Laho-maapuun puutteet eivät ole vaikuttaneet lahopuulajien elinvoimaisuuteen 95%, sillä muutenhan se oli ihan jotain muuta.

”Uskallan väittää, että aivan normaalisti hoidetussa ja harvennetussa talousmetsässä on niin paljon lahopuuta, että se riittää turvaamaan sitä tarvitsevan lajiston olemassaolon”

Visva uskalsi paljastaa, että aiheesta viimeiset 10 vuotta kestänyt keskustelu on mennyt kokonaan ohi.

Linkistä aukeaa raportti Kellomäki, S. ja Leinonen, S. 2005. Ekologinen kestävyys, ympäristönmuutos ja metsätalous.

Taulukko 5 s. 29. ojituksen vaikutuksesta käsitys lienee muuttunut eli ravinnehuuhtoumat jatkuvat pitempään kuin 12 vuotta.

Raportin s. 30-34 biodiversiteetistä. Kuva 11 s. 32 väittää että lajidiversiteetti olisi suurimmillaan metsän kliimaksvaiheessa eli vanhana. Siis päinvastoin kuin esimerkiksi Seppo Vuokko kertoo. Lisäksi puhutaan siitä miten metsämosaiikki on erilainen luonnon- ja talousmetsissä: talousmetsä on pirstoutunut pienemmiksi kuvioiksi ja elinympäristöjen muutos on nopeampaa niissä s. 32.

Yksi tapaustutkimus lahopuun vaikutuksesta kovakuoriaisiin s. 33. Suomen ja Venäjän puolella. Avohakkuualalla oli enemmän lahopuusta riippumattomia kovakuoriaislajeja, mutta vanhassa lahopuustoisessa metsässä puolestaan enemmän lahopuusta riippuvaisia lajeja. Harvinaisia lajeja oli enemmän Venäjän puolella. Tutkimus: Siitonen ym. 1995.

Siitonen, J., Martikainen,P., Kaila, L., Nikula, A. & Punttila, P. 1995. Kovakuoriasla- jiston monimuotoisuus eri tavoin käsitellyillä metsäalueilla Suomessa ja Karjalan Tasavallassa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 564: 43-63.

https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/8569/urn_isbn_952-458-687-8.pdf

Äläs nyt Visakallo. Suomen ja Venäjän rajan molemmin puolin tehty tutkimus ei varmaan vanhene 20 vuodessa. Molemmilta inventoiduilta alueilta tiedetään lahopuun määrät joten tilannetta voidaan verrata nykyhetkeen. Ekologinen tieto lahopuun merkityksestä ei vanhene nopeasti ja on tärkeää mm. metsätalouden luonnonhoidon ohjeiden perusteeksi. Määrät ovat vielä talousmetsissä keskimäärin hyvin vaatimattomat. Säästöpuita ja muuta luonnonhoitoa on tutkittu pitkin matkaa.

Ei Juha Siitonenkaan ole suinkaan levännyt laakereillaan, vaan jatkanut alan tutkimusta ja viestintää tuon jälkeenkin. Hän on yksi kuoriaisalan arvostetuimpia asiantuntijoita maassamme. Minä kyllä pysyttelen mukavuusalueella mutta ei kaikki niin tee. Eräs metsäpomo kysyi Metsätieteen päivillä mitä teen nykyään ja vastasin että ajattelen. Julkaisujen määrää ja merkittävyyttä kuvaava H-indeksini on 5, Juha Siitosen 41 ja Heikki Henttosen 82! Mutta yritän korvata tämän puutteen olemalla suuna päänä muutamassa julkaisussa – Metsälehti ja Helsingin Sanomat etunenässä, ja lisäksi FaceBookissa.

Sanoisin että ei toinenkaan puoli eli metsätaloutta edistävät organisaatiot ja ihmiset ole täysin objektiivisia, vaan kyllä sielläkin valitaan mielellään omaa näkemystä tukevat havainnot. Vääristelemättömän tiedon kaivaminen ja tulkinta on osaamista vaativa laji itsessään.

Esimerkkinä edellä mainittu lajidiversiteetti. Tällä palstalla ja Maaseudun Tulevaisuudessa toistetaan mielellään näkemystä että avohakkuu on monimuotoisempi kuin vanha metsä mutta onko näin ja missä tilanteissa? Vaikka olisikin, avohakkuista meillä ei ole pulaa, mutta esimerkiksi vanhoista lehdoista on hyvinkin suuri pula. Tiedosta johdettava toimintaohje ei ole lisätä avohakkuita vaan etsiä ja suojella arvokkaimmat lehdot.