Jos FSC:ssä pihlaja saa olla max 10cm rinnankorkeudelta niin en tiedä, aika pientä rimaa siihen voi käyttää. Esimerkiksi tervaleppä viilu kosteuden kestävän MDF levyn päällä on parempi vaihtoehto. Muutenkin FSC tuotteiden käyttäminen kylpyhuoneen sisustuksessa on nykypäivää.

Minkä saa kaataa ja käyttää. Ainakin FSC:stä tehdyn koulutusmateriaalin perusteella on tälläinen tulkinta ja sen mukaan mennään JA että varmasti muistan oikein. Noh, enpä ainakaan ole kaatanut paksumpia oli miten oli. Motoksuskitkin on hyvin varovaisia sen suhteen. Suuremmilta osin kasvaa melko pensaana mutta rehevimmillä kohdilla kasvaa yksirunkoiseksi ja paksuksi. Jos näitä paksuja johonkin lähtöön luonnonmetsästä haluaisi niin saisi naarata tuhansia hehtaaria. Ehkä se olisi tosiaan luxusta. Ilman FSC:täkin aika vaikeaa siis.

Kävin viisastelemassa HS mielipiteessä ”Metsäasioissa pitää kuunnella myös metsänomistajia”:

”Miten metsien käyttöä säädellään? Listaus löytyy YLE:n uutisesta otsikolla ”Ehdotus 50 metrin suoja-alueista raakuille jakaa hallituspuolueita – perussuomalaiset vastustaa”. Listassa ovat: metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki, kaavoitus, metsäsertifioinnit (PEFC ja FSC), Tapion metsänhoidon suositukset sekä metsäyhtiöiden omat suositukset ja ohjeet. Nähdään, että aivan mitä tahansa ei saa omassa metsässään tehdä.

Ne kenellä on omaa metsää, ovat varmaan huomanneet, että kun metsää hakataan se muuttuu, avohakkuussa enemmän kuin harvennushakkuussa. Kun hakkuusta kuluu aikaa, sen rujot jäljet vähitellen korjautuvat ja metsässä on taas runsaasti elämää. Jos esimerkiksi avohakkuusta luovuttaisiin, metsät muuttuisivat yksipuolisemmiksi. Hakkuut hyödyttävät joitakin sieniä, marjoja ja jäkäliä; niiden vaikutukset eivät suinkaan ole pelkästään negatiiviset.

Myös luonto itse uudistaa metsää, eli se ei pysyisi muuttumattomana ilman ihmisen vaikutusta. Luonto itse käsittelee luonnontilaista metsää välillä rajustikin, joten sen eliöstö on sopeutunut lajinkehityksensä aikana suuriin muutoksiin. Monimuotoisin maisema saavutetaan, kun siinä on talousalueiden lisäksi sopiva yhdistelmä eri kokoisia suojelukohteita, lähtien säästöpuuryhmästä ja päättyen kansallispuiston kokoluokkaan.

Olen seurannut metsäalaa noin 45 vuoden aikajänteellä ja koko ajan parempaan suuntaan ollaan menty. Kaikkia ongelmia ei ole ratkaistu, mutta metsänomistajien tavoitteet ovat monipuolistuneet ja tietoisuus ympäristövaikutuksista on parantunut. Myös seuranta sen suhteen mitä metsissä tapahtuu on aivan toista kuin 1980-luvulla. Suuria huolenaiheita ei siis ole, mutta metsien terveys mietityttää. Monimuotoinen metsä on todennäköisesti kestävämpi ilmaston muuttuessa kuin yksipuolinen.”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010717694.html

Kuusikot ja männiköt kannattaisikin raivata talvella niin ei leviäisi juurikäävät kantoihin.

Oppimateriaalia metsälakikohteista.

https://tapio.fi/materiaalit/metsalakikohteiden-tunnistaminen-verkkokurssi/

Talviraivaus ei ole yhtään hassumpaa puuhaa, jos keli siihen on vähänkin suotuisa. Lumikengät vain jalkaan ja menoksi. Ainakin täällä kivikkoisissa ja muutenkin epätasaisissa maastoissa on huomattavasti helpompi liikkua, kun alla on saappaanvarren verran lunta. Nykyiset varusteet ovat kyllä niin hyviä, ettei lumikaan juuri haittaa. Sahan pitää toki olla sellainen, että se toimii myös lumessa ja pakkasessa, ja lämpökahvat tietenkin. Valkoinen lumi pidentää päivää tunnin verran aamusta sekä illasta. Pari kertaa on tosin käynyt, että auto on ollut jo vähän aikaa hukassa, kun on pitänyt kotiin lähteä!