Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Onhan maamme maapinta-alasta luontaisesti osa muuta kuin metsää, eli avosuot ja pohjoisen puuton tundra. Tunturikoivikkoakaan ei kai lueta metsäksi.

https://www.nhm.ac.uk/our-science/data/biodiversity-indicators/biodiversity-intactness-index-data?future-scenario=ssp2_rcp4p5_message_globiom&georegion=001.150.154.FIN&min-year=1970&max-year=2050&georegion-compare=001.150.154.SWE&future-scenario-compare=null&show-uncertainty=true&min-biigraph-y-axis=0&max-biigraph-y-axis=100&min-factorgraph-y-axis=0&max-factorgraph-y-axis=26&underlying-factor=qln

Jos valitsee kaksi tai useamman maan peräkkäin, saa vertailun jossa samassa kuvassa tai taulukossa on maita rinnakkain.

BII:ssä on jotain pielessä kun se ennustaa Suomen metsien pinta-alan pienenevän rankasti (82 % > 50 %) ja Ruotsissa säilyvän ennallaan (84 % > 84 %) 2030 jälkeen. Lähetin palautetta tästä, kun alussa oli kysely sivuston käytöstä, katsotaan kommentoivatko tulosta.

Em. tulos perustuu skenarioon ”SSP2: Middle of the road development”. Myös skenaariossa ”Sustainable development (SSP1)” Suomen metsäpinta-ala pienenee 2050 mennessä 54 %:iin.

Tällaista kehitystä ei ehkä toivota, koska se tarkoittaisi että emme enää pystyisi osallistumaan lainkaan EU:n hiilinielutavoitteisiin vaan olisimme suurten päästöjen takia maksumiehiä. Tai vaihtoehtoisesti metsäteollisuus olisi suurelta osin kuihtunut pois, mikäli hiilinieluista saisikin siinä vaiheessa enemmän tuloja. Metsien tilalle olisi tullut ehkä aurinko- ja tuulivoimaloita, kyllähän nekin tuloja tuottavat. Pahimmillaan (joidenkin mielestä parhaimmillaan) vetytalous-Suomi voisi kyllä näyttää tuolta mitä BII-ennuste näyttää.

En ole vielä löytänyt BII-aineistosta monimuotoisuusindikaattoreita. Tuo edellä oleva tarkastelu perustuu karkeisiin muuttujiin: väestötiheys, peltojen pinta-ala, alhaisen intensiteetin viljely eli laitumet ja metsät jne. Suurin puute on siinä, että indeksi olettaa kasvilajiston olevan ennallaan huolimatta maankäytöstä. Tämä oletus voi pitää pääosin paikkansa kasvien osalta – ovathan meillä metsissä edelleen esimerkiksi luontaiset puulajit – mutta ei kerro eliölajiston tilasta kokonaisuudessaan. Indikaattoria voisikin kutsua ennemminkin vaikka maankäyttöindikaattoriksi.

(We assume that the species at sites with minimally disturbed plants are similar to species in a pristine area as truly untouched environments are rare. https://www.nhm.ac.uk/our-science/data/biodiversity-indicators/about-the-biodiversity-intactness-index/assumptions-and-limitations.html)

Osaatko Kurki perustella, mitä luku tarkoittaa ja miten tällaisen maankäytön tuloksena lukuun on päädytty?

Tästä kekusteltiin yhdellä Hesarin komenttipalstalla, jossa joku yritti tuota indeksiä kysellä tutkimuksen tekijältä, mutta ei tainnut onnistua.

Tutkimuslaitoksen UK Bidiversity koskevasta aineistosta (Linkki alla) näkyy kyllä löytyvän hyvin syvälle menevää arviointia vähän kaikkea luonnon monimuotoisuuteen liityvää tutkimusta joten en sanoisi, että kyseessä olisi jokin pintapuolinen vertailu eri maiden biodiversiteeteistä, jossa Suomi oli maailman maista toiseksi paras.

https://www.nhm.ac.uk/our-science/our-work/biodiversity.html

Tuostakaan AJ:n linkistä ei paljon selviä. mutta tukea sille kyllä löytyy Punaisen kirjan 2019 sivuilta Suomen luonnon ja metsien uhanlaisten lajien tilanteesta Suomessa, jonka lähetin artikkelin kirjoittajille Sykeen.

