<p>Pahis on Mo niin pitkään kun hakkuiden tekeminen ei ole pakollista.</p><p> </p><p>T. Miki L</p>

Edelliseen tuli painovirhe. Monomuotoisuuden sijasta po monimuotoisuus.

Perustuuko metsänhoito tieteeseen, ja miten luonto siinä on huomioitu.

Suomalainen metsänhoito on perustunut vuoden 1948 harsintajulkilausumasta lähtien voimakkaasti valtion, asiantuntijavallan ja etujärjestöjen ohjaamaan metsäpolitiikkaan. Sodan jälkeen voimakkaasti kasvanut metsäteollisuus tarvitsi puuta enemmän kuin metsämme kasvoivat. Silloin vallalle tuli puuntuotannollisesti tehokas metsänkasvatuksen menetelmä, johon olennaisena osana kuuluu metsänuudistamisen menetelmänä käytetty avohakkuu.

Vaikka tasaikäistä metsänkasvatusta perustellaan tukkipuun saannon maksimoinnilla, niin silti vuosittain hakatusta puusta vain noin 1:6 osa päätyy pitkäaikaisiin metsäteollisuuden jalosteisiin, kuten sahatavaraksi, neljäsosa mm. selluksi ja loput 60 % käytetään energiaksi.

Metsänhoito on perustunut ja perustuu edelleenkin tieteeseen, kuten metsänhoito- ja taloustieteisiin. Luonnonsuojelubiologisen tieteen sanoma on metsien hyödyntämisen ohjauskeinoissa jäänyt vähemmälle, vaikka tietoa olisikin ollut. Otetaanko tämän päivän metsänhoitosuosituksissa tai metsänomistajalle annettavassa neuvonnassa kaikkia metsää koskevaa tieteellistä tietoa huomioon, voi vastaus olla kyllä ja ei – se on metsäpolitiikkaa ja arvovalintoja.

Meidän tulee ymmärtää, että tieteen olemukseen kuuluu, että se korjaa itse itseään. Kun tiedetään enemmän tai saadaan jokin uusi menetelmä, vanha tieto kumoutuu. Tieteen tarkoitus ei ole löytää totuutta, joka pätee aina. Monia tieteessä ahdistaa juuri tuo, että uusi tieto voi kumota vanhan. Näin kävi myös kolumnissani esille nostamani kolmen myytin; avohakkuun, ojitusten ja kuolleen puun osalta. Avohakkuuta voidaan edelleen harjoittaa, kuten itsekin teen ja ojia kaivaa, mutta tieteelliset perusteet niiden käytölle tai hyväksyttävyydelle ovat muuttuneet ajan kuluessa.

Jos metsäala haluaa tehdä aidon kestävyysmurroksen, niin luonnonsuojelubiologinen tiede tulee huomioida metsiä koskevassa päätöksenteossa ja niitä ohjaavassa suosituksissa, se on elämän perusta. Metsätalouden toimenpiteiden pinta-alallinen laajuus ilmenee metsäelinympäristöjen ja niitä tarvitsevien lajien uhanalaistumisen lisäksi mm. lähteiden, purojen ja isompien vesistöjen heikentyneenä tilana.

Puuntuotannon kasvattamiseksi hävitimme miljoonia hehtaareita suoekosysteemejä, jotta saamme kehua maailman parhaan osaamisen ja metsänhoidon saavutuksia. Samalla kiihdytimme osaltamme ilmastonmuutosta ja nyt nautimme ilmastonmuutoksen tuomasta kasvunlisäyksestä, ainakin toistaiseksi. Miksi vastustaisimme muutosta, sehän voisi muuttaa narratiivia?

Luontoa on toki jo huomioitukin metsänkäsittelyssä, mutta tieteen näkökulmasta riittämättömästi. On vain valitettava tosiasia, että mikäli haluamme säilyttää luontoa myös tuleville sukupolville, se vaatii pinta-alaa – myös täällä. Etelä-Suomen luontoa ja vesistöjä ei voi suojella kolonialisistisesti Lapissa. Miten tieteeseen perustuva tiukka 10 prosentin suojelu jokaisesta luontotyypistä toteutetaan maakunnassamme, on meidän ihmisten ratkaistavissa. Kyllä me siihen kykenemme – saimmehan me muutamassa vuosikymmenessä ojitettua miljoonia hehtaareita suoekosysteemeitä.

Olen usein kuullut myös sanottavan, ettei luonnonsuojelijoille mikään riitä. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla on metsiä 79 %, joista on suojeltu 7 %. Todellisuudessa määrä on pienempi, kuten esimerkiksi Siikajokilaaksossakin, jossa suurin osa suojelusta kohdistuu suoekosysteemien suojeluun, mutta ne tilastoidaan metsiensuojeluna. Mikäli suot jätetään tilastoinnista pois, Pohjois-Pohjanmaan metsistä on suojeltu noin 4 %. Kaikki loppu on metsätalouden käytettävissä. Onkin perusteltua kysyä, eikö tästä edes 10 % riittäisi metsälajeille.

Tiede ei anna yksiselitteistä vastausta siihen miten metsiä on hoidettava. Kaikki riippuu asetetuista tavoitteista. Hiilinielun ja monimuotoisuuden kasvattaminen voivat toimia samaan suuntaan jonkin aikaa, muttei pitkällä tähtäimellä.

Metsänomistajat, minä mukaan luettuna, myisivät varmaan metsänsä mielellään hiilinieluksi, jos se olisi mahdollista. Nyt se, että Suomi ja EU ovat tavallaan sosialisoineet hiilinielun. Kaksoislaskenta ehkäisee tavallisen metsänomistajan tulot metsien hiilonielusta. Puun myyntitulot olivat viimevuonna 2 mrd tasoa, ja muut tulot lähellä nollaa tietääkseni. Jos vanha metsä tai hiilinielu on niin arvokasta siitä pitäisi myös maksaa. Ei pelkästään maapohjan ja sen hetkisen puun hinta.

Taitaa lähteä puun jalostajien päästä se mekaanisen puolen osuuden kasvattaminen. Ja meistä kaikista kuluttajina, ei niinkään alkutuottajina.