Aamulla kuuntelin Yle Jyväskylää.  Suomen luonto on monipuolistumassa siellä Tikanväylän varrella.  Pystytetään oksilla varustettuja kestopuutolppia kadun varteen liito-oravia varten.  Näitähän on pystytetty moneen muuhunkin paikkaan.  Kuulemma liiturit ovat niin nopeita, etteivät näy kameroissa.  Ei siis tiedetä mikä on toiminnan tulos.  Onneksi tämä homma ei maksa mitään, sillä raha tulee EU:lta.  Hieno homma.  Mukava on jatkossakin myydä pylväspuita Versolle.  Kun sähköyhtiöt pistävät piuhojaan maahan, niin pelkäsin pylväspuiden kysynnän loppuvan.  Onneksi EU ja haamuliiturit pelastavat tilanteen.

Minäkin kommentoin Eloselle:

Suomen metsät Lappia lukuun ottamatta olivat pääsääntöisesti tosi kurjassa kunnossa 1800-luvun lopulla. Holtiton puun käyttö kaskeamiseen ja paikoin pari sataa vuotta harjoitetut poimintahakkuut olivat hävittäneet Etelä-Suomen tukkipuut monilta seuduilta lähes olemattomiin jo 1850-luvulle tultaessa. Sahateollisuuden kehittyminen etenkin 1870-luvulta lähtien tiesi lähes kaikkien Eteläisen Suomen ikimetsien häviämistä.

Tilanne ei parantunut 1900-luvun alkupuolellakaan. Jatkuvasti harjoitetut poimintahakkuut johtivat etenkin järeän puuston vähenemiseen entisestään. Esimerkiksi eräällä suurella keskisuomalaisella tilalla oli vuonna 1933 keskimäärin 11,6 kpl kuuden tuuman yhden 4,8 metrin puita hehtaarilla.. Nyt tukkipuita on vähintään 15-kertainen määrä ja ne ovat keskimäärin selvästi järeämpiä.

Toisin kuin jatkuvasti ja tässäkin jutussa väitetään, eivät boreaaliset metsät ole sopeutuneet siihen, että joku alue kehittyy satoja vuosia ja aloittaa kehityskulkunsa uudelleen. Boreaaliset metsät ovat sen sijaan sopeutuneet jatkuviin katastrofeihin, Eivät puut voi tietää milloin metsäpalo tai myrsky pistää koko touhun uusiksi. Tai moto.

Siis siihen nähden millainen metsien tila oli 70 vuotta sitten ja kuinka hyvin ne kasvavat nykyään, ei ole mitään luonnosta tehtyihin havaintoihin perustuvaa mahdollisuutta väittää, että metsäluontomme voisi huonosti tai että metsien hakkuut olisivat pysyvästi haitallisia.

Totta kai tarvitaan suojelualueita ja niitä onkin nykyään tosi paljon. Ikimetsistä puuttuu kuitenkin monia avointen paikkojen lajeja ja niiden luonto painottuu sieniin.

Meidän tilalla on panostettu sekametsien kasvatukseen suunnitelmallisesti jo yli 10 vuotta. Kannattaa kuitenkin huomata, että biologia ja ympäristötekijät tekevät tästä monesti mahdotonta. Hirvet saattavat syödä männyt ja koivut. On sellaisiakin kuvioita, joita ei ole tarvinnut tästä syystä koskaan perata. Karuilla mailla menestyy vain mänty. Rehevillä kuusi.

Timpalla on kokemusta ja siitä saatua tietoa.

Rane voi käsitellä metsiään kuten ennenkin, mutta metsäteollisuus voi periaatteessa määritellä millä ehdoin he ostavat ja korjaavat puuta Ranen metsistä. Jos Rane haluaa, että hänen metsissään ei ole kuin havupuita, Rane raivaa taimikkonsa siihen kuntoon. Tuokoon metsäteollisuus sitten korjuuvaiheessa lehtipuut sinne jättöpuiksi. Nyt julkaistussa tiekartassahan ei ole sanaakaan mitään uutta. Vanhaa kolmekymmentä vuotta vanhaa liturgiaa on laitettu taas uusiin kansiin toimistojen hyllyille pölyttymään. Koulutus, tiedonkulku, teknologian hyödyntäminen, lahopuun lisääminen ym. Kaikki on jo moneen kertaan sanottu ja kirjattu.

Lisää kommentteja Hesariin:

Aivan. Metsissä on käynnissä monenlaisia prosesseja siitä riippumatta hakataanko niitä vai ei. Eräs mielenkiintoinen on kasvien ”suojautuminen” maan sisään odottamaan, että olosuhteet muuttuisivat taas otollisiksi. Uhanalaisten kasvien esiintymistä tarkasteltaessa nämä piilossa olevat jäävät huomioon ottamatta. Jos jättäisimme hakkuut tekemättä, niin entistä enemmän harvinaisia kasveja päätyisi uhanalaisiksi vaikkei niiden määrä siis muuttuisi miksikään. Ainoastaan maanpäälliset osat vähenisivät.

Olen muutamasta hakkuuaukosta, varsin karunnäköisestä paikasta, löytänyt esimerkiksi kevätlinnunhernettä tai valkolehdokkia, jotka ovat aikansa kukkineet ja sitten puuston kasvettua taas hävinneet. Systemaattinen metsänuudistaminen tuo lukuisille muillekin kasveille mahdollisuuksia toteuttaa lisääntymistarvettaan, mikä ei muuten onnistuisi.