Seppo Vuokko: Yksi asia on jo todellisen tiedon kätkeminen kirjallisuusviitteiden taakse. Ei tavallinen lukija jaksa tai edes voi kaivaa esille kaikkia julkaisuja, joihin tekstissä vedotaan. Aivan ilmeinen tarkoitus on saada eduskunta ja hallitus hyväksymään luontopaneelin ehdotukset sellaisinaan siksi, etteivät poliitikot ehdi paneutumaan asiaan eivätkä ymmärrä mitään mutta eivät myöskään rohkene tunnustaa asiantuntemattomuuttaan. Minulle kyllä tulee mieleen, etteivät kirjoittajatkaan ymmärtäneet asiaansa.

Oikein naurattaa, sillä näinhän se on, että kukapa ministereistä nyt niin perehtyneitä näihin luontoasioihin olisi ja ovat siksi höynäytettävissä.

Ja tässä Vuokko vielä jatkaa ja kutkuttelee nauruhermoja.

Valitettavasti mikään Luontopaneelin väitteistä ei ole tutkimuksin oikeaksi osoitettu, ei 30 prosentin suojelutavoite, ei luonnontilaisten tai vanhojen metsien erityisen suuri monimuotoisuusarvo eikä edes luontokato. Mietintö antaa käsityksen, että ilman lisätoimia metsien luonnontila aina vain huononisi ja kaavion sivulla 8 mukaan johtaisi suorastaan metsien häviämiseen.

Monesti olen ihmetellyt että miten se monimuotoisuus nyt köyhtyy kun se aiemmin ei ollut köyhtynyt.  Suomen suot ojitettiin 50 ,60 ja 70 luvuilla ja miljoonia hehtaareita kuivattiin. Silloin hakattiin suurimmat aukot myös. Muistan kun normi aukon koko oli vähintään 7 ha täällä päin. Nyt päästään alle puoleen siitä. Ei ollut sertifikaateja jotka rajoittavat hakkuita herkemmillä alueilla. Koko ajan vaan naristaan että luonto köyhtyy. Minusta se ei nyt kyllä köyhdy vaan päin vastoin.

Mönkkönen sanoo, että tutkimuksiin perustuen kaikki me tiedämme, että vanhojen metsien puute ja vanhojen puiden vähyys on keskeinen syy että meillä on niin paljon uhanalaisia lajeja.

Sitten hän esittää kuvan, jossa Etelä-Suomen vanhojen metsien määrä on laskenut 1990-luvun 5 %:sta nykyiseen vajaaseen 4 %:een.

Sekin tieto on olemassa, ettei metsälajien uhanalaisuus ole kasvnut 30 vuoteen yhtään vaan pysynyt ennallaan, vaikka vanhojen metsien määrä on laskenut Etelä-Suomessa 1 prosenttiyksikön. Tosin tuo tieto koskee koko Suomea.

Mönkkönen antaa ymmärtää, että vanhoisssa metsissä on lajeja paljon enemmän kuin talousmetsissä. Hän sanoo, että lajien määrä vaarantuu, jos luontaisten metsien määrä laskee alle 20% metsäalasta, mutta siitä nyt ei ole ilmeisesti tutkimusta missään, kun sellaisia ei esitetä.

Martikainen taitaa olla ainoa, joka on raottanut vähän tätä vanhojen metsien lajimääräsalaisuutta tutkimuksessaan kovakuoriaislajeista, joita vanhoissa kuusikoissa löytyi 553, kun kovakuoriaislajeja kaiken kaikkiaan Suomen metsissä on Lajitietokeskuksen mukaan 1618 lajia, joka vastaa 1/3 osaa kaikista kovakuoriaislajeista, jonka Siitonen vielä vahvistaa omalla lausunnollaan. Lisäksi Taulukko 5 vihjaa samaa, sillä miksi ensisijaisten lajien arvioitu määrä vanhoissa metsissä on vain 1/10 osa muiden lehtometsien arvioiduista. Jos vanhoissa metsissä lajeja on enemmän, luulisi että niitä olisi arvioitukin enemmän. Tietenkin talousmetsiä on paljon enemmän pinta-alaltaan ja niistä yhden satunnaisen hehtaarin vertailu yhteen hehtaariin vanhaa metsää, antaa varmasti tulokseksi, että vanhassa metsässä on enemmän lajeja. Ehkä Mönkkönen vertailee talousmetsiä ja vanhoja metsiä tällä tavalla, mutta kuitenkin kaikesta päätellen talousmetsien kaikkista satunnaisista hehtaareista yhteensä löytyy enemmän lajeja kuin vanhoista metsistä.

Kyllä minäkin suojelisin 100000 hehtaaria vanhoja metsiä Etelä-Suomesta, mutta en perustelisi päätöstä vapautuvilla pääomalla ja työllä: ei tiedetä olisiko tulos parempi metsäklusterin ulkopuolella. Työtä ja pääomaa on myös saatavissa ulkomailta lisää, jos synnytämme jotain innovaatioita. En perustelisi myöskään säästyvillä hiilinielumaksuilla, koska niiden määrä riippuu kaikista nieluista ja kaikista hakkuista, ei pelkästään näistä arvometsistä. Perustelisin sillä Koneen Säätiön striimissäkin kuullulla näkökohdalla, että niitä ei voida enää palauttaa, jos ne nyt ehditään hakata. Lisäksi siinä kohtaa oltaisiin ehkä aika lähellä 10 prosentin tiukkaa suojelua pinta-alasta myös Etelä-Suomessa.

Tutkimuksia löytyy varmasti muistakin lajiryhmistä kuin kovakuoriaisista. Myös tarvittavista suojelun pinta-aloista perustuen eri lajien populaatioiden lisääntymiseen, leviämiseen ja tarpeisiin. Vaikka me emme niitä tunne, se ei tarkoita ettei niitä olisi olemassa. Teoreettiset periaatteet ovat aika loogiset: laji ei voi säilyä, jos sen elinympäristö, resurssit tai sen populaatiot eristyvät tai kutistuvat liian pieniksi.

Asikaisen osuus oli mielestäni hyvä: siinä moni metsien suojelija kuuli talousperusteluja, joita ei kuule lainkaan jos seuraa vain ympäristöjärjestöjen viestintää.

Kun puhutaan tästä metsäteollisuuden arvonlisästä niin pitää muistaa että kukaan ei ole kieltänyt nostamasta metsäteollisuuden tuottamien puunjalostustuotteiden arvoa.Jos joku professori keksisi hyvän jatkojalostustuotteen niin metsäteollisuus mielellään myy esim. sellua tai puutavaraa jatkojalostettavaksi.