Kurki varmaan huomasi em. Birdlife-kommentissani tärkeän asian uhanalaistilastoista: se toisaalta yliarvioi ja toisaalta aliarvioi uhanalaisuutta. Ammoisina aikoina uhanalaistuneita lajeja puuttuu, mutta toisaalta uusia tulokkaita ja meillä aina harvinaisiksi jääviä sisältyy. Itsekään en huomannut tätä, kun en jaksanut lukea arvioinnin ohjekirjaa kokonaan läpi. Suojelutarvearvio on uhanalaistilastoon verrattuna astetta pohditumpi arvio siitä mitkä lajit tarvitsevat toimia ja panostuksia. Nyt saadaan tavallaan tällainen arvio luontotyypeille ennallistamissuunnitelman muodossa.

Yritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa, ei pelastaa ilmastoa tai monimuotoisuutta. Kapitalistinen markkinatalous kohtaa voittajansa ja se voittaja on maapallolla aina kylmä ja karu luonto.

Vuoden 1992 Rion ympäristö- ja kehityskokouksessa  syntyi kansainväliset sopimukset ilmastonmuutoksen torjunnasta, luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta ja aavikoitumisen estämisestä. Näiden tärkeiden tavoitteiden toteutumiseksi laadittiin ”Agenda 21”, toimintasuunnitelma maapallon suojelemiseksi. Riossa luotiin uusi termi ”kestävä kehitys”.

Nyt 32 vuotta myöhemmin, kukaan ei muista toimintasuunnitelmaa, ja kehitys on kaikkea muuta kuin kestävää. Fossiilisen energian ja tavaroiden tuotanto ovat kasvaneet moninkertaisesti. Samaan aikaan metsää on palanut kokonaisten valtioiden verran ja kalakannat ovat romahtaneet.
Ympäristö- ja ilmastoasioista on tullut nykyihmisten uskonto. Uskotaan siihen, mikä ei ole todellista.

Mihin Putin tarvitsee jotain ilmastokokousta? Kun kauppakumppaneina ovat Kiina, Pohjois-Korea, Kuuba, Venezuela ja muutama Afrikan maa, niin eipä siellä ilmastoasiat paljoa paina…

Tietoisuuden kasvua ei varmasti kukaan kiistäkään, mutaa samaan aikaan kehittynyt ympäristöväen kuplaantuminen estää näkemästä todellisuutta sellaisena kuin se valitettavasti maailmalla edelleen on.