Taas yksi kommentti luontokatokeskusteluun:

Valtakunnan metsien inventoinnin 1951-53 mukaan Etelä-Suomessa oli 1951-53 101-120-vuotiaita metsiä 4,8%, 121-140-vuotiaita 1,6 % ja yli 140-vuotiaita 0,8 % kokonaispinta-alasta. Siis yli 100-vuotiaita yht. 7,2 % . Inventoinnissa 2015-19 101-120-vuotiaita metsiä oli 5,5 %, 121-140-vuotiaita 2,4 % ja yli 140-vuotiaita 1,4 %. Siis yht. 9,3 %. Yli 100-vuotiaat metsät ovat siis lisääntyneet 65 vuodessa 30 %.

Etelä-Suomessa oli VMI 1996-2003:ssa kuollutta pystyhavupuuta 0,6 m3/ha ja -lehtipuuta 0,2 m3/ha. Kuollutta havumaapuuta oli 1,4 m3/ha ja lehtimaapuuta oli 0,4 m3/ha. Kuollutta puuta oli yhteensä 2,8 m3/ha. VMi 2017-21:ssa kuollutta pystyhavupuuta oli 1,1 m3/ha ja -lehtipuuta 0,5 m3/ha. Kuollutta havumaapuuta oli 2,7 m3/ha ja -lehtimaapuuta 1,5 m3/ha. kuollutta puuta oli yhteensä 5,3 m3/ha. Siis kuolleen puun määrä on lisääntynyt 20 vuodessa 90 %.

Heikki on näemmä liikkunut aika yksipuolisissa metsissä, koska havainnot poikkeavat oleellisesti siitä mikä tilanne keskimäärin on. Esimerkiksi tuo 0,5 m3/ha pystylaholehtipuuta tarkoittaa, että joka hehtaarilla aukot ja avosuot mukaan lukien on noin yksi kuollut lehtipuu. Heikin käsityshän on aivan erilainen:
”Kuinka pitkään pitää esimerkiksi näissä maisemissa kulkea, että tulee vastaan lahopuukoivua? Aika kauan”. Nythän tilanne muuttuu entistä paremmaksi, kun joka hakkuulla jätämme ”eurokantoja”. Siis 3-5-metrisiä lehtipuun kantoja.

Juuri voimaan astunut metsäsertifikaatti tuo lisäksi paljon lisää tosiasiallisen suojelun piiriin. Tästä olisi voinut kirjoittaa niin kuin asianlaita on. En kyllä jaa Heikin näkemystä, että niitä jättöpuita joku kävisi vasiten hakemassa pois. Firmojen miehet eivät sitä tee.

On kummallista kuinka jatkuvasti kirjoitetaan juttuja, jotka ovat ristiriidassa metsistä mitatun luotettavan datan kanssa. Toimittajien pitäisi tehdä työnsä huolellisemmin. Toivoisin, että joskus kerrotaan näiden maailmanlopun ennusteiden sijaan siitä, mikä metsiemme todellisuus on.

Edellä on viittailtu teokseen: ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja”. On siinä asiaakin, mutta siihen on syytä suhtautua hyvin varovaisesti. Kuten yleensäkin ns. luontotyyppien puheisiin ja teksteihin.

Yksi paha puute siinä on, että käsitellyt alueet on tiputeltu pois arvioista, kun ne tekijöiden mielestä eivät edusta ”luontoa”.

Virhe on yleinen muuallakin ja vaatisi ilmeisesti jonkinlaista käsitteiden selvennystä. On varsin epämääräistä rajata arvioiden ulkopuolelle esim. ojitetut suot ja hakkuualueet. Kyllä niilläkin luonto rehottaa. Yleensäkin kirveen käymätöntä aluetta on Suomesta vaikea löytää, että paras olisi lopetta turhanaikainen ja epämääräinen luokittelu.

käsitellyt alueet on tiputeltu pois arvioista

Missä siellä kirjassa tällainen jako ilmenee? Itse olen tulkinnut koko ajan niin että nimenomaan käsittelyn vaikutuksia metsiin pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena.

Luontoihmisten suositus (Kotiahon näkemyksen mukaan) olisi aluksi se 10 m3/ha, ja siitä eteenpäin mielellään aina 30:een saakka edeten. Nämä määrät ovat niin suuria, että lahopuuta olisi ehkä hyvä keskittää eikä ripotella tasaisesti joka paikkaan haittaamaan alueella liikkumista ja operaatioita.

Kuten olen lukuisia kertoja kirjoittanut, niin metsiemme historiasta voidaan päätellä, että minimaalinen määrä lahopuuta riittää.  Kotiaho on kuin AKT.  Aina vaan lisää.