Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Miettikääpä ,ketä palvelevat toimet ,joilla metsään kohdistuvia menoja lisätään ja tulopohjaa kavennetaan ? Tilannetta pahentaa vielä se ,että toiminta muuttuu kiristyvien säädösten myötä tehottomampaan suuntaan ja kilpailukykymme taantuu.

Hömötiais-gate, executive summary. Hesarin keskustelu on kuin rikkinäinen puhelin -seurapeli. Jos on metsä- tai ympäristöaihe, aina jossain vaiheessa nousee esiin avohakkuu, hiilinielu tai hömötiainen.

”Suojaa, pesäpaikkoja ja ravintoa ei nyt löydy tintille tarpeeksi metsistä. Hömötiaista autetaan keskittämällä sille pesäpaikkoja eli lahoavaa lehtipuuta erityisesti suojaa tarjoaviin kohtiin metsässä (esim. metsälain tärkeisiin elinympäristöihin ja metsäsertifikaatin suojakaistoille). Ravintokohteiksi vanhoja eri lajien puuyksilöitä. Osasyynä taantumaan voivat olla myös muut runsastuneet lajit: pesäkoloja ratsaava käpytikka sekä sini- ja talitiaiset. Sinitiaisesta tiedetään, että se häätää hömötiaisia pois pesäkoloista ja sen kanta on viime aikoina runsastunut.

Kysyin asiasta juuri äskettäin lajiin perehtyneeltä SYKE:n tutkijalta Raimo Virkkalalta ja vastauksesta nousee pari pointtia. 1. Nykyiset suojelualueet sijaitsevat hömötiaisen kannalta liian pohjoisessa (Pohjois-Lappi) tai liian karuilla kasvupaikkatyypeillä. 2. Tiaista auttaa jos lisätään jatkuvapeitteisenä hoidettavan metsän osuutta, mutta samalla pitää huolehtia riittävästä lehtipuusekoituksesta esim. pienaukkohakkuilla.”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009555000.html

Rehevä jatkuvapeitteinen korpi (sekametsä) turvemaalla voisi olla kelvollinen hömötiaiselle, mikäli sinne jätetään runsaasti lahopuuta ja myös vanhoja jäkäläisiä ja naavaisia puuyksilöitä vaikka säästöpuuryhmiin.

Muutenkin hömötiaismetsää, esim. suojakaistaa tai tärkeää elinympäristöä, pitäisi hoitaa eri tavalla kuin tavallista talousmetsää. Hömötiaismetsästä pitäisi poimia pois taloudellisesti arvokkaita puuyksilöitä ja jättää sinne huonolaatuisia ja vanhoja kasvunsa loppuvaiheessa olevia puita. Hakkuun tarkoitus ei siis ole metsikön puuntuotantolaadun parantaminen vaan luontolaadun parantaminen.

Jos joudumme alentamaan puun tarjontaa muun muassa turvemaiden jatkuvalla kasvatuksella ja metsäpinta-alaa vähentämällä (tuulivoimaloita ja suojelualueita perustamalla), teollisuus sopeutuu siihen. Ei kuitenkaan anneta sen nyt määrätä, vaan tarkastellaan metsämaisemaa hetki hömötiaisen näkövinkkelistä. Lähes jokaisella metsänomistajalla tulee olemaan kuvioita joissa puuntuotanto ei ole ensisijainen hyöty. Näitä kohtia metsätilasta voidaan hoitaa vaikka tiaiskuvioina, vaikka ei muuten olisikaan ”hömötiaispuuhastelija”.

Jatkoin Hesariin:

”Tuo on oikein hyvä kysymys miksi juuri hömötiainen kärsii avohakkuista mutta jotkut muut tiaislajit eivät. Ehkä metsien rakenteellinen muutos on olennainen asia, ei niinkään hakkuutapa tai metsän ikä.

Metsiä pitäisi saada muutetuiksi sellaisiksi, että sieltä löytyy spatiotemporaalisesti ts. ”aluetasolla tarkastellen aina jostakin” hömötiaisen tarvitsemat elementit – suoja, ravinto ja pesäkolo. Tekopökkelöstä ei ole hyötyä heti katkaisun jälkeen avohakkuulla, mutta myöhemmin kyllä, kun se on sopivan pehmeä pesäntekoon ja metsä on kasvanut uudelleen puun ympärille suojaksi petolinnuilta.

Hömötiaisaluetta pitää hoitaa eri tavalla kuin puuntuotantoon painottunutta kuviota. Tiaismetsikössä suositaan peitteisyyttä, kerroksellisuutta ja hoitamattomuutta. Jätetään hakkuissa jäljelle vanhojen jäkäläisten ja sammaleisten puiden mahdollisimman laaja lajikirjo. Hyvät taloudellisesti arvokkaat puut poimitaan pois mikäli halutaan. Peitteiset alueet myös kytkeytyvät toisiinsa.”

Kanalintujen pesiä suojattiin ennen lippusiimalla ja saippuasta vuoleskeltiin lastuja kehä pesän ympärille. Varikset ja korpit oppivat kuitenkin uteliaina lintuina varsin pian, että lippusiiman sisällä odottaa ”lounas”. Millään värikkäällä ei pesiä kannata merkata. Saippualastut saattavat torjua maapetoja.

Harakka todellakin on viisas lintu.

Pikkupoikana variksilla ja harakoilla haudotettiin keväisin kananpoikia. Varis piti hyvää huolta kuoriutuvista untuvikoista,  mutta harakka pudotti ne helposti pesästä, jos ei heti kuoriutumisen jälkeen hakenut niitä pois pesästä.

Vahinkoakin joskus tehtiin, jos variksen pesä oli korkeassa, alhaalta oksittomassa männyssä ja runkoon naulattiin laudanpätkät kiipeämisen helpottamiseksi.