun virallisena totuutena esitetään puolitotuuksia tai virheellisiä tietoja. Sitä tarkoitin.  Esimerkiksi metsänhoitaja kiiistii että metsäojituksilla olisi vaikutusta kesätulviin kun pohjanmaa tulvi kesällä, sen että lentorusikutuksista luopumisen piti tuhota koko puutuotanto, että metsäteollisuuden päästöillä ois tuhovaikutuksia luontoon mutta kappas vaan suodattimet tulivat ja puhistussysteemit savupiippuihin, ja onhan noista hakkuusäästöistä jankattu jatkuvasti että hakataan vähemmän kun kasvaa jne… lintukantoihin  ja riistakantoihin ei metsätaloudella ole merkittäviä vaikutuksia…. mie erehyin kerran ilmottamaan että huonost istutettu ku puolet kuollut taimista het istutuksen jälkeen, en erehy toista kertaa ja jos se kaikki on niin hyvin niin miks … että se metsäosaaminen on maailman huippua, vielä niitä lentokenttiä on jotka perustettiin Kätkäläisten harmiksi… ja tämä hiilikeskustelu kun ei edes totuutta tiedetä vielä…. lajikadon kiistäminen

    reservuaari-indeksi

    Suukkoja mukkelille. L:teistä ei kannata ottaa h-keitto purkkia sieraimeen. Boogie sen a-perin keksi ja minusta hauska j:ttu.

    (Sitten kun huvittaa.)

    Leena

    mehtäukko

    ”…Esimerkiksi metsänhoitaja kiiistii…jne ” ei kuulosta uskottavalta faktalta, enemmänkin aivopierun tasoinen väite.

    Nostokoukku

    Metsänhoitajilla on aika usein faktojen sijaan aivopieruja.

    mehtäukko

    Jos seurustelette valemh:n kanssa, se voi tarttua.

    käpysonni

    Palstan luonnonsuojeluporukka taas suoltamassa valepropagandaansa….Suomen metsissä ja luonnossa kaikki hyvin.

    Kalle Kehveli

    Ilman ojia metsä ei märällä kasva. Ojia pitäisi valtion varoilla kaivaa jokaiselle suolle ja vettyneelle kankaalle 15m välein Sodankylästä etelään päin Hankoon asti. Lisäksi samalla voitaisiin maaperä lannoittaa valtion piikkiin ja toistaa se 10 vuoden välein. Näin saataisiin suomi nousuun, ja metsä kasvaisi ryskyen ja ennen kaikkea ihmisille töitä, josta on hyötyä.

    Metsuri motokuski

    Onneksi meillä on muitakin mielipiteitä kuin Kallen ajatukset. Hienoa että tuo porukka vähenee päivä päivältä.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 166)