A. Jalkasen 2.12.2013 linkissä oli mainittu Metsälehti 11/2011. Siinä kerrotaan metsänomistajasta, joka pyydysti loukuilla 1200 myyrää 4 hehtaarin taimikosta, kun kyllästyi tuhoihin. Naapurin taimikosta oli syöty 80% taimista. Kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri kuin reservuaarilla.

Tuo myyräkuume ei tule meille, jotka olemme lapsesta asti hengitäneet niitä pölyjä liitereissä. Ja onhan noita papanoita varmaan maistettukin, no se tietysti selittää persoonallisuuttakin.

Eihän niitä ollut myyrätuhoja ennen, kun metsää ei arvostettu samallalailla. Harsittiin määrämittaharsinnalla ja jätepuista kasvatettiin uusi sukupolvi, eikä edes myyrä viihdy harsitussa metsässä. No joo, kyllähän nuo heinittyvät aukot muodostavat ekologisen lokeron juuri myyrille, kettuja tarvitaan.

Mikä on nostanut ilveskannan kolminkertaiseksi verraten lyhyessä ajassa eli kymmenessä vuodessa?
Muistan vielä sen ajan kun se oli todella harvinainen ainakin meilläpäin.

Ensin A. Jalkaselle kommentti. Seuraava peltomyyrähuippu ei välttämättä kerro mitään, koska myyräkantojen vaihteluissa on pitkän aikavälin trendejä, jotka liittynevät ilmastollisiin vaihteluihin, ainakin näillä palstoilla Jalkasen kehuman Korpelan väitöskirjan mukaan. Jos ajatellaan koko tuota hillitöntä edelleen jatkuvaa pienpetojen tappokautta 2000-luvun alusta lähtien, niin sinä aikana on ollut isoja myyrähuippuja (2005 ja 2008) ja aivan surkeita nypylöitä (2011 ja 2014). Siis ei yhteyttä petojen tappamiseen.

Puuntakunen esitti tapansa mukaan hyvän kysymyksen. Ilveskanta on rajusti noussut. Viime talvina järjestetyt laajat lumijälkilaskennat ovat osoittaneet, että kanta oli noussut vielä enemmän kuin riistakolmiolaskennat näyttivät. Näissä lumijälkilaskennoissa on seurattu yksittäisiä ilveksiä, niin että alueen todellinen ilvesmäärä on selvitetty. Ilveskannan nousu luultavasti johtuu alhaisesta verotuksesta ja peurojen/kauriiden runsastumisesta ja leviämisestä paljon laajemmalle. Supeistakin on saattanut olla hyötyä, mutta nehän ovat liki puolet vuodesta unten mailla, ja näin tuskin ovat ilveksen pääravintoa niukkana talvikautena.

Ilveksien runsastuminen vaikuttaa selvästi kettukannan kasvunopeuteen (= alentaa kettukantaa). Tästä on suomalaisia tutkimuksia valmistumassa, ja samaa on aiemmin ennakoitu ruotsalaisissa tutkimuksissa. Vaikuttaakin siltä, että kaksi tärkeintä kettukantaan vaikuttavaa tekijää ovat ilves ja kettukannan oma tiheydestä riippuva säätely. Metsästyksellä ei ollut juurikaan vaikutusta kettukannan kehittymiseeen. Kettujen kompensatoorinen lisääntyminen ilmeisesti korvaa metästyksen aiheuttamat tappiot. Tähän viittaa myös se, että tuo tiheydestä johtuva säätely on ketulla niin selvää.

Joutessaan voisi pohtia sitä, että kun ilveskanta on runsastunut, ja kettukanta sen myötä vähentynyt, niin kuitenkin viimeiset myyrähuipt ovat olleet heikkoja. Ei ole Suomessa 2008/09 talven jälkeen ollut kunnon tuhoja.

Edellä ja jossain muussakin yhteydessä aiemmin A. Jalkanen viittasi myyrien ja petojen erilaiseen alueelliseen mittaskaalaan. Voistiko tarkentaa, mitä tarkoitat.

Myyrävaihteluiden samanaikaisuus maantieteellisesti (maantieteellinen synkronia) on melkoisen laajaa. Tästä on vuosien varrella tehty usempiakin tutkimuksia, ja kulloinenkin tilannen näkyy myös Metlan/Luken myyrätiedotteissa. Joka tapauksessa synkronia on kunnollisten myyrähuippujen aikana satoja kilometrejä. Eiköhän petojen ja saaliiden suhteita tässä maantieteellisessä mittakaavassa voida vertailla.