Uhanalaisten lajien luettelot ja elinympäristövaatimukset löytyvät Punaisesta kirjasta 2019. En osaa noita luetteloita ulkoa.

Ilkka Hanskin jutussa (linkki) on esimerkkejä, esim. kuva 3.7 sivulla 27 käävistä Kuhmossa ja Etelä-Hämeessä; Kuhmossa lajeja on paljon enemmän. Kuva 3.8 kovakuoriaisista: lajien määrän väheneminen jatkuu etelässä uhanalaisten joukossa, ellei korjaavia toimia tehdä riittävästi (lisää lahopuuta ja/tai vanhaa metsää). Kuvassa 3.9 kääpien lajimäärä nousee jyrkästi, kun metsikön lahopuun määrä nousee kynnysarvon yläpuolelle.

http://forestinfo.fi/luontoliitto/vanha/palaakoelavametsa.pdf

Vaikuttaisi siltä että monenkin lajin elinvoimaisuutta saadaan lisättyä lahopuuta lisäämällä. Ei siis välttämättä vanhaa metsää lisäämällä, mutta luontoasiantuntijoiden konsensus tuntuu olevan, että sitäkin tarvitaan Etelä-Suomeen lisää. Lehdotkaan eivät ole ongelmattomia: niitä on todella vähän ja etäällä toisistaan, ja niiden käsittelyä ei välttämättä tunneta käytännön toimijoiden parissa, ellei ohjeita ole koulutuksessa käsitelty.

Yli 90 prosentin elinvoimaisuus lajien määrällä mitattuna kuulostaa kyllä hyvältä, mutta pitää huomioida kehityksen suunta ja sukupuuttovelka: tilanteen arvioidaan olevan edelleen huononemaan päin, joskin heikkeneminen on hidastunut. Tämä luku tarvitsee ruumiinavauksen: millaiset lajit selviävät ja millaiset eivät; onko meillä tulevaisuudessa kaikkialla vain nuorten metsien yleislajeja?

Odotan mielenkiinnolla ennallistamissuunnitelmaa. Siinä olisi hyvä eritellä ihan lajitasolla, mitä lajeja ja miksi esitetyillä toimilla on tarkoitus auttaa. Miksi juuri ne lajit ovat tärkeitä?

Kurjelle kysymys. Jos kysyn apua oikeilta asiantuntijoilta, olisivatko nämä ne olennaiset kysymykset?

1. Väite. Lahopuulajien elinvoimaisuus on noin 94 prosenttia, joka on jo riittävä, eikä loppujakaan voida auttaa lahopuuta tai vanhaa metsää lisäämällä.

2. Väite. Nuorissa metsissä on enemmän lajeja, joten vanhojen metsien lisääminen ei auta monimuotoisuutta.

3. Väite. Osa uhanalaistilaston lajeista on meillä vain satunnaisesti ja harvoin esiintyviä; elinympäristöä ei meillä ole paljoa, olemme niiden levinneisyyden reuna-alueella tai ne ovat uusia tulokkaita. Näitä lajeja joita ei voida auttaa oikein mitenkään, eivätkä ne ole ekosysteemillemme olennaisia, joten niitä ei pitäisi huomioida pelastustoimissa.

AR. Kuten on aiemmin keskusteltukin, nimenomaan hitaasti lahoavaa vanhaa järeää pysty- ja maalahopuuta puuttuu. Erityisesti harvinaisempien lehtipuulajien vanhoja olemassaolevia yksilöitä tulisi säästää, koska niiden kehittyminen vie pitkän aikaa.

AR, hyvää pohdintaa lehtipuista. Ilmaston muuttuminen on tosiaan hyvä huomioida, eli ei voida vaatia että kaikki lämpimämmän ilmaston jäännöslajit ja esiintymät on pystyttävä säilyttämään. Ehkä ollaan pääasiassa kiinnostuneita siitä peruslajistosta, jonka tulisi olla meidän kasvillisuusvyöhykkeellämme tässä ilmastossa elinvoimaisia.

Vähäarvoisia lehtipuita poistetaan toisinaan liiankin ahkerasti taimikonhoidoissa ja hirvikin harventaa niitä osaltaan. Jalot lehtipuut pärjäävät ainakin etelärannikon tammivyöhykkeellä ja metsälehmus Keski-Suomessakin. Jalojen puiden nykyisiä esiintymiä kannattaa vaalia ja lisätä niitä pikku hiljaa sitä mukaan kuin ilmastonmuutos sallii.

Kurki, kiitos!

Luonnontilaisessa metsässä on lahopuuta 60-120m3 hehtaarilla. Suomessa kasvaa tällä hetkellä keskimäärin 100m3/ha puuta. Eli jos kaikki Suomen puut tapettaisiin ja kaadettaisiin loput niin just ja just päästäisiin tuohon haarukkaan lahopuun määrässä. Melkoinen ennallistamisurakka.