Varmaan oli tuolloin 1850 paljonkin.  Höyrysahojen tulo 1860 ja-70-luvuilla kyllä tehokkaasti hävitti ne.  Nyt niitä on enemmän.

Meidän metsässä eräällä suojelualueella on  kallioharjanne, joka saattaa olla ikimetsää.  Lahopuuta siinä on  kyllä vähän.

Ikimetsä kasvaa vähän, joten teoriassakaan ei ole mahdollista, että sinne kertyisi paljon  lahopuuta.

Varmaan jossain on paljonkin.  Kyse olikin siitä. että vähäkin riittää.  Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.

Lapissa kelot lahoavat hitaasti.  Keski-Suomen korkeudella kuusikelo voi kaatua parissa vuodessa.  Mänty kestää kauemmin.  Yleensä laho alkaa maanrajasta ja siihen tulee toukkia, joita hakiessaan palokärki heikentää puuta, joka sitten kaatuu.

Se on selvä että lahopuun huippumäärät ovat olleet rehevillä kasvupaikoilla. Hanski ei vaatinut yli 100 kuutiometriä hehtaarille, vaan kirjoitti että 50 olisi hyvä vaateliaille lajeille ja että se määrä kannattaa keskittää. Puu on hyödyllinen vielä kuoltuaan: ensin se kaatuu ja sitten se maatuu! Hanski:

”Merkittävin syy metsälajien uhanalaisuuteen on lahopuun niukkuus ja luontaisesti monimuotoisimpien metsätyyppien kuten lehtojen ja vanhojen kuusikoiden häviäminen tai köyhtyminen intensiivisen metsätalouden seurauksena.”

”Varovaisuusperiaatteen mukaan suojelutavoite tulisi asettaa 20 prosenttiin, mutta 10 prosentin tavoite on hyväksyttävä, jos suojeltavat ja tarpeen mukaan ennallistettavat metsäalueet valitaan huolellisesti, niin että ne edustavat eri metsätyyppejä monipuolisesti ja muodostavat toimivan suojelualueiden verkoston.”

Olikin hyvä tarina AR:n linkissä. Esimerkiksi Suomen valtion tuottamassa metsäkartassa vuodelta 1899 näkyy metsäisempiä ja vähemmän metsäisiä alueita. Tuon ajan vaatimukset tukki- ja rakennuspuille olivat vaativammat kuin nykyään ts. hakattavien puiden koko ja ikä olivat paljon suuremmat. Jos siis silloisten kriteerien mukaisia hyviä hakattavia metsiä ei enää juurikaan löytynyt, katsottiin metsän laadun olleen heikko, mutta nykykatsannossa se saatettaisiin katsoa hyvinkin puustoiseksi. Lahopuun määrä tuolloin riippuisi sitten siitä, miten paljon metsää uudistavia häiriöitä eli tuhoja oli, ja keräsivätkö asukkaat kattavasti niiden jälkeen kaatuneet ja vahingoittuneet puut polttopuikseen.

5 mottia poltettua puuta talvessa on kyllä aika pieni määrä, tuohon aikaan, 20 – 30 mottia tuntuis oikeammalta.

Vuonna 1933 kelpasivat tukeiksi 4,8 metrin korkeudelta 6- ja 7-tuumaiset puut.  Suurempia ei ollut.

Kaikki nämä jutut todistavat lähes olemattomasta lahopuumäärästä, mistä huolimatta metsämme kasvavat nykyään erittäin hyvin.

Tuolloin 1800 metsät kasvoivat erittäin heikosti.  Syynä poimintahakkuut ja kaskeaminen.