Minusta Timppa yksinkertaistat aivan liikaa elämää maapallolla. Anneli tavoittelee sitä ajatusta, mikä järjestelmää ylläpitää. Riski kuolleen puun kertymisestä on vain yksi detalji.

Kivihiilikaudella ei ollut lahottajasieniä lainkaan ja silloinkin oli monimuotoista elämää.  Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli suuri ja ilmasto nykyistä  lämpimämpää.  Maapalloa hallitsivat ruohovartiset kasvit ja se oli silloin sellaisessa moodissa, että hiilidioksidia pitää poistaa ilmakehästä.   Kuolleet kasvinosat kertyivät tulvatasangoille ja niistä ajan mittaan muodostui kivihiileksi kutsumaamme ainetta.

Kun hiiltä oli poistunut ilmakehästä tarpeeksi, ilmasto viileni.  Tulivat puuvartiset kasvit, jotka menestyvät myös kylmissä oloissa.  Ilmakehän hiilimäärää sääteli puiden kasvu ja  lahottajasienet sekö tulivuorenpurkaukset.  Sadantaa ja ilmakehän vesihöyrymäärää taas yhteyttämisen yhteydessä syntyvät aerosolihiukkaset.

Kuten kirjoitin, niin ympäristösysteemi on rikki.  Tarvitaan ehdottomasti paljon enemmän  hiilen sidontaa ja aerosoleja.  Lahoaminen on ilmastomielessä turmiollista.

Taas kerran,  Meille on siis syntynyt tuo kuoleman kultti, kun pitäisi lisätä elämää metsittämällä.

Väitän, että aika vaikea on asiaperusteilla kumota näitä teesejäni.

t

Ne kivihiilikauden metsät kasvoivat vaikkeivat kuolleet kasvinosat lahonneet.  Aika kauan pärjäsivät ilman ravinnekiertoa.

Ravinnekiertoahan tapahtuu koko ajan, kun kuolleet puunosat lehdistä ja neulasista oksiin hajoavat jatkuvasti.  Ravinteet ovat niissä.  Ei runkopuussa, joka on käytännössä hiiltä, vetyä ja happea sekä jotain maamineraalia.

Kyllä ainakin täälläpäin lähes järjestään joka aukolta lähtee latvusmassa. Ei siitä paljon lahoa metsään.

Tästä on keskusteltu aiemminkin; pulaa ei ole kannoista eikä risuista, vaan erityisesti vanhojen järeiden puiden hitaasti lahoavasta runkolahopuusta pystyssä ja maassa. Etenkään vähäarvoisempia lehtipuita ei pääse kehittymään vanhoiksi kun ne niitetään nurin jo taimikoissa.