Vanhojen metsien arvioitujen lajien määrän pienuus voi johtua vaikka mistä, esimerkiksi siitä että vanhojen metsien pinta-ala on pieni tai lajeista ei ole ollut tarpeeksi tietoa. Uhanalaisarvioinnin opas saattaisi antaa osavastauksen.

Minun lisäkseni varmaan moni muukin tulkitsee vanhojen metsien alhaisista lajimääristä kirjoittamisen tarkoittavan että niitä ei tarvitse suojella lisää. Rivien välissä ellei suoraan sanottuna.

Aika moni laji Suomessa kuolisi nälkään, jos meillä ei olisi mitään muuta kuin vanhoja metsiä.

Monimuotoisuuskeskustelu on keskittynyt vanhoista metsistä jankkaamiseen, niitä varmasti tarvitaan,  mutta  tuppaa unohtumaan että monimuotoisuus tarvii myös avohakkuita, koska aukoilla ja nuorissa taimikoissa viihtyy lajeja, joita ei peitteisissä varttuneemmissa metsissä enää ole. Joten monimuotoisuudesta huolehtiva metsänomistaja tekee metsiinsä myös avohakkuita ja siten runsastuttaa lajikirjoa.

Kumma että luontokatokeskusteluissa ei tätä näkökohtaa kovin usein tuoda esille, onko se vastoin jotain ”virallista oppia”?

Oikeastaan vain Seppo Vuokko on tuota näkökohtaa tuonut ansiokkaasti esille kirjoituksissaan, mutta kun hänet on tutkijapiirien toimesta julistettu näissä luontoasioissa kerettiläiseksi eli harhaoppiseksi, ei metsäaiheiset mediat pelkuruuksissaan enää uskalla Vuokon kirjoituksia juurikaan julkaista, mikä on sääli.

Vanhojen metsien arvo määritellään lahopuumäärillä, josta ei ole pula missään siinä määrin, että lahopuun puute aiheuttasi lajikatoa. Eikä suojelun vähyys voi olla ongelma, kun meillä vajaan 6 milj.ha suojelu- ja kitumaa-alaa (30%), jotka ovat hakkuiden ulkopuolella. Kyllä meillä on näitä suojelumetsiä riittävästi laittaa ensin ne kuntoon ja viedä sinne vaikka kaikkien puulajien hakattuja tukkirunkoja maapuuksi 100 m3/ha.

Miksi pitäisi suojella lisää, kun tuolla 6 milj.ha alaakaan ei ole hoidettu lahopuun osalta kuntoon? Lisää lahopuuta tietää vain yksilöiden lisääntymistä elinvoimaissa lahopuulajeissa. Esimerkiksi kantokääpää (LC) olisi vain enemmän kun lahotettavaa on enemmän. Uhanalaiset metsien lahopuulajit ovat uhanalaisia muistakin syistä. Lähes kaikki lehtojen uhanaaiset kajit ovat toisenlaisen ilmaston tai pienen popun lajeja.

Tässä Punaisen kirjan 2019 kaikki ensimmäiset 7 lehtojen lahopuukovakuoriaislajia ensimmäiseltä sivulta 397 lähtien: Kampajalosoukko, Tammenjalosoukko, Heloseppä, Hehkuseppä, Lounaanjumi, Kuusitäpläjäärä, Orapihlajankukkakärsäkäs.

Pitemmälle en jaksanut, mutta näiden lehtolajien muu uhanalaisuus kuin lahopuu on toisenlainen ilmasto tai pieni populaatio.

Miksi näille pitäisi olla enemmän lahopuuta ja vielä suojelua?

Ja vielä viimeinen niitti.

Suomen uhanalaista lajeista 2667 80% on jo luonnon hellässä huomassa metsätalouden vaikutuksen ulkopuolella tai hakkuilla hoidossa odottamassa runsastumistaan  omissa elinympäristöissään kuten: Perinneympäristöissä, lehdoissa, tunturipaljakoilla, vesissä, rannoilla, soilla, harjuilla, kivikoilla ja kallioilla,  jne.

Miksi tätä ei ole tuotu esille?  Lajisuojelu on kunnossa, kun lajeja 80% uhanalista lajeista suojelee Suomen luonto. Nämä lajit kaiken järjen mukaan pitää poistaa uhanalaistilastoista eikä käyttää niitä valehteluun, kuinka metsien hakkuut uhkaavat niitä.

Suomessa ei oikeastaan tarvitsisi enää tehdä mitään luonnon eteen ja voidaan lähteä ilmastokokouksiin ilman mitään ohjelmia muuten vaan.

Ja risuparta ei näe horsmaa, vattua, mesiangervoa ja ruohoa pienempiä kasveja ja eläimiä  aukolla ja taimikossa.