Piikkiä pukkaa kuusikoitumiseen siinäkin suhteessa ,että huonokuntoiset räkämänniköt alkavat tulla uudistusikään eli vaihdetaan parempi puulaji epäonnistuneen valinnan tilalle.

Miksi se epäonninen valinta aikanaan monesti tehtiin? Uudistettiin harsinnan tuloksena syntyneitä kitukasvuisia kuusikoita tai ylitiheitä vanhoja keppimetsiä. Puiden ilmiasun perusteella arveltiin maaperää köyhäksi ja alue uudistettiin männylle. Todellinen tila ymmärrettiin vasta ,kun männyntaimet alkoivat tukehtua heinikkoon. Ongelmaa pahensi vielä se ,että männyt istutettiin ns.”nykäsaseentoon” ( istutus viistoon palteeseen juuria levittämättä) istutuksen nopeuttamiseksi. Syntyi mutkille kasvava puusukupolvi ,joka oli paljon isompi murhe ,kun hirvet missään vaiheessa.

Nykyinen tilanne Etelä-Suomen metsissä on se, että kuuselle istutus on jo pitkään ollut valtalaji metsien uudistamisessa. Koko valtakunnan alueen VMI12 tilastot eivät kerro totuutta kuusettumisen etenemisestä.

Ilmastomuutoksen edetessä nyt kuuselle istutettuja alueita on uhkaamassa monenlaisia metsätuhoja. Esimerkiksi koivu ja mänty kestäisivät kuusta paremmin hyönteis-, kuusenjuurikääpä-, myrsky-, ja kuivuustuhoja sekä metsäpaloja.

Nykytilanteessa ei auta yhtään se, että yritetään selitellä kuuselle istuttamisen johtuvan kuusen hyvästä kasvusta ilmaston lämmetessä. Nyt pitää ajatella sitä, pysyisikö kuusikko miten pitkään vielä terveenä. On runsaasti merkkejä, että lähtölaskenta kuusikoiden sairastumisiin on jo käynnistynyt. Siksi hirvipolitiikka on muutettava koivun ja männyt uudistamisen varmistamiseksi.

Aikoinaanvuosina 1970-1980-luvuilla toteutettu männynistusbuumi johtui myös liian tiheästä hirvikannasta. Kuusen istutukseen oli silloin tympäännytty useiden peräkkäisten hallakeväiden vuoksi. Männyntaimi kesti hyvin keväthallaa, ja niitä pystyi kasvattamaan metsään vietäviksi 2 vuodessa. Sitävastoin kuusen taimitarhakasvatus koulintoineen vie aikaa 4 vuotta.

Samoihin aikoihin koivuntaimet alkoivat mennä hirvien rehuksi, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi monessa tapauksessa männyn istutus. Mäntyä jouduttiin silloin koivun taimien hirvituhoriskin sekä kuusen hallatuhoriskin vuoksi istuttamaan jopa liian viljavillekkin maapohjille.  Silloin lisääntyivät männyn taimikoiden hirvivahinkojen pinta-alat merkittävästi. Taimien tuottajat joutuivat kärsimään nahoissaan taimien kysynnän vaihtelut.

Kun 40 vuotta sitten aloitin metsätilayrittäjänä, puulajijakautuma oli meillä kuusi 79%, mänty 19% ja lehtipuu 2%.

Nyt suhde on kuusi 57%, mänty 29%, ja koivu 14%.

Pidän sitä näissä oloissa kovana suorituksena, koska tilan mailla on pysyviä hirvien talvilaitumia ja vakiintunut kulkureitti. Ilman paikallisen hirviseurueen aktiivista otetta en olisi päässyt lähellekään tätä tavoitetta.

Hallakeväät ovat olleet aina yleisiä jossakin päin Suomea. Ankaran hallan keväät, jolloin kaikki kevään kasvaimet kuusentaimikoissa paleltuvat, ovat olleet harvinaisempia.

Ilmastonmuutoksen eteneminen voi kuitenkin lisätä ankarien hallaöiden riskiä, sillä nykyisin kevään edistyminen on ollut nopeampaa kuin muutama vuosikymmen sitten. Aikainen lämmin kausi voi herättää verhopuista vapaan uudistusalan kuusen silmut kasvuun liian aikaisin, jolloin pikkutaimien kasvuun heränneet kasvaimet voivat paleltua, mikä lisää ainakin taimikon heinimiskertojen määrää. Esimerkiksi verhopuulepikon alle istutetut kuusentaimet lähtevät kasvuun myöhemmin, ja välttyvät siten keväthallan vaurioilta.

Jos ilmastonmuutokseen ja monimuotoisuuden heikkenemiseen on runsaana pidetyllä hirvikannalla syyhteys. Näistä johtuvalla aikaistuvilla keväillä voisi olla syytä ankarienkin keväthallojen lisääntymiseen.

Aikoinaan opetettiin, että avohakkuun jälkeen uudistettavaksi puulajiksi tulee valita pioneeripuulaji, eli aukeita maita metsittävä, runsaasti valoa vaativa ja keväthallaa sietävä puulaji, siis karummille maille mänty ja viljaville maille koivu. Nyt hirvi on ollut jo pitkään rajoittamassa näiden puulajien käyttöä. Ainakin minä pelkään tulevaisuuden ankaria keväthalloja. Viitteitä on ollut jo nähtävillä.

Ei ole kovin monimutkaista päätellä, että männyn- ja koivuntaimia syövien hirvien vuoksi on jouduttu avohakatuillakin alueilla siirtymään hyvin usein hirville huonommin kelpaavien kuusentaimien istuttamiseen. Männyn havu on hirven pääasiallinen talviravinto. Koivun taimi kelpaa hirvelle aina.

Kuusimetsät ikääntyessään köyhdyttävät maaperää, ja hyvin moni elollinen toiminta kuusikoissa vähenee, samalla monimuotoisuus niissä heikkenee. Ilmaston lämmetessä meidän kotimaisista puulajeistamme nimenomaan kuusi kaikkein heikoimmin tulee kestämään ilmastonmuutoksen edetessä. Jossain vaiheessa on odotettavissa entistä enemmän kuusikoiden pystyyn kuolemisia, esim. hyönteis- tai sienituhojen ym. seurauksena. Silloin kuusikoiden kasvu taantuu, ja niistä alkaa tulla enemmän tai vähemmän päästölähteitä. Ainakin hiilensidonta silloin heikkenee.

Eräs asia meillä mihin metsänomistajina voisimme jotenkin vaikuttaa, on kuusikoiden perustamisen lopetus. Se taas tarkoittaisi hirvikannan rajua podottamista, joka ei onnistu vuotuisiin pyyntilupiin perustuvalla hirvien metsästyksellä. Tarvitaan pyyntiluvista ja tilanrajoista riippumattoman hirvenmetsästyksen salliminen.

Lähivuosina kiihtyvään ilmaston lämpenemiseen pitää koko kansakunnan olla vaikuttamassa fossiilisten polttoaineiden käytön rajuun vähentämiseen. Myös hirvijahtien väheneminen tulevaisuudessa – pienemmän hirvikannan hoidossa – ajaisi metsäpuolella samaa asiaa, koska autoilla ajo esim. vasan jälkiä etsiessä jäisi pois.

Maantieliikenteen hirvikolarit  SRVA-apuineen ovat osaltaan lisäämässä metsäpuolen päästöjä.