Metsien hoitorästit ovat oiva potentiaali monimuotoisuuden säilyttämiseen . Pitäisi säätää laki ,jossa yli 10 vuotta hoitamattomana kehittynyt uudistusala siirrettäisiin automaattisesti suojelun piiriin ja täydentämään suojeluvelvoitetta. Toimenpide ei luonnollisesti maksaisi valtiolle mitään ,kun maanomistaja on jo toimimattomuudellaan ottanut kantaa suojelun puolesta. Hänelle metsän merkitys on siis vähäinen ja joutaa suojeltavaksi . Mihinkään pakkosuojeluun ei ole tämän jälkeen tarvetta. Nytkin suojeltavaa potentiaalia löytyy yli miljoona hehtaaria. Tarvitaan vain poliittinen päätös.

Totean Jesselle ,että sekuntiakaan en ole päätöstä katunut. Voin verrata luopumista ( ja ennen kaikkea ,mitä sain tilalle) pieneen lottovoittoon.

En ole mitään sosialisoimassa ,vaan tarjoamassa pientä keppiä siihen suuntaan ,että metsistä pidettäisiin parempaa huolta. Se, että runsapuustoinen säästömetsä päätyy jollakin ihmeen verukkeella suojelukohteeksi , on mielestäni sosialismia. Heitteille jääneen palstan kohdalla ei suurta vahinkoa tapahdu ja se sisältää myös taatusti enemmän monimuotoisuuselemennttejä vanhaa metsään verrattuna. Mieluummin suojeluun taloudellisesti vähempiarvoista , kun käyttökelpoista ja tuottavaa metsää. Mo päättää ,kummanko tien valitsee .

Suorittavan olisi syytä kirjoittaa vain hirvien ampumisesta. Metsätaloudesta, siis nimenomaan metsätaloudesta sinulla ei ole mitään käsitystä. Jokainen pikkulapsikin ymmärtää, että motokuskin on helpompi hakata alta puhtaaksi raivattua järeää tukkimetsää.

Minäkin olen muutamia metsäpalstoja ostanut ja vähän myynytkin ja metsänomistajana tietysti kiinostava kysymys on, mitä se on taloudellisesti tarkoittanut. Tein juuri itselleni taulukkolaskentaan listausta 30-vuoden omistusajaltani aiheesta. Muiden työkiireiden vuoksi, vain tämän metsäharrastuksen alkuaikojen kirjanpito olisi voinut olla parempi, niin historisa olisi nyt helpommin kirjoitettavissa.

Katsoin myös mielenkiinosta esim. mitä näiden mm. 15-vuotta sitten myymieni metsätilojen hinnoille on tapahtunut. Lapissakin myymieni tilojen hinta on noussut 7 – 9 % vuodessa, ilman mitään lisäinvestointeja metsänhoitoon.

Olen aiemminkin kirjoittanut, että en tiedä kuinka kannattavaa metsänhoito on (jossakin erittäin kannttavaa, jossakin varsinkin ilman tukia hyvin vaatimatonta), mutta sen tiedän, että metsän omistaminen on tämän 30-vuoden aikana ollut varsin kannttavaa.

Suorittava on onnellinen, kun on myynyt metsänsä ja ryhtynyt suorittavaksi pikkupalkalla ja täällä nyt ymärtämättömänä ja katkerana metsänomistajia kohtaan viisastelee metsätaloudesta. Onneksi hän ei tilannetta itse ymmärrä, eikä tule koskaan ymmärtämäänkään. Metsästä myynnistä saadun rahan olisi saanut pienellä nimellisella korolla.

Asiantuntija ja asiantuntija. Kun metsäalallakin katsoo itseään kovina ns. asiantuntijoina itseään pitävien omia tekemisiä, niin asiantuntemus ei vakuuta.

Ehdotus oli sikäli hyvä, että suojelussa kannattaa painotta rahallisesti vähempiarvoisia kohteita. Itsekin olen puhunut aukkojen suojelusta. Ala saisi kehittyä luontaisesti. Nyt monia puustoisia kohteita käsitellään mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla, kun tavoitellaan entisestä talousmetsästä luontaisen kaltaista. Se on järjetöntä rahan haaskuuta, jonka luulisi Reimaakin kiinnostavan.

Suorittavan ehdotuksen huono puoli oli pakkosuojelu. Sellaista takaiskuventtiiliä ei pidä rakentaa, jossa omistuksessa eri vaiheet johtaa peruuttamattomiin ratkaisuihin. Jos esim. suorittavan omistusaikana terveys olisi pettänyt ja metsät jäänyt hetkeksi heitteille, sekö oikeuttaisi pakkosuojeluun. Ja kuka määrittelee hoitorästin. Ympäristökeskuksen kettutytöt, johonkin organisaatioon pesiytynyt jk-profeetta vai metsäkeskuksen tehometsätalouden edustaja. Ja mikä määrä byrokratiaa tästä saataisiinkaan velkaantuvan maan harteille.

R.Ranta puhuu asiaa suorittavan portaan käsittämättömästä metsäsuhteesta. Ehdotuksessa ei ole mitään mielenkiintoista vaan pakko on aina yksityisen omistusoikeuden syvää halveksuntaa. Tuollaisen kaverin olisi ollut parempi pysyä vaikka tehtaalla kolmivuorotyössä kuin kuvitella olevansa suurikin asiantuntija metsätaloudessa.