Keskustelut Metsänhoito Myöhästynyt harvenus

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 67)
  • Myöhästynyt harvenus

    Huomenna on tarkoitus allekirjoittaa kauppakirja metsäpalstasta johon on ensiharvennus jäänyt tekemättä. Puusto on 45-55vuotiasta, pääosin männikköä, mutta myös sekametsää. Männikkö on hivenen riukuuntunutta, mutta mielestäni vielä pelastettavissa.

    Onko puunostajilla riittävästi tietoa/ neuvoja metsän hoitamiseksi, vai pitäiskö pyytää apuja Mhy:ltä?

    Koko metsä (12ha) on raivattava ensin.

    Tampereen tasolla sijaitsee, länsipuolella.

  • jees h-valta

    Panu tuolla aiemmin jo kertoikin olennaisen. Normaali harvennus vaikuttaisi olevan tuloillaan. Ei mitään turhaa säätöä tarvitse.

    Panu

    Tarkoitin kiertoaikaa yksittäisenä muuttujana, sillä ei ole vaikutus tuottoon. Menee ehkä liikaa teoretisoinnin puolelle. Kasvun hiipumisella on tietysti vaikutusta tuottoon samoin kuin puumäärän kasvulla, joten tuo @Visakallon esittelemä %-lasku kertoo järkevän päätehakkuuajankohdan. Ainoa ongelma on arvokasvun luotettava mittaaminen.

    Tomperi

    Niin ja miten arvottaa metsänuudistmisen kustannukset.

    Reima Muristo

    Hakkuu ajankohta on silloin kun on rahan tarve ja puun hinta on hyvä. Tyhmät myyvät sitten 30-40% alennuksella kun arvottu korko ylittää kasvun.

    Panu

    Lähinnä kai tuo rahantarve voi aiheuttaa sen, että tulee myytyä alennuksella.

    Uudistus on investointi, johon kannattaa laittaa rahaa sen verran että se tuottaa voittoa ensimmäisestä vuodesta lähtien.

    Visakallo

    Metsänomistajan taloutta voi toki punnita eri tavoilla, mutta ajoissa tehtävän hoidon ja harvennusten positiivista vaikutusta on aika vaikea vääntää negatiiviseksi. Nämä em. kun vaikuttavat positiivisesti myös metsän jälleenmyyntiarvoon.

    Apli

    Kilpailutitko leimikon Timo Heikki? Minkälaisia tarjouksia tuli?

    Panu

    Pitää nyt varmaan ensin se omistusoikeus saada.

    Timo Heikki

    Kaupat metsätilasta tein eilen. Tilasin myös kokeneen metsäpalveluyrittäjän raivaamaan ja samalla tekemään arvion toimenpiteistä. Varmaan ensi viikolla otan yhteyttä ostomiehiin. Hinnat on edelleen nousussa…

     

    mehtäukko

    Aktiiviselle mo:lle paras lisämaan ostos on hoitamaton, mutta ei vielä pilalle mennyt metsätila. Siinä saa toteuttaa itseään kun ratkoo rästien purkua koko palettia järkevästi soveltaen. Nim. kokemusta on.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 67)