Mainoksissa luodaan mielikuvia.

Egoilusta tulee väkisinkin mieleen viime päivien karhunmetsästysuutiset ja niihin liittyvät kommentit. Samaan syyllistyy Annelin linkissä Hesariin kirjoittanut ryhmä.

”julkinen kehuskelu Kuhmon nuoren karhun ampumisella herättänyt voimakasta huolta metsästyksen kestävyydestä ja eettisyydestä.”

En ole nähnyt yhtään julkista kehuskelua kaadetulla karhulla. Sen sijaan kommenttipalstat ovat täyttyneet metsästysporukkaan kohdistuneista syytöksistä egoilusta yms. kehumisesta. Ilmeisesti porukan valokuva on nyt sellaista. Mikä kaikki muu on, jos yksi somekuva tähän riittää? Tai miksi pitää keksiä negatiivinen asia ja sijoittaa se muihin.

Nyt on jälleen kerran päätetty, että karhun metsästys oli huono juttu. Sitten määritellään kaikki mahdollinen negatiivisuuden kautta. Kuvan julkaisu on kehuskelua, porukka liian suuri, karhu liian pieni, liikaa teknologiaa jne. Riippumatta siitä, mikä on määritelmän yhteys todellisuuteen.

Sitten kaivataan muidenkin kuin metsästäjien mielipiteitä. Kelpaako kysyä kotieläintiloilta vai onko odotettavissa väärä vastaus.

”…luontokuvaus tarjoavat voimakkaita luontoelämyksiä”

Moniko on nähnyt saati saanut kuvan karhusta luonnossa ilman haaskaa? Melko marginaalia puuhaa.

Gla on asian ytimessä. Tume määrittää tänä päivänä mikä on oikein. Karhukannan ja metsästyksen kannalta on kestävintä metsästää nuoria yksilöitä, ei lisääntymiskyvyltään parhaita. Metsästyksen eettisyyttä kommentoikoon ne jotka eivät mussuta lounaallaan tehokasvatettua broileria. Niillä kun taitaa olla vähemmän elinaikanaan liikkumatilaa kuin parjatuilla turkiseläimillä. Yli viisikymmentä vuotta olen liikkunut luonnossa lähes päivittäin, arjet töissä ja vapaa-ajat harrastuksen parissa. Karhun olen nähnyt muutaman kymmenen kertaa. Karhunmetsästykseen en ole koskaan osallistunut, hartaista pyynnöistä huolimatta. Mutta asialla on aina kaksi puolta. Glan kysymykseen voisi tehdä vastakysymyksen: montako karhua on ammuttu ilman hanskojen välillistä tai välitöntä apua käyttäen. Jos vien riistakameran metsään satunnaiseen paikkaan, saattaa mennä vuosia ja monta repullista pattereita ennen kuin siihen sattumalta karhu kuvaan löntystää. Kuitenkin karhu tai useampikin karhu on tuiki tavallinen riistakamerakuvien aihe. Väitän, että ei onnistu ilman varsin tuhtia ruokintaa.

Ei ollut väärä kysymys eikä mennyt ohi aiheesta. Olen metsästäjä ja kritisoin nykyistä karhunmetsästystä, enkä ole ainoa metsästäjä joka niin tekee.

Karhunmetsästäjät hyötyvät luontokuvaajien laillisista haaskoista. Ja on siinä tietenkin sitäkin, että kun tarpeeksi jatkuvasti kritisoidaan, niin kritiikin kohde vetää niskat kyrmyyn ja yrittää olla mahdollisimman huomaamaton.

Mikä nykyisessä karhunmetsästyksessä on vikana? Onko lupien saanti karhulle ja etenkin sudelle liian kankeaa? Pitäisikö ongelmayksilöt saada poistaa joustavammin?