Jätän tämän vain tähän:

https://yle.fi/a/74-20111243

Jos haluaa asua erämaassa sellaisilla alueilla, joista metsää ei hakata niitä löytyy Kanadasta ja Alaskasta. TV:stä tulee sarjoja ihmisten elämästä siellä. Vihreiden ja elokapinoisijoiden kannattaa muuttaa sinne, turha katsoa asioita postimerkin kokoouselta alueelta. Täällä on metsiä hakattu lähes 10000 vuotta eli aina kun täällä on asutusta ollut, hakkaamattomia alueita ei enää ole.

Niin,nyt on sitten uhriutumisen aika.Voi kuitenkin kysyä onko luonnonsuojelututkijat olleet jotenkin paitsiossa kun verrataan eri medioissa saatuun julkisuuteen.

Annelin pitäisi tietää että normaaliin tiedeyhteisöön kuuluu hyvinkin kriittinen eri näkökantojen välinen keskustelu.Nyt tilanne on se että Kotiahokin voi valehdella radiolähetyksessä lahopuumääristä ja kukaan ei puutu siihen.Kun julkisuudessa vaaditaan ja saadaan mahdollisten raakkupurojen ympärille 100 metrin suojavyöhyke niin yksikään tutkija ei huomauta ettei tuommoiselle ole mitään tutkittua tarvetta.

On selvää etteivät nämä luonnonsuojelututkijat edusta mitään puolueetonta,pelkästään tieteeseen perustuvaa näkemystä.Heidän tavoitteensa on saada lähes keinolla millä hyvänsä mahdollisimman paljon metsiä talouskäytön ulkopuolelle,ei siis välttämättä suojeluun.

Rane on oikeassa: tutkijan pitää kestää kritiikkiä. Tuossa YLE:n  jutussa puhuttiin kuitenkin eri asiasta: epäasiallisesta vaikuttamisesta eikä tieteenteon kritiikistä. Epätieteellinen vaikuttaminen on myös epäasiallista. Elinkeinoelämän, tutkijoiden ja toimittajien pitää pyrkiä erottamaan asiallinen ja epäasiallinen vaikuttaminen toisistaan.

Faktojen valinta on yksi tavallinen mutta vältettävä vaikuttamisen muoto: kerrotaan vain omaa agendaa puoltavat tutkimukset ja/tai tulkitaan ne omaa agendaa puoltavalla tavalla. En väitä olevani itsekään immuuni tälle, erehtyminen on inhimillistä.

Tutkimustiedossa on monesti se ongelma, että se ei anna täsmällistä toimintaohjetta. Se kertoo miten asiat todennäköisesti ovat, mutta se ei kerro miten niiden pitäisi olla. Hyvä esimerkki ilmiöstä: se on selvä että 100 mottia lahopuuta ei voi olla keskimääräinen taso luonnonmetsissäkään, mutta kuinka paljon lahopuuta tarvitaan keskimäärin talousmetsiin?

Luonnontilassa meillä olisi jossain määrin erilainen eläimistö ja uudistavat häiriöt. Umpeenkasvua vähentäisi siis ainakin isojen eläinten laidunnus ja metsäpalot, hyönteistuhot sekä puiden kuoleminen (harvennushakkuita vastaava häiriö). Maisemakuvamme olisi kuitenkin luonnontilassa ilman ihmistä peitteisempi kuin nykyään. Luontaisia niittyluontotyyppejä olisi varmaan isommat pinta-alat mm. vesistöjen tulva-alueilla, harjujen paahderinteillä, maakohoamisrannikolla ja kosteikoissa. Keskittäisin ennallistamis- ja hoitotoimet enimmäkseen niihin enkä niinkään maatalouden luomiin luontotyyppeihin, mutta tästä on moni varmaan jyrkästi eri mieltä. Arvokkaita maisema-alueita voitaisiin ehkä ”tekohengittää”.