Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Kävin tiedon alkulähteellä eli kysyin hömötiaiasiantuntijalta eli SYKE:n Raimo Virkkalalta. Tässä vastaus.

”Kommentissa hömötiaisesta viitataan ilmeisesti tutkimukseen Virkkala et al. (2020, Biological Conservation), jonka mukaan hömötiaistiheys on suojelualueilla pienempi kuin suojelualueiden ulkopuolella. Tämä johtuu Pohjois-Suomessa siitä, että suojelualueet ovat keskittyneet Pohjois-Lappiin, jossa hömötiaistiheys on luontaisesti jo selvästi alhaisempi kuin Etelä-Lapissa tai Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Jos verrattaisiin metsäisiä suojelualueita kussakin maakunnassa suojelualueiden ulkopuolisiin talousmetsiin, niin suojelualueiden merkitys hömötiaiselle tulisi tietysti ihan toisella lailla esille. Tutkimuksen analyysissä hömötiainen on eteläinen laji, eli se on Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Pohjois-Suomen eteläosassa selvästi runsaampi kuin Pohjois-Suomen pohjoisosassa. Lapintiainen on sen sijaan tyypillinen pohjoinen laji.

Etelä-Suomessa suojelualueilla on paljon kuivia ja kuivahkoja kankaita sekä rämeitä, joissa hömötiainen on luontaisesti selvästi vähälukuisempi kuin tuoreilla tai lehtomaisilla kankailla, joista on suojeltu huomattavasti pienempi osuus kuin mäntyvaltaisista kuivista ja kuivahkoista kankaista ja rämeistä. Jos verrattaisiin hömötiaistiheyksiä samoilla kasvupaikkatyypeillä suojelualueilla vs. suojelualueiden ulkopuolella tilanne olisi Etelä-Suomessa tyystin toisenlainen. Eli Etelä-Suomen metsien suojeluala on paitsi liian pieni niin myös painottunut hömötiaisen kannalta liikaa karuille kasvupaikkatyypeille.

Kaiken kaikkiaan nykyiset suojelualueet sijaitsevat hömötiaisen kannalta liian pohjoisessa (Pohjois-Lappi) tai liian karuilla kasvupaikkatyypeillä.

Talviruokinta on tosiaan todennäköisesti edesauttanut tali- ja sinitiaiskannan kasvua. Talitiaisen mahdollisesti aiheuttamasta haitallisesta kilpailusta hömötiaiseen ei kuitenkaan ole meillä mitään näyttöä. Lajit myös eroavat elinkierroiltaan, sillä talitiainen on osittaismuuttaja, eli osa kannasta muuttaa talveksi Suomen eteläpuolelle. Hömötiainen taas on aito paikkalintu, joka on ympäri vuoden elinpiirillään. Hömötiainen kärsii erityisesti avohakkuista, sillä avohakkuussa hömötiaismetsä tuhoutuu pitkäksi aikaa lajille elinkelvottamaksi. Hakkuiden vaikutusta hömötiaiseen ovat tutkineet mm. Suomessa yli 30 vuoden ajan Kumpula et al., (2023, Forest Ecology and Management).

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0378112722006880 .

Hömötiainen käyttää talvisin ravintonaan puissa, lähinnä oksissa, eläviä hämähäkkejä sekä hyönteisiä. Talviruokinnasta voi kuitenkin olla apua hömötiaiselle, jos elinympäristö muuten on käynyt lajin selviytymiselle vaikeaksi, esim. avohakkuiden takia. Näin ollen en olisi suosittelemassa, ainakaan vielä talviruokinnan rajoittamista hömötiaisalueilla.

Talviruokinta tosiaan edesauttaa myös käpytikkaa, jonka esiintymistä kylläkin parhaiten selittää havupuiden siemensato. 2010-luvulla käpytikkakanta myös väheni samaan aikaan kuin hömötiainen, joten käpytikka tuskin myöskään on keskeinen tekijä hömötiaiskannan vähenemiseen. Tosin on totta, että käpytikka tuhoaa hömötiaispesiä pökkelöissä. Myös muut hömötiaista saalistavat pedot, kuten varpuspöllö ja varpushaukka, ovat meillä vähentyneet selvästi pitkäaikaisseurantojen mukaan. Varpuspöllö on nykyisin luokiteltu uhanalaiseksi lajiksi (vaarantunut).

