Aiheena planetaariset rajat:

”Vuoteen 2050 mennessä ekosysteemit ympäri maailman menettävät keskimäärin kymmenen prosenttia lajikirjostaan. Vuosisadan lopussa kato nousee peräti 27 prosenttiin. … Ennuste koskee tilannetta, jossa maapallon keskilämpötila on noussut 2,4 astetta esiteollisesta ajasta vuosisadan puoliväliin ja 4,4 astetta vuosisadan loppuun mennessä.”

Mallituksessa oli koetettu ennustaa toissijaisia sukupuuttoja eli ravintoverkossa eteneviä. Ensisijainen sukupuutto aiheutui esimerkiksi kasvinsyöjän elinympäristön katoamisesta, ja toissijainen oli kasvinsyöjää ravintonaan käyttävä petoeläin tai sen loinen.

https://www.hs.fi/tiede/art-2000009337666.html

Lahopuuasioista kannattaisi varmaan vilkaista sitä Puiden asukkaat -kirjaa (Keto-Tokoi ja Siitonen). Kyllä laadullakin on väliä, ei vain määrällä. Sellaisita kannoista joista on puu irrotettu sahalla, metsissämme ei ole pulaa, mikäli metsäenergiabuumi ei vie niitä. Vähemmän on sellaisia kaatuneiden puiden kantoja, joissa on juuret mukana, mutta niiden määrä on kasvussa tuulituhojen myötä.

Jokaisella lahopuulajilla ja tyypillä on omat eliönsä. Osa menee puuhun jo silloin kun se on vielä pystyssä. Huomasin eilen Espoon Keskuspuistossa kun tikka oli hakannut kuolleen männyn (pystylahopuu) tyviosaan syviä railoja talvehtivia hyönteisiä etsiessään. Seuraavassa vaiheessa mänty kellahtaa nurin ja sen kimppuun käyvät seuraavan lahovaiheen eliöt (maalahopuu).

Kerttu: ”Tuon jengin toiveiden täyttymys on aukkohakkuu, jos sen vielä saisi muutettua turvesuoksi. Se on katsos monimuotoisuuden huipentuma. Välimuotoja ei ole, kaikki muu on viherhörhöilyä. Jos täällä kerrot myönteiseen sävyyn purojen suojakaistoista niin sylki lentää screeneille ympäri Suomen niemen kun alkaa mossotus että ”purojen varressa on ne paksuimmat puut kaadettavaksi”.”

Jos Jonas on aseeton, minä olen sanaton. Toki eräältä luontoradion toimittajalta/asiantuntijaltakin lipsahtaa rivien välistä joskus samanlainen näkemys metsätaloudesta ja sen harjoittajista.

Anneli: ”Osa menee puuhun jo silloin kun se on vielä pystyssä. Huomasin eilen Espoon Keskuspuistossa kun tikka oli hakannut kuolleen männyn (pystylahopuu) tyviosaan syviä railoja talvehtivia hyönteisiä etsiessään.”

Osa on sellaisia, jolle kelpaa melkein mikä tahansa. Esim. tikka koluaa myös kantoja. Epäilemättä silloin kannossakin täytyy olla elämää. Mutta kun kantoja ei huomioida määrissä, jää merkittävä osa kokonaisuudesta laskematta ja saadaan keskitettyä huomio vähemmistöihin.

Lahopuun määräkin on hyvä asia, koska jos tavoitteena on olla kiinnostunut vain niistä nimikkeistä, joista on pulaa, se on luontoväen ongelma. Ötökät mässäilevat tyytyväisinä, vaikka ovatkin väärässä paikassa.

Ne ovat eri ötökät, jotka viihtyvät kannoissa kuin ne jotka vaativat elinympäristökseen pysty- ja maalahopuuta runkojen muodossa. Se on varmaan myös ötökän ongelma jos sitä ei ole, ei pelkästään luontoväen ongelma.

Tietysti jos joku ötökkä ei löydä itselleen sopivaa elinympäristöä, se on ötökän ongelma. Mutta kun ötököitä ei tunneta kovin hyvin ja raportointikin kattaa vain osan näiden elinympäristöistä, samoin lahopuun määrästä lasketaan vain osa, se on ihan ihmisten oma ongelma. En voi välttyä ajatukselta, että taustalla saattaa olla jopa tarkoitushakuisuutta. Olisihan kantojen aiheuttama lahopuumäärän räjähdys tilastoihin luontojärjestöille ja -puolueille samanlainen katastrofi, kuin mustikan määrän kasvu talousmetsissä.

Miksi emme olisi kiinnostuneita siitä, että kannot tarjoavat ötököille runsaasti laadukkaita elinympäristöjä? Taatusti mukana on niitäkin uhanlaisia lajeja, jotka viihtyvät myös pysty- ja/tai maalahopuissa.

Toki kannoissa ja lumpeissa ötököitä on. Käyväthän esim. palokärki ja karhu kuorimassa  tiettynä aikana kesästä edellisenä talvena hakattuja kannokoita. Itse olen kerännyt vuosia polttopuuni metsiin jääneistä lumpeista, ja muutaman erikoisen lumitalven jälkeen kantoja lyhentämällä. Heinäkuulla alkaa kuori irtoamaan ja nilakerroksessa on toukkia. Taitavat olla vain näitä kaikkein yleisempiä puuntuhoojia kuten kuusentähtikirjaaja (Suomen yleisin kuoriainen) ja kirjanpainaja. Näistähän on ollut kova huoli, että leviävät suojelualueilta puuntuotantoalueille. Vähemmän on huolta kannettu kannokoiden vaikutuksesta.