Keskustelut Metsänomistus Naapurin hakkuu lipsahti väärälle puolelle rajaa

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 71)
  • Naapurin hakkuu lipsahti väärälle puolelle rajaa

    Tuollaista tapahtumaa jouduin tänään todistamaan kun kävelin rajoja läpi. Oli hakkuu-urakoitsija kaapannut puolen tusinaa päätehakkuukelpoista järeää kuusta mukaansa ja nuo puut ovat nyt tien vieressä naapurin puunmyyntikasassa. Asia ei ole rahassa kovinkaan suuri, mutta vääryys on korjattava, koska kyse on periaatteessa varkaudesta eikä toisen omaisuutta oteta käyttöön luvatta.

    Tilanne on hiukan kiusallinen. Vahinko on tapahtunut, sitä ei saa peruutettua. Naapuri todennäköisesti ollut ostajan toimista tietämätön, enkä usko tahallisuuteen asiassa. Mites tällainen rosvohakkuuasia hoidetaan asiallisesti ja kuka korvaa kenelle ja mitä?

    Itse pohdiskelen, että puut ostanut yhtiö on joka tapauksessa korvausvelvollinen ensisijassa, koska sillä on hakkuuoikeus. Hakkuuoikeuden omistajan nimissä hakkuun suorittanut lienee korvausvelvollinen ostajalle. Mites sitten liiat puut saanut naapuri?

    Mikä on korvaus vahinkosta ja ennenaikaisesta hakkuusta?

    Onko vastaavia kokemuksia tällaisesta, kuinka neuvotteluhaluisia yhtiöt yleensä ovat?

  • MaalaisSeppo

    Eiköhän asia ole jo laillisuusmielessä vanhentunut. Mahdollinen korvaus riippuu ostajan hyväntahtoisuudesta. Lakimiehiä ei asialla kannata vaivata.

    Tolopainen

    Kotivakuutus ei tietenkään korvaa vanhoja juttuja, ne pitää tapahtua sinä aikana kun vakuutus on voimassa. Ja uudessa kotivakuutuksessa on lisäksi parin vuoden karenssi riita-asioissa.Turha kuvitella vakuutusyhtiöitä avokätisiksi maksajiksi.

    Ola_Pallonivel

    Isäsi on kärsinyt vahingon, et sinä. Anna ukolle luunappi ja hoida itse asiat paremmin. Aloita siitä, että avaat rajalinjat ja pidät ne tästä lähtien auki.

    Rajalinja kulkee siellä, mihin se on maastossa merkitty. Siinä voi olla vaikka mutka, vaikka gepsin mukaan olisi suora linja.

    Metsäkupsa

    Ola edellä kommentoi olennaisen. Aikoinaan ostettiin tila, jossa lohkomistoimituksessa paljastui vastaava tapaus. Oli alue istutettu, eli  kasvavaa metsää oli alulla. Turha haaveilla korvauksia vuosikymmeniä aikaisemmin edellisen omistajan aikaisista tapahtumista. Neuvoksi siirrä ajatukset tulevaan, vanhojen selvittelyissä saattaa vain naapurisuhteet kärsiä.

    mehtäukko

    ”…metsänhoitoyhdistyksen kautta tapahtunut valtakirjalla tehty kauppa jossa metsänhoitoyhdistyksen porukka on jättänyt rajan liputtamatta tai on liputtanut sen, mutta virheellisesti…”

    Jos/kun asia on näin, myhistys on saava siitä sulan hattuunsa. Heidän vastuuvakuutus olisi aikoinaan ollut pulittava taho.

    Opetus on se, että moni asia kannattaa alusta pitäen opiskella siten, että pystyy niitä hoitamaan.

    Nostokoukku

    Joskus näitä rajaloukkauksia tuli. Viimeisin perusparannettavan firman metsätien levennyshakkuun yhteydessä. Hakattiin soiro tienvarren puustoa pois. Motomies eli vanhan rajan mukaan, ei ollut tietoinen, että maiden sisällä olleen tontin omistaja oli ostanut soiron lisämaata tonttiinsa, joka nyt rajautui tiehen. Hakkasi toistakymmentä tukkimäntyä kasaan. Hyvässä yhteisymmärryksessä vahinko todettiin. Korvauskertoimeksi sovittiin keskikantohinta × 1,5. Kaikki olivat tyytyväisiä ja lakimiehet jäivät nuolemaan näppejään. Vain kerran vahingon kärsineelle iski toive rikastumisesta toisen vahingolla. Korvauspyyntö oli aivan mahdoton, mutta järki siinäkin viimein voitti.

    Timppa

    Meille sattui takavuosina samanlainen tapaus.  Meidän mailla hakannut metsäyhtiö hakkasi vahingossa naapurin puolelta.  Asia paljastui, kun naapurimaan uuden omistajan kanssa avattiin umpeen kasvanut raja.  Uudella omistajalla ei tietenkään ollut puhevaltaa, koska oli ostanut tilan ostohetken kunnossa. Tähän asia jäi.

    Nämä vieraalle puolelle ulottuvat hakkuut ovat ikäviä tapauksia.  Jos meinaa ylittäjän kanssa jatkossa tehdä kauppaa, niin silloin kannattaa hakea sovinnollista kohtuullista ratkaisua.

    mehtäukko

    Jokainen kait ymmärtää olosuhteiden vaativuuden, ja tahallisuuden syytökseen ei pitäisi sortua. Oikein esitettynä asiat selviytyvät poikkeuksetta.

    Juha.K

    Kyllähän se leimikon ostajalla pitäisi olla vastuu siitä että hakkuu pysyy määriteltyjen rajojen sisällä. Ei se metsänomistajien tehtävä pitäisi olla kierrellä vartioimassa rajojaan. Varsinkin metsänhoitoyhdistyksissä on niin paljon tyhjänpäiväisiä sukankuluttajia että liputtaisivat sitten hakkuun rajat jos on vähänkään epäselvää niin näitä vahinkoja ei tulisi. Ja hakkuun jälkeenkin vielä kerran tarkastaisivat rajat. Ja näitä rajaloukkauksia on varmasti sattunut aiempina vuosikymmeninä, ja paljon. Nyt tänäpäivänä kun on kuitenkin jo tietokone ja satelliittiaika niin nuoremmat metsänomistajat pääsevät myös tietokoneelta näkemään tiluksensa ja suuremmat rajaloukkaukset paljastuu toivottavasti ajoissa. Iäkkäämmille ja varsinkin muualla metsästään asuville ihmisille näitä rajaloukkauksia jotka painuvat unholaan voi toki edelleen sattua.

    mehtäukko

    ”…nuoremmat metsänomistajat pääsevät myös tietokoneelta näkemään tiluksensa ja suuremmat rajaloukkaukset paljastuu toivottavasti ajoissa…”

    Kun näin on, on mo:jien velvollisuus etukäteen ennen kauppoja avata ja merkata rajansa. Kenelle muulle se kuuluisi?

    ”..ostajalla pitäisi olla vastuu..” Kun myhistys on valtuutettu välikädeksi, kyllä oikeustajun mukaan heidän valmistamansa leimikon oikeellisuus kuuluu heille.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 71)