Lajien määrä on vaillinainen mittari.

Ainakin uhanalaiset lajit ovat vaikea mittari ja kun lajien määrän vaihtelun syyt ovat kiistanalaisia kuten hömötiaisen.

Metsissä lajien uhanalaisuuden yleinen syy on Mv= vanhojen metsien puute, Ml= lahopuun puute. Ei taida löytyä yhtään lahopuulajia, joka yksin näistä syistä olisi uhanalainen. Aina ne lisäksi ovat toisenlaisen ilmaston tai pienen popun lajeja. Uhanalaisuuden  syy näille lajeille on sitten Suomen luonto itse.

Sitten väärät arviot esimerkiksi lahokaviosammal, jolla on pysäytetty monenlaista rakentamista ja aiheutettu miljoonien lisäkustannuksia, mutta todellisuudessa lajia esiintyy lähes joka paikassa, etupäässä kannoissa, joita ei edes lasketa lahopuuksi ja joita tulee joka vuosi puupeltometsiin miljoonia ja taas miljoonia kuutioita, kun sitä on opittu etsimään eli ei tarvitse yhtään enempää lahopuuta tai vanhaa metsää elinympäristöksi.

Ja yltiöpäinen suojeluhenki kuten valkoselkätikan tapauksessa. Tehtiin miljoonien kiertotie pesäpaikan ohi eikä tikkaa sen koommin ole nähty.

Minusta luontokadon kiistäminen menee jo liian pitkälle. Onhan aivan luonnollista että lajeja häviää ja populaatioita häviää, kun ilmasto muuttuu, elinympäristöä katoaa ja se kyllästetään kemikaalein.

Näihin ilmiöihin kannattaa ehkä suhtautua niin että pyritään lopettamaan haitallinen muutos ja kääntämään kehitys positiiviseksi. Kuinka paljon on riittävä määrä, sitä emme vielä tiedä, vasta tulevaisuus kertoo sen. Luontopaneelin ja muiden tutkijoiden suositus on, että lisätään muun muassa lahopuuta ja palanutta puuta. Sitten katsotaan muuttuiko mikään lajistossa.

Vanhojen metsien suojelulla on oma arvonsa. Ihan jo pelkästään siinä että kansallispuistot ja luonnonpuistot näyttävät millaista kunkin alueen luonto olisi likimain luonnontilassa, miten se kehittyisi ja millainen lajisto olisi. Ilman näitä vertailualueita emme tiedä metsätalouden vaikutuksista kunnolla mitään.

Luonnonsuojelu lisää innovointitarvetta:Kekkaa kakkaharvesteri…

Ensin uimarannan sontivat hanhet, sitten pesi äkäinen tiira – kaupunki turhautui: ”Työkalupakki on tyhjä” | Kotimaa | Yle

Luontopaneelin ja muiden tutkijoiden suositus on, että lisätään muun muassa lahopuuta ja palanutta puuta.

Eikö sitä lahopuututkimusta voisi tehdä heti jossain suojelualueella viemällä sinne lahopuuta tarvittava määrä ja alkaa vain tutkia sen sijaan, että se tehdään ikuisuuskaavan mukaan, vaaditaan vanhojen metsien suojelua ja aletaan sitten odotella, että myrsky kaataisi puita.

Vanhojen metsien suojelulla on oma arvonsa. Ihan jo pelkästään siinä että kansallispuistot ja luonnonpuistot näyttävät millaista kunkin alueen luonto olisi likimain luonnontilassa, miten se kehittyisi ja millainen lajisto olisi. Ilman näitä vertailualueita emme tiedä metsätalouden vaikutuksista kunnolla mitään.

Tuon näkisin hyvänä perusteluna ja olisivat jonkinlainen geenipankki myös.

Timpan mielestä lahottajalajit ovat turhia

Eivät ne ole turhia.  Ne ovat tarpeen, jotta kaikki hiili ei kerääntyisi maan pinnalle.  Kuten olen ennenkin kirjoittanut, ne ovat yhtä tarpeellisia kuin jätteenpolttolaitokset ihmisille.  Siis lahopuut eivät ole sieniä varten vaan sienet niiden hajottamista varten.

Sienillä ei koskaan mitään hätää.  Niistä pääsee lukemattomia itiöitä ilmaan ja aina on kuollutta puuta.  Tämän vuoksi yksikään kuollut puu ei jää silleen.  Kaikki lahoavat.

Maapallon säätelyjärjestelmä on rikki, koska liian paljon kasvavia metsiä on hävitetty.  Tapahtuu liian vähän yhteyttämistä ja sen tuottamia aerosoleja syntyy liian vähän.  Hyvin kasvavia metsiä me tarvitsemme.  Emme kuolleita puita.