Mielestäni ainakaan abietisin aloitus ei mitenkään viitannut mihinkään henkilökohtaiseen metsän riskiensietokyvyn epätoivoon vaan lähinnä terveeseen ihmettelyyn valtakunnan metsäpoliittisesta suuntautumisesta. Jota minä ainakin olen jo pitempäänkin ihmetellyt.
Olen varma että moni olisi valmis muuttamaan viljelysuuntaa metsissään nopeastikkin mutta kun neuvonta-ja valvontaorganisaatiot jauhaa samaa vanhaa ”paskaa”. Ajavat ihmiset taloudelliseen katastrofiin metsän kasvatuksen suuressa linjassa.

Olen myös jo aikaa täälläkin todennut hirvikantakriittisyydestäni huolimatta ettei se saisi olla mikään pinttymä neuvontaorganisaatioissa. Kun taannoin yhdessä ”kroupin” tilaisuudessa kyllästyin kuusen taimetuksen jauhamiseen ja pyysin puheenvuoroa. Kun sain, kysyin etteikö koivua tai lehtipuuta yleensä edes mainita enää näissäkään kinkereissä. Tämä esitelmöijä katsoi aivan ihmeissään ja päätteli vain että entäs ne hirvet sitten. Kun kysyin että kun tuotte kokoajan rajantakaa etteikö siellä sitten hirviä? Ja kun samaan aikaan ”pakastatte” kuusia kun ei pystytä heti edes hyödyntämään. Eli ylitarjonta päällä lähes jatkuvana.
Hän ei siihen edes vastannut juuri mitään. Eli hänen maailmaansa ei edes ajatus lehtipuusta ollut enää juolahtanut hetkeenaikaan mieleenkään.

jees h-valta:
””Olen varma että moni olisi valmis muuttamaan viljelysuuntaa metsissään nopeastikkin mutta kun nevonta- ja valvontaorganisaatiot jauhaa samaa vanhaa ”paskaa”. Ajavat ihmiset taloudelliseen katastrofiin metsänkasvatuksen suuressa linjassa.””

– En usko ollenkaan, että valtavat määrät istutusalueita nähneet metsäneuvojat ja metsäammattilaiset olisivat aiheettomasti neuvomassa metsänomistajia viljeltävän puulajin valinnassa. Heillä on paras ja varmin tieto siitä, miten milläkin puulajilla missäkin kohteessa olisi käymässä hirvien hampaissa.

Ajatellaanpa, että jos taimien saannista ei olisi yhtään kiinni, ja käytettäisiin maapohjan vaatimusten mukaisia puulajeja kaikkialla vuoden 2015 keväästä lähtien, mikä olisi näin perustettujen taimikoiden kehitys? Alkuun voisi hirvituhoja olla lähinnä ra-ko taimien osalta, kun mä-istutustaimet olisivat vielä hangen alla. Tämä antaa metsästäjille selvän viestin, että kyllä on vara jättää osa luvista käyttämättä, ainakin hyllyluvat (pankkiluvat).

Ehkä jo seuraavan talven vähälumisilla alueilla myös männyntaimissa kertyy talveksi syötävää, kun ainakin latva ja ylimmäiset sivuversot näkyvät hangen päälle. Näissä ei vielä ole paljoa ravinnoksi, joten valtaosa talviravinnosta on suurentuneen hirvikarjan etsittävä vanhemmista luontaisista tai kylvötaimikoista. Ehkä siihen aikaan alkaa viljeltävän puulajin valinnan muutos näkyä myös hirvivahinkoilmoitusten kasvuna.

Minulla on sellainen kuva, että sama metsänomistaja ei yleensä siedä taimikoissaan yhtä kertaa useampia hirvivahinkoja. Mitta tulee sellaisista helposti täyteen ja tyydytään vaikka VT-pohjalle tehtävään ku-istutukseen, jos on viitteitä miten männyntaimille tulisi käymään. Kaikki hirvimiesten tai muiden vakuuttelut toimivat huonosti.

Tämä on ratkaisevaa laatua oleva kysymys puuntuotannon kannattavuutta ajatellen. Hirvimies kyllä osaa ulosmitata välittömästi, jos jonain vuonna vahinkoilmoituksia tehdään vain vähän.

Noin 1950- ja 1960 – luvulla oli Suomessa hyvin monta erinomaisesti kannattavaa vaneritehdasta. Suomen hyvä vanerin raaka-ainepohja kaskikoivikkoineen antoi siihen oivan mahdollisuuden.

Noin vuonna 1968 alettiin laajemmassa mittakaavassa tehostaa koivunkasvatusta vaneritelollisuuden ja myös koivusellun valmistamistamiseen, koska muutoin kaskikoivikoiden huvetessa pelättiin erityisesti tuottoisan vaneriteloollisuuden tuotantohaaran supistuvan.

Kuitenkin koivunkasvatukselle oli tulossa hirvistä koko vaneriteollisuuden tuotantohaaralle suuri uhka. Taimien tyviosiin kohdistuneet hirvisyönnökset mitätöivät parhaan raaka-aineen muodostumisen ja koivujen istutusmäärät alkoivat pudota. Toisena tekijänä oli koivukuitupuun alhainen hintataso kuuseen ja mäntyyn verrattuna.

Vanerikoivikoiden ehtyessä alettiin tuoda raaka-ainetta silloisesta Neuvostoliitosta sekä sorvata myös kuusta. Jossain vaiheessa nimenomaan raaka-aineen puutteen vuoksi lopetti moni vaneritehdas kokonaan sorvaamisen ja tuotantoa siirtyi muihin maihin. Lopettamiseen lienee vaikuttanut myös tulevaisuuden odotettavissa oleva entistä pahempi raaka-ainepula.

Myös hyvälaatuisen mäntysahapuun saatavuus on kovasti vähentynyt hirvien syötyä nuoria taimikoita liian harvoiksi, jolloin tulevan sahapuun laatu kärsii oksikkuuden ja sydänpuun vuosilustojen paksuuden vuoksi. Runkovikojakin on hirvien hampaissa muodostunut runsaasti.

Tällä hetkellä ehkä pahin ongelma on vasta edessäpäin viimevuosikymmenien aikana hirvivahinkojen pelossa tehtyjen ruinsaiden kuusenistutusten seurauksena. Liian yksipuolinen raaka-ainetuotanto on jo alkanut aiheuttaa kysyntäongelmia. Laajojen kuusimetsien luonnontuhot myöhemmin voivat lisäksi aiheuttaa ainakin metsänomistajille taloudellisia menetyksiä.

Kuitenkaan kukaan ei tunnu saavan hirvipolitiikan tekijöitä vastuuseen edes tähän päivään mennessä syntyneistä yhteiskunnallisista menetyksistä.