Henkisesti,fyysisesti vai geneettisesti?

Biologi: ”Helsinkiläinen ei ole koskaan kaukana rotasta” (iltalehti.fi)

Tässä meikäläisen kommentti Hesariin:

Elosenkin kirjoitusta leimaa yleinen taikausko, että ihminen voisi oikeasti säätää luonnon prosesseja. Ei onnistu. Muuttujia on aivan liikaa.

Elonen kuten monet muutkin ennallistajat luokittelevat luontotyyppejä omien mieltymystensä mukaan. Millä perusteella väitetään esimerkiksi, että ihmiseen tekemän kaskenpolton jälkeen niityksi kehittynyt alue, missä ovat laiduntaneet Suomen luontoon kuulumattomat lehmät ja lampaat, on arvokkaampi kuin se alkuperäinen metsä. Kauniimpi se voi olla meidän ihmisten mielestä ja tarpeellinen niille eliöille, jotka niityistä pitävät. Toisaalta on aikoinaan saattanut olla juuri sopiva asuinpaikka jollekin metsälajille.

Entä suot. Nyt on muodikasta yrittää ”ennallistaa” soita tukkimalla ojia. Todellisuudessa ojitus on vain pysäyttänyt soiden kasvua ja metsien vähenemistä. On siis ehkä ollut haitaksi jollekin suolajille, mutta edistänyt metsälajien pärjäämistä.

Järkyttävää on metsien poltto jonkin metsäpalosta hyötyvän lajin edistämiseksi. Samalla tapetaan lukuisia hyönteisiä ja rauhoitettuja selkärankaisia kuten käärmeitä, liskoja, sammakoita, ym. Linnunpesiä tuhoutuu. Ne tyypit, jotka tuollaista tekevät ovat asettaneet itsensä Jumalan asemaan. Samalla tuhotaan arvokasta materiaalia ja pilataan ilmastoamme. Eikö metsäpaloja ole maapallolla ihan tarpeeksi. Suomessakin ollut tänä vuonna jo 1000.

Ihmisillä ei tunnu olevan mitään kunnon tekemistä, niin sitten aletaan harjoittaa jotain sijaistoimintaa. Luonnon kanssa ”leikkimistä” pidetään nykyään erittäin arvostettuna toimintana, mitä mediakin arvostaa.

Puututaan luontoon mahdollisimman vähän. Ei esimerkiksi rakenneta tunnin junien ratoja. Taatusti tärkeämpää on jättää ne alueet kehittymään kuten kehittyvät, kuin harjoittaa tulitikkuleikkejä tai padota suo-ojia luonnon ennallistamisen nimissä.

Tässä kommentti WWF:n Liisan kirjoitukseen:

Suomessa puusto on lisääntynyt miljardilla m3-metrillä 70 vuodessa vaikka metsäpinta-ala on vähentynyt. Puuston kasvu on kaksinkertaistunut. Näillä on ollut erittäin suotuisa vaikutus ilmastoon. Erityisesti voimakas kasvun lisäys on vaikuttanut, koska puut yhteyttäessään muodostavat aerosoleja, jotka toimivat pilvipisaroiden ytiminä ja sitä kautta estävät maapallon lämpenemistä.

Päinvastainen kehitys on nähtävissä Etelä-Euroopassa. Metsät ovat vähentyneet ensiksi viljelyn vuoksi, mikä on vähentänyt aerosoleja ja tästä johtuen lämpötilat ovat nousseet, mistä on ollut seurauksena lisääntyneet metsäpalot, joiden seurauksena aerosolituotanto on entisestään vähentynyt. On syntynyt itseään ruokkiva metsätuhospiraali. Esimerkiksi Pyreneiden niemimaan metsät tulevat vuodesta toiseen häviämään lisää. Seurauksena nähdään sitten vuorostaan vuodesta toiseen kohoavia lämpöennätyksiä; joiden vaikutus aina joskus näkyy Suomessakin asti.

Jos jotain pitäisi tehdä, niin Etelä-Euroopan metsien häviämiskierre olisi saatava pysähtymään ja voimakkailla uudistamistoimilla saada nämä metsät lisääntymään.

Timpalla hyviä kommentteja.

AJ: ”Jos mietit Kurki vaikka lehtojen tai tunturipaljakoiden lajeja, ihminen on ollut haitaksi niille: raivaamalla lehdot pelloiksi ja sallimalla paljakoilla liian suuret porokarjat.”

Punainen kirja 2019 (sivulta 82 eteenpäin) kertoo tunturipaljakoiden ensisijaisena uhanalaisuutena 50%:lle uhanalaista lajeista ”satunnaistekijät”, jolla tarkoitetaan luontaista pientä populaatiota ja suuria kannan vaihteluja. Toiseksi suurin uhkatekijä on ilmastonmuutos ja kolmantena tulee ”kuluminen”, johon porokarja kuuluu.

Punaisen kirjan 2019 sivuilla 87..89 on kolme esimerkkiä uhanalaisista lajeista Jääleinikki, Kiirunankello ja Paljakkakilpiäinen.

Jääleinikki ja Kiirunankello ovat Norjassa yleisiä eli erilaisessa ilmastossa ja suuremmasta porokarjasta huolimatta yleisempiä kuin Suomen Lapissa tai Ruotsin Lapissa, jossa poroja myös on enemmän kuin Suomessa.

Paljakkakilpiäinen on vesieläin, johon poroilla tuskin on vaikutusta, mutta sekin on yleinen Norjassa ja Suomen ja Ruotsin Lapissa vähälukuinen.

Näillä esimerkeillä ainakin näyttäisi, ettei  Suomen paljakoiden uhanalaisille lajeille ole apua porojen laidunnuksen rajoittamisesta, sillä syy niiden uhanalaisuuteen on Suomen luonto.

https://laji.fi/taxon/MX.37922/occurrence

https://laji.fi/taxon/MX.39702/endangerment

Siellä Kanadassa ja Venäjällä on menossa samanlainen tuhon kierre.  Jostain etelämpää on levinnyt kuumaa ilmaa, joka on tehnyt vanhoista  kasvunsa lopettaneista metsistä paloherkkiä.  Joka vuosi palaa enemmän ja aerosolit vähenevät.  Sadanta vähenee ja kesälämpötilat nousevat, mikä haittaa uuden metsän syntyä ja entisestään lisää vanhojen metsien paloherkkyyttä.

Suomessa ainakin meidän metsissä  on viimevuosina männyn  uudistuminen luontaisesti tai konekylvämällä merkittävästi heikentynyt.   Ollaan siirrytty männyn käsinkylvöön ja siemenen kevyeeseen tallaamiseen maahan.  Tai sitten istuttamiseen.  Nämä konstit auttavat.

Metsäpaloja vastaan on tehokkain keino jaksollinen kasvatus, jossa alikasvustoa on vähän.  Salamat ja ihmiset sytyttävät väistämättä metsäpaloja, mutta ne leviävät yleensä hitaasti pintapaloina, koska latvuspalojen aikaansaamiseksi tarvitaan soihdun lailla palavia alikasvuskuusia.