Parhaiten metsänomistaja voisi edesauttaa hömötiaisen säilymistä pyrkimällä jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen ja välttämällä avohakkuita. Hakkuissa tulisi pyrkiä säästämään pystyt lehtilahopuut pesäpuiksi hömötiaiselle. Pesät ovat yleensä koivussa tai harmaalepässä, joihin hömötiainen kaivertaa pesäkolonsa. Kaatuneita lehtilahopuita voi myös nostaa pystyyn elävää puuta vasten. Jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa tulisi kuitenkin myös tehdä ns. pienaukkoja, eli halkaisijaltaan arviolta noin 30 metrin suuruisia aukkoja, joihin lehtipuusto pääsisi helpommin uudistumaan. Hömötiainen viihtyy erityisesti sekametsissä, joissa on riittävä lehtipuusekoitus.”

Hömötiaisen ravinnoksi sanotaan myös siemenet. Ainakin minun lintulaudallani on yksi pariskunta ahkeraan käynyt. Kun puuston määrä on tuplaantunut, ainakin puiden siemeniä luulisi riittävän. Jostain syystä julkisuudessa puhutaan vain vanhojen puiden koloihin varastoiduista hyönteisistä.

Jos Oulun yliopiston tutkimus on sama, josta Yle jokin aika sitten uutisoi, sehän ei millään tavalla osoittanut jatkuvapeitteistä metsänhoitoa hömötiaiselle edulliseksi. Sellainen väite kylläkin esitettiin, mutta kestäviä perusteita ei. Ainoa päätelmä, joka ainakin uutisen mukaan tutkimuksesta olisi tehtävissä on se, että hakkuiden vähentäminen n. kolmasosaan olisi hömötiaiselle hyödyksi. Eikä sekään ole koko totuus vähänkään pidemmällä jänteellä.

Avohakkuu hävittää tintin elinympäristön joksikin aikaa. Peitteisessä metsässä on helpompi järjestää hömötintille sekä suoja, ravinto että pesäpaikka, jos asiaan paneutuu. Esimerkiksi vesistöjen suojakaistoilla ja turvemaan korvissa.

Kävin tiedon alkulähteellä eli kysyin hömötiaiasiantuntijalta eli SYKE:n Raimo Virkkalalta. Tässä vastaus.

Kovasti poikkeaa Virkkaln käsitykset ulkomaisista tutkimuksista. Ei vaikuta kantaan mitään muiden tiaisten kilpailu eikä viholliset kuten käpytikka, jotka ovat ylivoimaisesti pääsyylliset hömötiaisten kannan laskuun näissä muissa maissa. Jatkuva peitteisyys ei ainakaan Saksassa ole auttanut yhtään kannan laskuun. Sinitiaistenkin kuten käpytikankin määrät ovat Suomessa viime vuosikymmeninä moninkertaistuneet. Auttaneeko lehtipuulahopuukaan, kun sinitianen häätää 70% hömotiaisista pois pesistään. Taas kerran haettiin tarkoituksella Suomen metsien hakkuut, aukot ja metsien suojelun vähäisyys syylliseksi.

Esimerkiksi uudemmassa Parry & Broughton (2019) havaitsivat, että sinitiaiset hääsivät hömötiaiset 38 prosentissa tutkimusalueen pesistä. Kolme neljästä kameraan päätyneistä kamppailuista päätyi sinitiaisen voittoon. Päälle tulleiden käpytikkojen joka neljännen pesän munien syönnin kanssa yhteensä 45 prosenttia kaikista pesimisistä epäonnistui sinitiaisten tai käpytikkojen takia.

Saksassa käpytikat ovat tutkimuksissa syöneet yli 60 prosenttia hömötiaisten munista ja Skotlannissa lähes 70 prosenttia seuratuista hömötiaisten pesistä on tullut sinitiaisen häätämäksi.

Onko käpytikan lisääntymisen syynä ilmastonmuutos? Lintulaudalla käpytikka satunnaisesti vierailee, mutta tuskin ruokinnalla kasvua voi selittää?

Kiinnostavaa kasvun syitä pohtiessa on tikan elintavat eli etsii hyönteisiä puista, mutta syö myös siemeniä. Lisäksi on kolopesijä. Usein talvi on ravinnon osalta kriittinen aika ja puuston määrän kasvu on lisännyt siementen määrää. Ehkä puuston määrän kasvu tarjoaa myös hyönteisiä, vaikka hyönteiskadosta usein puhutaankin. Lisäksi kolopesijöiden ahdinkoa valitellaan talousmetsissä, mutta näyttää koloja tikoille löytyvän.

Onko hömötiaisen ahdingon syynä osaltaan tikan määrän kasvu, joka johtuu puuston määrän kasvusta? Ja hömötiaisen ahdinkoa selitetään metsien hakkuilla?