Sama havainto kuin Timpalla. Pariin vuoteen en ole nähnyt passissa pyrstötiaisparvea, eikä ole kuulunut kilisevää laulua kun parvi siirtyy levottomana paikasta toiseen. Muutkin tiaiset vähentyneet. Vuosien tauon jälkeen näin tänä syksynä hömötiaisparin hirvikämpällä. Ympäristössä vanha puronvarsikuusikko, muutaman hehtaarin Metso-kuvio ja pieni ikivanha aarnietsäalue. Parikymmentä vuotta sitten, kun metsässä istahdit, hömötiainen oli välittömästi tutkimassa tulijaa ja varoitteli ponnekkaasti muuta parvea.

Yleensä nämä ”blogistit” eivät vaivaudu keskustelemaan kommenttikentässä.

Metsätieteellisen Seuran Metsäbiologian kerho meni tällä kertaa suometsiin.

Juha Siitonen (Luonnonvarakeskus): Suometsät elävistä ja kuolleista puista riippuvaisen lajiston elinympäristönä

Turvekankaita on tutkittu tässä mielessä vain vähän. Ojittamattomista rämeistä ja korvista tiedetään enemmän. Korpi on usein monimuotoisuuden hotspot, koska niissä yhdistyvät suon ja kankaan lajit. Korpikuuset ovat tärkeitä jäkälille, samoin rämeiden ja kallioiden laiteet eli vaihettumisvyöhykkeet. Elinympäristönä korpia luonnehtii latvusaukkoisuus, kosteus, vanhat puut, puiden jatkumo. Huomionarvoista: metsäpalojen väli voi olla satoja vuosia ja joissakin tapauksissa korpi ei ole palanut koskaan.

Otto Liutu (Helsingin yliopisto): Puustodynamiikka ennallistetuilla aidoilla puustoisilla soilla

Ennallistetuilla soilla puuta ja lahopuuta on sitä enemmän mitä rehevämpi kasvupaikkatyyppi. Ruohoturvekankaalla puolet puustosta voi olla kuollutta, ja suurimmat havaitut pysty- ja maapuun määrät nousevat yli sadan kuutiometrin (80 m3 pystyssä ja muutama kymmenen lisäksi maassa).

Chatissa keskusteltiin siitä että arvokkaita korpia saattaa jäädä hakkuita suunniteltaessa tunnistamatta, ellei niitä ole merkitty metsävaratietoihin. Jäljellä olevilla puustoisilla ojittamattomilla soilla on erityinen merkitys luontokadon torjunnassa, joten ainakin ne tulisi huomioida ja mahdollisuuksien mukaan säästää, samoin suunnitellut soidensuojeluelueet vaikka niillä ei ole vielä lain suojaa, paitsi metsälakikohteilla.

Santtu Kareksela (Metsähallitus): EU:n biodiversiteettistrategia ja tavoitteet puustoisille soille – kustannusvaikuttavuuden ja järkevien kompromissien tunnistaminen

Biodiversiteettistrategian mukaan 30 prosenttia heikentyneistä (!) lajeista ja luontotyypeistä pitäisi saada paranevaan suuntaan 2030 mennessä. Puhutaan kappalemääristä eli tavoite on tavallaan laadullinen. Ennallistamisasetus puhuu pinta-aloista eli tavoite on määrällinen: 30 prosenttia heikentyneeksi katsotusta pinta-alasta pitäisi mennä parempaan suuntaan 2030 mennessä.

Ennallistamisen pinta-alatavoitteista suurimmat kohdistuvat aapasoihin ja puustoisiin soihin. Jälkimmäisestä suuri osa voitaisiin todennäköisesti täyttää heikosti puuta tuottavilla kunnostusojituskelvottomilla soilla. On arvioitu että ennallistettavaa pinta-alaa tarvittaisiin aapasoilla 200000 hehtaaria ja puustoisilla 250000 hehtaaria. Jos hankkeita lähtee käyntiin, työllistävä vaikutus maaseudulla on näin ollen merkittävä. Myös metsänomistajien tuloja lisäävä: hanke rahoitetaan esimerkiksi Metka-tuella tai ekologisen kompensaation hankkeena.

