Keskustelut Tekniikka Moottorisahan ketjun teroitus.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 107)
  • Moottorisahan ketjun teroitus.

    Merkitty: 

    Tulipa mieleen noita Jaakko Pessisen juttuja katsellessa , mitenkähän kukin viilaa moottorisahansa teräväksi. Jakki näytti viilaaavan laippa pystyasennossa ja tietysti ilman mitään ohjaimia. Itse tykkään teroittaa sahan samalla tavalla. Aikoinaan, kun menin metsurikouluun vuosien työkokemuksen jälkeen, opettivat viilaamaan saha vaaka-asennossa. Kun näytin oman mallini, hyväksyivät , että jatkan samalla tyylillä, muut tekivät, niin kuin opttajat opettivat. Jätkällä on ainakin varma mielipide (oma) oikeasta tavasta. Niin , ja purupiikistä kannatta pudottaa kärkeä jo uutena pari kolme viilanpyyhkäisyä.

  • Metsäkupsa

    Mootorisahasahaukset jääneet näinä vuosina vähiin,kuten myös jatkossa,joten sahabensat valtaosin raivaussahoihin.En ole laskenut,mutta kyllä useampia satoja litroja kuluu,olisko alle 500 lt.

    oksapuu

    Bensaa kuluu joskus enempi ja joskus vähempi. Aina pitää kuitenkin olla seuraava myyntileimikko valmiiksi raivattuna…

    Pitänee myös huomioida se että kaikkea ei vaan ehdi tehdä itse. Kyllä sen yrittäjämetsurinkin raivurissa bensa palaa…

    Puuki

    Eipä juurikaan bensaa ole kulunut viime aikoina .  Sähköä  vähän (uusiutuvaa oli suurin osa, porvoonsähköstä) sahan akun lataukseen ja löpöä traktoriin muutama litra , kun raivasin  vesakoituneen metsäautotien pohjan etukuormaajalla.  Metsuri tehnyt melkein kaikki raivaukset parin – kolmen vuoden ajan.

    Energiapuusavotta olisi tekemättä. Muutama ha mä-taimikkoa joka kasvatettu 2000-luvun alun suositusten mukaan 2 -kertaisessa tiheydessä norm. verrattuna.   Korjuu vain sen verran hinnakasta, että ostaja haluaa mieluummin ostaa tienvarteen tuotua rankaa.  Tienvarsihinta kattaisi tällä hetkellä suunnilleen korjuukulut.  Harrastuspohjalta pitäis tehdä. Jääkööt pystyyn tai sitten kaatelen haitolla olevat pois jatkokasvatuskelpoisten ympäriltä maahan.

    jees h-valta

    Suorittavan päähänpinttymistä huolimatta olen myös tekemässä e-puusavotasta kauppaa. Kunhan saan tarjouksen tältä e-puun ostajalta ja omalta vakkariostajalta kerron tasojen eroja eli kumpaan suuntaan kallistun. Kyse koivuvaltaisesta ensiharvennuskohteesta joka on Metsään.fi:n sivuillakin jo kiireellinen. Olen hiukan tyytymätön ollut vakkariostajan laimeaan harvennusten ostoon viime vuosina. Katsotaan nyt oliko tuo henkilökysymys. Nimittäin ostaja vaihtuu, mielenkiintoista.

    oksapuu

    Noinhan se meni miten Puuki kirjoitti…

    Itse vetelin suunnitelluilta e-puu kuvioilta ylimääräiset myöhemmin raivurilla kenttään. Meni aikaa ja bensaa…

    Nyt sitten täällä taas maksettiin viimmetalvena karsitusta e-puurangasta 34€ motti+alv tievarressa. Siinäpä sitä on jesselle miettimistä 🙂 …

    Ps. Saikohan siihen e-puuhun sopparilisää…

    sikari

    Onkohan niin, että jos alle 100 ha:n alalta väännetään joka vuosi miltei kymmeniä kauppoja niin kyllä siihen ostajakin kyllästyy.?

    Gla

    Jos bensaa palaa satoja litroja, kuluu myös melkoinen määrä tunteja. Enemmän merkitystä on sillä, onko ketju terävä kuin sahaako ruotsalaisella vai saksalaisella tai onko sylinterin koko 40 vai 45 cc. Oletettavasti suurin osa bensasta kuluu tämän keskustelun aiheen ohi raivurissa, mutta ei välitetä siitä.

    Itse kulutan bensaa tuskin 1/10 Visakallon määrästä, eikä se johdu raivausveitsen käytöstä.

    jees h-valta

    Sikari vääntelee ainakin asioita joita lukee täältä. En ole kymmenistä kaupoista vuodessa puhunut mutta kahdesta kolmeen on ollut kyllä realismia. Nyt on tälle vuodelle tosiaan tarkoitus tehostaa harvennuksia mutta tuo outo pliisuus ostajalta alkoi hiukan oudoksuttaa. Nyt olen vartoillut uudelta ostajalta yhteydenottoa mutta eipä ole vielä kuulunut. Paras kaupallinen aika minun osaltani menossa kuitenkin. Nyt kerkiän hiukan pyhien ansiosta kulkemaankin maastossa tarkistamassa Metsään.fi:n tarjoamia toimenpide-ehdotuksia. Joita kyllä piisasi 2020-2023 väliin aivan riittämiin. Sensijaan tämä paikallinen Satakuntalainen iso e-puun ostajan edustaja otti asiaan heti kiinni ja annoinkin luvan Metsään.fi:n tietojeni tarkasteluun. Paikanpäällä käy varmasti ensi viikolla. Tarjousta vartoillessa. Mutta itse aiheeseen eli bensaa palaa kyllä vuodessa moottorisahassa noin 50-100 litraa syystä ettei enempää edes näillä vapaa-ajoilla kerkeäkkään.  Raivaussaha on pojan verstaan nurkassa kuivassa tilassa vartoamassa sopivia kohteita. Nyt sellainen ei ole menossa.

    Tolopainen

    Miksi et tehnyt energiapuukauppaa jo syksyllä, ei MG niitä osta talvikorjuuseen, se on niillä ohjesäännössä kielletty.

    Gla

    Jees, kuinka suuri osa moottorisahassa poltetusta bensasta on metsänhoitoa ja paljonko polttopuun tekoa?

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 107)