Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 9,611 - 9,620 (kaikkiaan 9,647)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • Petkeles Petkeles

    ”Tilastojen oikea tulkinta on tärkeää”

    Tämähän se on ja priimaa pukkaa montusta. Taikasana ”eli” (=) ja sen perästä löytyvät virkkeet ovat kansakoulupohjalaisilla täyttä kultaa.

    Kurki Kurki

    Katohan Perskelekin antaa kuulua itsestään eli minä jo luulin, että olisi lopettanut eli olisi ollut suuri ”menetys” palstalle.

    Rane2

    ”sen perästä löytyvät virkkeet ovat kansakoulupohjalaisilla täyttä kultaa.”

    Tehometsätalousmies Petkeleskin siis viisastuu?

    Kurki Kurki

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/a988ee43-2fb6-4560-98d9-0fd31a8f716e

    Tuulenkaadot ovat oivallinen alusta kirjanpainajan lisääntymiselle. Niiden korjaaminen metsästä on kuitenkin aikaa vievää. Puun kuoren voisi myös kuoria pois, mutta siihenkin uppoaa aikaa.

    Tuulenkaadon juurten katkominen moottorisahalla vie aikaa vain muutaman prosentin verrattuna puun kuorimiseen. Ero työmäärässä ja ajassa on valtava”, Gullberg kertoo ATL:lle.

    Kaatuneen kuusen juurten katkominen ei liene ongelmatonta, mutta katkaisu tyvestä onnistuu aina.  Kaatuneet kuuset kannataa katkaista heti että juuriyhteys katkeaa olipa ajakohta mikä hyvänsä. En tosin ole luottanut juurien katkaisun tai tyven katkaisun toimivuuseen, vaan karsinut kuuset, pätkinyt, läjännyt kasaksi ja muovi päälle.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Onko muovitus tarpeen? Mietin vain että estääkö se pölkkyjen kuivumista kuoriaistoukille käyttökelvottomiksi.

    Kurki Kurki

    Muovi estää tässä tapauksessa kuusen tähtikirjaajien lentoon lähdön, jos eivät ennen sitä ole jo kuolleet käytäviin.

    Kokenut kaiken tietää

    Jos sahatavaran saantoa tuulen kaadoista yrittää optimoida, eikä ehdi kaikkia valmiiksi heti sahaamaan, katkomaan ja ajamaan, kannattaa katkaista kuitupuu pois latvapäästä eka. Juuret pitää tukkiosuuden tuoreena, haihdunta pienenee latvan katkaisulla. Ötökät toki eri asia.

    Rane2

    Miten kaatuneen kuusen juuret katkotaan nopeasti?

    mehtäukko

    Käsittämätön ohje. Tyvestä vaan poikki ja sumuttaa rungolle DDT:tä…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Luontopaneeli muistuttaa määrällisistä tavoitteista. Kysyin kuinka kaukana nyt ollaan näistä tavoitteista, katsotaan vastaako joku. Kahden kirjoittajan vastaukset tiedän jo etukäteen: toinen sanoo että ollaan jo tavoitteessa ja toinen sanoo että ollaan hirveän kaukana siitä.

    http://www.hs.fi/mielipide/art-2000011103179.html

Esillä 10 vastausta, 9,611 - 9,620 (kaikkiaan 9,647)