Samaan tapaan kuin kaikista myytävistä kemikaaleista on oltava turvallisuustieto, voidaan lajitietokantakin pyrkiä rakentamaan niin että    valintavinouma olisi mahdollisimman pieni. Uudet uhanalaisarvioluokat on laskettu osuuksina kaikista riittävän hyvin tunnetuista lajeista, ei siis kaikista meidän lajeista.

Vain monivuotisen seurannan avulla voidaan määrittää vaikka se onko meidän pölyttäjien määrä alentumassa. Jos maatiloilla on pulaa pölyttäjistä, silloin kato on tapahtunut ja pelastustoimet ovat hieman myöhässä. En osaa sanoa onko tällaista kehitystä meillä vielä nähtävissä.

Metsänhoitomme on monessa mielessä hyvinkin luonnonmukaista. Parannettavaa on edelleen ja jos tässä onnistutaan, metsä on paremmin sopeutuva ympäristömuutoksiin.

Onhan näillä ristiriitaisuuksia. Luonnonperintösäätiö ”pelasti” kirveen koskemattoman metsän perikunnalta Kullaalla. Porin kaup. luontovastaava Lampolahti totesi tämän päiväisessä Satakunnan Kansassa metsän olevan 50-60 vuotiasta, pääasiassa kuusimetsää joka on vain kitunut hoidon puutteesa eikä ole siksi kunnolla edes kaikilta osin järeytynyt. Lehtipuu, ainakin koivu puuttuu tyystin ja sen hän pitää jopa nyt suojelualueena jatkavan rytön suhteen ongelmallisena. Ei niin monimuotista että olisi kovin parhaasta suojeluarvosta kyse. Yksitotista kuusirytöä joka vain kielii ettei metsää ole hoidettu kasvatuksen kaaressa ollenkaan. Mitä tekoa tällä on suojelun kanssa lehdessä vähän kummastellaan.

Visakallo: ”Suomessa on metsänomistajia yli 600 000, eli metsätilat ovat keskimäärin verraten pieniä. Samoin metsänhoidossa käytettävä kuviokoko on erittäin pieni. Suomessa ei voida lainkaan puhua monokulttuurisista metsistä. Kun tähän vielä lisätään omistajien hyvin erilaiset tavat hoitaa tai olla hoitamatta metsiään, voidaan sanoa, että suomalaiset metsät edustavat luonnon monimuotoisuutta parhaimmillaan.  Jos onnistuu saamaan tämän näkemyksen läpi valtamedioissa, seurauksena on valtava vastavyörytys suomalaisen metsätalouden huonoudesta. Mistä tämä oikein johtuu?”

Monimuotoisuus ja vastavyörytys ovat tietysti totta, mutta monimuotoisuutta kannattaa tarkastella tarkemmin.

Pienipiirteinen mosaiikki ei ole sellainen itseisarvo, jonka varaan voi monimuotoisuudessa nojata. On lajeja, jotka kaipaavat yhtenäisiä metsäisiä pinta-aloja. Kun meillä maasto jo itsessään on monimuotoista niin kasvupaikkatyyppien kuin maaston muotojenkin osalta, johon etenkin etelässä maatalous ja rakennettu ympäristö tuo oman lisänsä, metsätalouden aiheuttama mosaiikki ei välttämättä monimuotoisuuteen enää mitään lisäarvoa tuo. Toisaalta koska monimuotoisuus ei ole vain Suomen rajojen sisäinen asia, vaan laajempi kokonaisuus ja koska Keski-Euroopasta on metsät hävitetty jo satoja vuosia sitten, on aiheellista kysyä sen toimenpiteen vaikutusta monimuotoisuuteen. Ilmeisesti siitä ei suurempaa katastrofia ole aiheutunut, koska vasta viime vuosikymmeninä on metsien käsittelyn vaikutuksista osattu laajemmin huolestua. Tai sitten koko keskustelun taustalla on ihan jokin muu intressi kuin luontoarvot. Ehkä ymmärtämättömyyyttäkin on mukana ja tätä hyväntahtoista porukkaa tietysti on helppo käyttää hyväksi.

On se metsän häviäminen ollut katastrofi ainakin sen alueen metsälajien kannalta. Nykyään puhutaan kuitenkin koko elonkehän olemassaolosta eli mittakaava on globaali.

Vie se aikanaan. Kehitys on jo kovassa vauhdissa.