Varpuspöllö on ahkerin varastoija, mutta kyllä helmipöllökin tekee varastoja, etenkin soidin- ja pesäpoikasaikaan, jos ravintoa on hyvin tarjolla.

Joku innostui arvostelemaan avohakkuita Isomäen haastattelun kommenteissa. Nostokoukku suuttuu mutta ei voi mittään…

AJ:

Edellä luetellut avohakkuiden aiheuttamat pintakasvillisuuden ja muun eliöstön muutokset eivät kai ole pysyviä vaan väliaikaisia. Metsäekosysteemi on luonnontilassakin koko ajan muutoksessa ja muutokset voivat olla rajujakin, esimerkiksi hyönteistuhoja ja metsäpaloja. Metsien hakkuiden ja luonnontuhojen pääasiallinen ero on paikalle jäävän puuston määrässä ja laadussa.

Avohakkuun käyttöön liittyy tietenkin myös taloudellisia ja logistisia näkökohtia, muun muassa se että koneita ja niiden kuljettajia ei ole riittävää määrää tekemään laajoja poimintahakkuita. Tärkeintä on kuitenkin huomata, että taloudellisesti tärkeistä metsäpuistamme mänty ja koivu ovat valopuita, jotka uudistuvat ja kasvavat parhaiten aukossa. Kuusi on puolivarjopuu. Meillä ei ole vielä mahdollista kasvattaa varjossa pärjääviä ”etelän” puita, mutta ilmaston lämmetessä esimerkiksi tammen, lehmuksen ja vaahteran kasvatusalue voi laajentua nykyisestä. Nykyään pyritään sekametsiin eikä yhden puulajin ”puupeltoihin”. Karun maan männiköt ovat luontaisia yhden puulajin metsiä.

Luin juuri tänään uudelleen Luontopaneelin julkaisuja jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta. Erittäin hyvin onnistuessaan se voi olla yhtä kannattavaa kuin jaksollinen kasvatus, mutta nykyisiin puutuotannon ja metsien hiilinielujen tasoihin sillä ei päästä. Erityiskohteisiin se on hyvä, yleismenetelmäksi ei jatkoon!

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010240751.html

Kiitos Nostokoukku selityksestä. Parhaassa tapauksessa asiat etenevät ja ymmärrys kasvaa mielipiteiden vaihdon tuloksena keskustelun kaikilla osapuolilla. Sen vuoksihan täällä ollaan.

Kaikki edellä kirjoittamasi on aivan totta. Hesarin lukijoille piti vetää vähän mutkia suoriksi. Vaikka metsätuhossa ei viedä mitään pois, muutokset voivat silti olla rajuja ja nopeita ja metsälajit ovat sopeutuneet näihin muutoksiin. Lisäksi metsäekosysteemimme ovat vain muutaman tuhannen vuoden ikäisiä, eli ne eivät ole ehtineet kehittää yhtä monimutkaisia spesiaalilajien ravintoverkostoja kuin vaikka sademetsät.

Nykyinen paradigma taitaa sanoa, että suojelualueet eivät riitä, koska niiden pinta-ala ei tule koskaan yksinään olemaan riittävän suuri luontokadon torjuntaan. Niiden avuksi tarvitaan suojelualueiden ja tavallisen talousmetsän väliin ”puolisuojeltuja” alueita ja edellisten lisäksi vielä talousmetsien luonnonhoitoa. Ennallistamista voidaan tehdä missä tahansa missä siitä koetaan olevan hyötyä. Vasta näiden yhteissummana saadaan tarvittavat pinta-alat ja laadulliset parannukset.

Ei jaksa nyt alkaa vääntää, antaapa olla.