Oletteko tietoisia Sykessä tästä Lontoon Natural History Museumin biodiversiteetti tutkimuksesta, jossa Suomi on rankattu kaikista maailman maista biodiversiteetti-indeksillään 96% maailman maista toiseksi parhaaksi. Ruotsin oli 95% ja Tanskan 44%. Kypros oli paras.

Luonnon monimuotoisuuden väheneminen voidaan pysäyttää

Mihin tutkimuksiin teillä perustuu tuollainen väite, jonka esitätte linkissä?
Ei kai maailman parasta voi enää parantaa saati tarvitse vähenemistä pysäyttää?
Suomen monimuotoisuudesta kertoo kaiken Punaisen kirjan 2019 lajien uhanalaisuudesta, joka lienee monimuotoisuuskeskustelun ydin. Yhtään metsälajiakaan ei ole hävinnyt metsien hakkuiden ja kasittelyjen vuoksi viimeisten 50 vuoden aikana.
Punaisen 2019 kirjan mukaan kaikista Suomen uhanalaista lajeista 2667 ensisijaisissa elinympäristöissään on jo hakkuiden ulkopuolella ja suojeltuna 2350 lajia pienellä alalla 1%…5% metsäalasta perinneympäristöissä 650 lajia, lehdoissa 377, harjumetsissä 75,  paahderinteissä 58, paloalueilla 25, suot 120, vedet 156, rannat 283, kalliot 298 ja tunturipaljakoilla 309.
Loput 320 lajia ovat luonnostaan pienen populaation lajeja tai toisenlaisen ilmaston lajeja, joita on aivan mahdoton saada runsastumaan Suomessa millään toimilla.
Eli Suomen uhanalaiset lajit ovat jo Suomen luonnon hellässä huomassa, eivätkä koskaan tule runsastumaan tästään.
Ihminen joutuu ponnistelemaan lisäksi lähes 1000 lajin katoamista vastaan luonnon umpeen kasvamisen vuoksi, joka on Suomen luonnon tehtävä eli kasvattaa aukot umpeen. Näitä lajeja on 650 perinneympäristöissä, paahderinteilla 75, paloalueilla 25, lehtojen kuusettumisen estäminen, meren rantojen ruovikoitumisen estäminen yms.

Lahoppuusta riippuvaisillle 5000 lajille on ollut lahopuutakin riittävästi 4750 lajille, kun ovat joko silmälläpidettäviä tai elinvoimaisia. Ja loput lajit 250 ovat joko pienen popun tai toisenlaisen ilmaston lajeja, joita on mahdoton saada runsastumaan millään ilveellä. Eikä ihme, sillä lahopuuta Suomen metsiin tulee jo hakkuissa kymmeniä miljoonia kuutiota joka vuosi. Kantojakin Suomen metsissä on keskimäärin 30 m3/ha lahomassa.

Siis Suomen luonto on suurin uhkatekijä Suomen monimuotoisuudelle ei ihminen ja te yritätte pysäyttää Suomen monimuotoisuuden heikkenemisen, jota ei edes ole olemassa.

Oletteko te oikein ihan tosissanne?

Eilen lähetin.

Tuskimpa mitään vastaavat.

Suomenselällä läntisessä Keski-Suomessa vielä 80-luvun alkupuolella kuukkelia näki säännöllisesti. Hirvikämpällämme oli tuohon aikaan nylkypaikalla avonainen sähkötolpista tehty orsi johonka hirvet jätettiin roikkumaan vuorokaudeksi ennen pienimistä. Joka syksy ensimmäisen hirvenruhon ilmestyessä orteen paikalle lehahti kuukkeliparvi, luultavasti poikue, nokkimaan ruhoa. Parhaimmillaan niitä oli kymmenkunta kerralla. Lihanhävikki ei harmittanut, mutta tahtoivat paskoa ruhoihin niitä nokkiessaan. Samoihin aikoihin alkoi alueella vanhojen kuusikoiden hakkuut. Niitä meni aukeaksi muutamassa vuodessa varmaan satoja hehtaareita. Kuukkelit hävisivät, tilalle tuli hömö- ja töyhtötiaiset. Nyt ne ovat häipyneet ja kämpällä on tali- ja sinitiaisia ja aina muutama närhi. Vielä kolme vuotta sitten yksinäinen kuukkeli oli kämpällä ruokinnalla talven yli, keväällä häipyi. Keski-Suomessa kuukkeli on ollut vähän toisin käyttäytyvä kuin Lapissa. Täällä hyvin piilotteleva ja hiljainen oksistossa lehahtelija. Ei ollenkaan niin tuttavallinen kuin Lapissa.