Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Kaikki kelot on kuoileita mäntyjä. Itse asiassa suurin osahan puissa on kuollutta solukkoa… Pelkkä jälsi ja se mitä on lehvästössä.  Oikein aidon kelon ikä on satoja vuosia ja kuolemisprosessi kestää satakunta vuotta…  huvittaa kun metäasiantuntijatkin puhuu kelosta vaikkei ole kelo laisinkaan, kuuluukohan opetusohjelmiin vierailut kelon luona , luonnonsuojelualueilla jne..

Täältä pohjoisesta sitä ennen käytiin katsomassa etelän vehmasta luontoa mutta nyn ne pirulaiset senkin syö.

Täällä on metri lunta ja etelässä pian vuokot kukkii. Yhtenä vuonna toukokuussa oli pohjosessa pälvihanget ja etelässä täysi lehti puussa. Rovaniemellä pieni hiirenkorva ja urjalan taikayössä sai tehdä saunaa lämmittäessä vastat ja lehti kesti kylpeä.

Nykyisillä isoilla karjatiloilla tuskin on paljon metsälaitumia, siten metsäniittyjä ei synny. Jonkinlaisia peltolaitumia ja jaloittelutarhoja on, mutta ne on poljettu kurakoiksi. Maatalouden ruoikoiksi rehevöittämiä rantaniittyjä on jonkin verran pitkäsarvien ja lampaitten laitumina, mutta ovat harvoja yksittäistapauksia. Siinä Gla on oikeassa, että luontoväki tahtoo julistaa puolitotuuksia, asioiden syy- ja seuraussuhteilta nähdään vain toinen puoli. Esim. karjankasvattamisen lopettaminen, tuuliteollisuus, muu vihreä siirtymä ja metsien käsittely. Jälkiviisaudella on soma silmä, se katsoo aina taakse päin.

Voin olla väärässä, tunnustan. Meillä päin kun ei ole enää kuin muutama iso maitotila. Ja niitten elukat ei ainakaan metsissä vaella. Toisin oli lapsuudessa, joka mökissä oli muutama lehmä ja peltorehuja säästääkseen mökkiläiset laidunsi niitä metsissä. Oli inkkarileikkeihin mahtavia polkuja juoksennella. Ja riistaa yllin kyllin.

Tuolla edelle tulin kertoneeksi, että klasin takana on muutama kuusi keloutunut ja kaatunut.

Vastoin mielipidettä nuo kuuset ovat keloja kunnes kaatuvat. Ovat joskus  kelona pystyssä useammankin vuoden.

Pysyn päätöksessäni – ovat keloja – vaikka eivät olekaan mäntyä.