Tarkoitin KeMeRat sitä mitä kirjoitin, eli olen naamatusten aivan samanlainen kuin täällä palstallakin, eli helposti lähestyttävä.

<p>A.J. Pieni tarkennus. Lajikohtaisesti lahottajat ovat hyvinkin tarkkoja millaiseen puuainekseen iskevät. Lajeja on niin monia, että kaikenlaiselle kuolevalle ja kuolleelle puulle toki löytyy ottajansa.</p>

”Takaisin lahopuukysymykseeni, eli mikä kaikki puuaines lasketaan Suomen metsissä lahopuuksi?”

Tätä samaa on tullut mietittyä nuoren metsän kunnostuskohteessa. Rangat raivurilla maahan. Määrää on vaikea arvioida, mutta kai tuollaisessa herkästi yli 10 m3 löytyy. Ehkä jopa tuplat, en tiedä. Niinkin luotettavan täsmällisestä lähteestä kuin ”jostain joskus muistaakseni” olen saanut käsityksen, että rungon pitäisi olla vähintään 10 cm, jotta se laskettaisiin lahopuuksi. Mikä määritelmä onkaan, melkoinen leikkuri siitä niin nmk-kohteen, kuin muidenkin kuvioiden lahopuumäärään tulisi, jos osa puusta jätetään laskuista ulos.

Kannot on toinen mielenkiintoinen asia, koska maaperän mikrobitoiminnalla on ratkaiseva merkitys sekä monimuotoisuuteen, että talousmetsän puuston kasvuun. Kannot on merkittävä eloperäisen materiaalin lähde maaperässä, jonka merkitys tunnustetaan monimuotoisuuskeskustelussa ehkä vain silloin, kun aletaan suunnitella kantojen nostoa. Muuten kannot ovat itsestäänselvyys, jota ei kuitenkaan talousmetsän ansioksi lasketa. Minulle tämä antaa viestin siitä, että joillain on tavoitteena saada asiat näyttämään mahdollisimman huonolta. Se palvelee omia intressejä parhaiten. Silloin kannoissa metsän maaperään tuotettu eloperäinen materiaali mikrobien ja muiden eliöiden ravinnoksi ja elinympäristöksi on toissijainen asia. Ymmärrän asiaan liittyvät vaikeudet keskustelussa, koska jos puuston kasvua heikennettäisiin luontoväen pyrkimysten mukaisesti, kannoista kertyisi entistä vähemmän monimuotoisuutta palvelevia elinympäristöjä.

Ei varmasti löydykään uhanalaista lajia, joka olisi riippuvainen kannoista. Tai jos löytyy, uhanalaisuuden syy on joku muu kuin sopivien elinympäristöjen puute. Kannot tarjoavatkin runsaasti elinympäristöjä monille lajeille, mutta jostain syystä tämä huomioidaan metsäkeskusteluissa vain silloin, kun joku haluaa kannot maasta nostaa. Minusta se on kummallista.

Monimuotoisuudessa ainoa kiinnostava asia ei pitäisi olla uhanalaisuus, vaan myös luonnon hyvinvointi. Luontoväki on opettanut kansan keskittymään ongelmiin, hyvät saavutukset ei palvele luontoväen intressejä, mikä kansalta saattaa unohtua.

Se kiertokulku kaikkine tarpeellisine osasineen on tarpeen sekä luonnon hyvinvoinnille että puuston kasvulle. Lajeilla on itseisarvon lisäksi välinearvo: ei voida tietää kuinka paljon systeemiä voidaan yksinkertaistaa ennen kuin se alkaa yskiä. Ei voida tietää kuinka paljon vielä toteutumatonta sukupuuttovelkaa on tapahtumassa.