Realismia kuitenkin on että noihin pinta-aloihin ei esitetyssä aikataulussa päästä. Lisäksi tulisi arvioida mihin alueisiin, luontotyyppeihin ja lajeihin toiminnassa kannattaa panostaa. Mikä alue katsotaan ennallistuneeksi? Ovatko Natura-alueet tärkeimpiä kohdealueita? Ari-Pekka Auvinen Sykestä kommentoi tähän, että puustoisia soita koskevia hankkeita tulisi suunnitella hakkuiden suunnittelun yhteydessä yhteistoimintahankkeina usean metsänomistajan kesken valuma-aluekohtaisesti.

Petri Nummi (Helsingin yliopisto): Metsäiset kausikosteikot, niiden esiintyminen ja lajisto

Kausikosteikot ovat kalattomia kosteikkoja, jotka ilmestyvät yleensä lumien sulamisen aikaan muutamaksi päiväksi tai viikoksi. Ne eivät ole tulvaniittyjä: yhteys vesistöön yleensä puuttuu, ja ne eivät ole myöskään majavien tekosia. Jos alueella tarvitsee kesälläkin saappaat, se voi olla metsäluhta. Vähintään viikon kestävä tulva pitää havupuut poissa alueelta ja kasvillisuus on lehtipuuta, saraa, heinää tms. Suuri osa on raivattu pelloiksi, mutta näitä voi löytää myös keskeltä metsää.

Alueet ovat hyviä elinympäristöjä hyönteisille ja linnuille, esimerkiksi sorsien poikasille.

Biodiversiteettistrategian mukaan 30 prosenttia lajeista ja luontotyypeistä pitäisi saada paranevaan suuntaan 2030 mennessä.

Mahdoton tavoite.

Lähes 90% Suomen uhanalaista lajeista 2667 on jo luonnon hoidossa. Lopuista n. 250 lajia ovat uhanalaisia lahopuuriippuvaisia talousmetsien ja vanhojen metsien lajeja, jotka ovat toisenlaisen ilmaston lajeja tai luonnostaan pienen popun lajeja, joita on lähes mahdoton saada runsastumaan tästään, koska niiden uhanalaisuus ensisijaisesti on jotain muuta kuin lahopuun määrä.

Ja mitenkä lahopuuriippuvaisista 4000..5000 lajista pitäisi saada 30% parantamaan luokkaansa, kun nytkin niistä jo n.95% on elinvoimaisia tai silmällä pidettäviä, joka on jo niin hyvä tilanne kuin vain voi olla.

Moni eliölaji vaatii kasvualustakseen kuollutta tai lahonnutta puuta. Lahopuusta riippuvaisia lajeja on arviolta noin neljännes kaikista Suomen metsälajeista eli 4 000–5 000 lajia. Lahopuun väheneminen on syynä suoraan jopa 190 lajin ensisijaisen uhanalaisuuteen.

https://www.metsaan-lehti.fi/uutiset/luonto/lahopuu-on-kovakuoriaisten-ja-kaapien-koti.html

Pahoittelen sanamuotoja: varmaan olisi pitänyt kirjoittaa että 30 prosenttia heikentyneistä tai uhanalaisista luontotyypeistä tai lajeista tarvitsee apua eikä kaikista lajeista ja luontotyypeistä. Noille apua tarvitseville lajeille tekisin ryhmittelyn jonka esittäisin EU-komissiolle Kurjen esittämien ja tutkijoiden tarkistamien suuntaviivojen mukaan. Tietenkään meidän ei tarvitse elvyttää valmiiksi yleisiä lajeja tai valmiiksi hyvässä ekologisessa tilassa olevia luontotyyppejä. Entä ne jotka eivät ole koskaan yleisiä? Niille tulisi ehkä jättää jonkin verran sopivaa elinympäristöä.

Timpan ehdotukseen että lahottamista tulisi hillitä en osaa kommentoida. Uusi idea joka tapauksessa.