Näyttää,että tälläiselle asiatarinoille on tilausta.Mielellään tuodaan omia kokemuksia ja muistikuvia metsänkäytön käsittelystä ja millaisilla peleillä alettiin helpottaa rankkaa metsätyötä.
Käsipeleistä alkaen.
Myöskin vihjettä savotta elämisestä.Emännistä jne..
Miten se paraskaveri,suomen hevonen.Sitkeä tunnollinen.
Miten vaatteet kuivateltiin ja kotona leijui se paksuun pihkaan parkkiintuneen pöksyjen,haalareiden,puseron hajut.
-Miten maailma muuttuu kuin rytäkässä koneistuksen myötä jää vielä kerrontaa vaille.
Tulee ajokoneet,vielä metsurit ovat hakkuilla.Ja tunnolliset hyvän työjäljen hakkaajat huomattiin.
Motot korvaavat nämäkin miehet ellei nyt ihan omaa hankintahakkuuta harrasta.
Kehtys on valtava ja tuo uudet ongelmatkin.Aukkohakkuut.mutta taitava motokuski saa jopa ensiharvennuksilla sievää jälkeä vaikka ensin näyttää pahalta.Kaikki siistiytyy ja kasvaa.
-heitämpä pätkän Jätkänhumppaa mukaillen menneeltä ajalta.-Hei oi sä konemiehen kulta.Oi oi sun lempesi on tulta…-kevennykseksi

Pääsin itekin isän avuksi hevosella tukkeja ajamaan vielä viimeisinä metsätyövuosina ennen motojen tuloa metsureita korvaamaan. Auton ajokorttirahat otettiin omasta vanerikoivikosta hakkuiden päätteeksi koulun hiihtoloman aikoihin.

Vaan parhaana muistona on jäänyt se, kun vällyjen alta pakkastalvisena aamuna heräsi viileässä metsäpalstan tuvassa leijuvaan, isän keittämän aamukahvin tuoksuun hakkuuhommien alkupäivinä.

Hakkuun edetessä tupa sitten lämpeni normaaliin lämpöön, seinähirret eivät enää hohtaneet kylmää ja iltasella tupaan kerääntyneet kylän kekkulit antoivat hyviä neuvoja miten Canadien, alle kymmenkiloinen ”kevytsaha, saatiin ketjultaan puuta viiltävään katkaisukuntoon

Kyllä niitä edes takaisin liikkuvateräisiä oli vielä ainakin 60-luvun alussa. Se oli kai heikompi tuotoltaan, mutta siinä oli vähemmän häiriöitä. Ketjusahojen ketjuja niittailtiin kannon päässä aina vähän väliä. Itse en päässyt mokomaa vehettä näkemään käytössä.

Terveisin: Korpituvan Taneli