Keskustelut Metsänomistus Oikotien ongelmat

Esillä 4 vastausta, 21 - 24 (kaikkiaan 24)
  • Oikotien ongelmat

    Onko maillasi oikotienä käytettäviä läpiajoteitä? Tällaisia, jopa kuntarajan ylittäviä teitä on Suomessa paljon. Miten olette saaneet järjestettyä tiehoidon ja siihen tarvittavat kustannukset? Onko ollut mitään ongelmia? Meillä on onneksi vain yksi kahden valtiontien välissä oleva, alun perin vain muutaman osakkaan n. 1,5 km tie. Se oikaisee vajaa 2 km verrattuna ajoon valtionteitä pitkin. Aikaisemmin, kun siellä kylillä oli enemmän asutusta, oikaisijoita oli paljon enemmän kuin tien osakkaita, mutta nyt läpiajo on vähentynyt. Tie on järjestäytynyt ja saa kunnan tieavustusta, johon läpiajosta tulee muutaman kympin lisä. Mitään käyttömaksuja ei olla läpiajajilta koskaan peritty. Puomittamistakaan ei olla harkittu, koska osakkailla on omaa liikennettä molempiin suuntiin.

  • Visakallo Visakallo

    Illalla puhuttiin jo tv:ssä, että sillankaiteita on alettava Suomessa korjaamaan. Näkyy sen Klaukkalan ikävän onnettomuuden sillan toinen pää olevan suojelualueella, eli ennen kuin tieosakkaat pääsevät kaidehommiin, on toimenpiteelle saatava lupa.

    MaalaisSeppo

    Tuskin korjaavat. Kolme osakasta, jotka osaavat siitä ajaa. Ei talvikunnossapitoa, joten puomi ja avaimet osakkaille tulisi halvaksi.

    isaskar keturi

    Lopettakaa hyvät ihmiset tässä yhteydessä vihjailevat kommentit Nurmijärven onnettomuuteen liittyen, kun ette tunne tapahtuman yksityiskohtia. Onnettomuuksia ja vahinkoja vaan sattuu paremmillekin.

    Husq165R

    Kaikki viestit vaikuttaa määräkilpailussa. Siitä kilpailusta on kysymys tässä(kin) viestiketjussa.

Esillä 4 vastausta, 21 - 24 (kaikkiaan 24)