Ammatti Raivooja: ”Minkä vahingon? Nollasummapeliä niinkuin sanoin. Nämä rahat vain tasaavat puuntituloja, mitäänhän ei varsinaisesti menetetä.”

Vahingon, joka on aiheutunut metsätaloudelle hirvistä. Vaikka rahoilla puunmyyntituloja tasattaisiinkin, ei korvausrahat taivaasta tipu, eikä ne ole kansantaloudelle eduksi.

Jos kuitenkin huomioidaan metsätalouden vahingoista 70% eli sama kuin kestävästä hakkuumahdollisuudesta nyt käytetään, edelleen vahingot ovat 2,7-kertaiset hirven lihan arvoon verrattuna. Jos otetaan mukaan myös ei-korvatut metsätalouden vahingot samalla osuudella, saadaan kertoimeksi 2,9.

Ammatti Raivooja: ”Vahinkoa kun kun määritetään niin eikö yksi reunaehto ole sille, että puulle voidaan menetetyle puule voidaan laskea joku arvo niin siitä olisi joku maksanu jotain?”

Siksi huomioin vain 70% metsätalouden vahingoista.

Ammatti Raivooja: ”Ei jokaisen puun kohdalla minkä raivuri kaataa maahan tai hirvi syö, voi laskea tulevaisuusarvoa kun ei sitä olemassa jokaiselle puulle.”

Siksi korvaukset lasketaankin pinta-alakohtaisesti, ei puukohtaisesti.

Ammatti Raivooja: ”Nykyinenkään ei uhkaa metsäteollisuutta sillä raaka-ainetta kyllä riittää kunhan hoidetaan taimikot siellä missä niitä kasvaa, että korjuu kannattaa.”

Merkittävä osa koivusta kasvaa sekapuuna kuusitaimikoissa hoitorästien ansiosta. HIrvimiehiltä usein unohtuu, että taimikoiden hoitovaatimus koskee myös kuusikoita. Silloin koivun määrä alenee ja hirvien syöntipaine ohjautuu nykyistä enemmän koivikoihin ja männiköihin.

Ammatti Raivooja: ”Korjuu kannattaa myös järeässä hirvituhon kohtaamassa männikössä kun se laitetaan energiaksi.”

Kannattavuutta voi arvioida niin, että saadaanko korjuukulut kuitattua puiden hinnalla. Kannattavuutta voi myös arvioida laskemalla investoinnille korko. Järeän männikön hakkaaminen energiaksi ei taatusti ole kannattavaa etelässä 0,5% suuremmalla korolla. Pohjoisessa mennään nollakorolla.

Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia puun myynnissä. Päinvastoin, ostajat kyselevät, että olisiko jotain tarjolla (kauppojen koko luokkaa 1000-7000 kiintokuutiometriä). Yhtään kalikkaa ei ola koskaan jäänyt myymättä. Paljon enemmänkin ostaisivat. Kysyntä on vähintään 70% suurempi kuin mitä pystyn tarjoamaan.

Kannattaa A.J. muistaa, että hirvenmetsästäjistä suurin osa on maanomistajia. Jos tuhot olisivat sellaisia, kuin näillä palstoilla kirjoitetaan, niin eivätkö he oma-aloitteisesti pyrkisi hävittämään hirvet. Tai ainakin rajaamaan määrän kohtuulliseksi.

Esimerkiksi siinä pitäjässä, jossa metsästän, kaatoprosentti oli 14.11 kokonaista 56. Oli siis metsästetty puolet runsaan 3 kuukauden metsästysajasta. Siihen nähden lupamäärä ei ole ainakaan liian pieni. Saisi olla kyllä aika monta ”virkamiestä”, jotta pystyisi samaan kuin lukuisat porukat monine koirineen.

Ylivoimaisesti pahimpia tuholaisia meidän metsissä on tukkimiehentäi kuusentaimikolle ja metsämyyrä männyntaimikolle. Etenkin metsämyyrä on erittäin vahingollinen syödessään männyn latvasilmun, minkä seurauksen kaikki tietänevät. Taitavat muuten nämä myyrän aikaansaannokset mennä usein hirven piikkiin.

Ruotsissa ei makseta korvauksia hirvivahingoista. Suomessa kerätään kaatolupamaksuja korvausten kattamiseksi. Eikö tämä ole tulonsiirtoa? Vai mitä mieltä Anneli olet?

lainaus:
#”Esimerkiksi hirvenmetsästys voidaan toteuttaa täysin kaupalliselta pohjalta. Eli harvennuksen suorittavat siihen erikoistuneet toimijat, joille metsänomistajat maksavat työstä.”#

On laskettu , että hirvien kaataminen maksaa vuositasolla noin 150 milj. euroa , jos toiminta kustannettaisiin valtion varoista . On myös huomattava , että onnistunut pyynti vaatii tekijöiltään rautaisen ammattitaidon ohella erittäin hyvän paikallistuntemuksen ja perehtyneisyyden hirvien elintottumuksiin tietyllä alueella .

Pelkkä ”palkka-armeija” olisi oudoilla seuduilla kallis ja tehoton ratkaisu verrattuna nykyisiin paikallisiin ja vapaaehtoisiin voimiin .
Olisikin syytä keskittyä pitämään nykyinen metsästysjärjestelmä hengissä ja hyvissä voimissa , jotta metsästettävän suurriistan määrä ei suotuisissa olosuhteissa pääsisi ryöstäytymään uudelleen hallitsemattomaan kasvuun .
Seurueiden yhtestyötä olisi kehitettävä edeleen ja mahdollisesti yhdistettävä kokonaisia seuroja , jos yhden kohdalla aktiivisuus ja kyky huolehtia metsästyksestä on vaarassa hiipua. Tämä viimeksi mainittu tekijä on entistä useammin syynä paikallisten hirviongelmien syntyyn . Hirviä ei kaadu , jos harrastus lakkaa kiinnostamasta . Metsästysvoimakkuuden tasoon vaikuttavat havainnot jäävät myös tällöin tekemättä ja tiedot hirvien todellisesta määrästä eivät pidä kaikilta osin paikkaansa.

Kerrotko vielä miten ne vahingoittaa kansantaloutta?