Onhan niitä ojituksia tehty aikoinaan väärille maille , n. 1/6 -osa on ollut turhia. Eikä ollut vesiensuojelulla juuri merkitystä vielä 70-luvun alun ojitushankkeissakaan.    Valutuskentät on melko tehokkaita vesien puhdistajia ( muiden tapojen lisäksi), jos ne on riittävän laajoja ja oikein suunniteltu.  Pusikoitumisessa on se hyvä puoli että sopivissa kohdin esim. pajukot imee maaperästä liikaravinteita ja mm. raskasmetalleja jos niitä on lähtenyt liikkeelle veden mukana (esim. kaivoksilta) .

Mutta soiden ennallistaminen ei sovi kuin pienelle osalle turvemaita vaikka sitä mainostetaan voitavan käyttää miltei joka paikassa ojitetuilla tm-alueilla .   Paras päästöjen sitomiskeino on matalat ojat. Joten itsestään umpeen kasvavat ojat, jos puun kasvu on riittävän hyvä , on se 1 :kkös konsti.   Esim. vanhoista turvemaametsistä ei enää edes haihdu co2:a  vaikka ojat olisi syviäkin  (Ojasen tutkimus) . Silloin niiden ennallistaminen vain lisäisi kasvihuonekaasupäästöjä eikä vähentäisi.     Toivoa sopii, että EU:ssa ei tehdä hölmöjä päätöksiä esim. juuri turvemaiden ennallistamisesta. Siellä kun on kiire laatia uudet ohjeet jotka koskee myös Suomen metsien käsittelyjä .

Monimuotoisuus jatkaa köytymistään ja tehtiin niin tai näin, nykyhetken rendi ja valitus jatkuu uutisella,  monimuotoisuus jatkaa köytymistään jatkossakin.Kautta-aikojen on kansa köyhtynyt ja herrat rikastuneen väittämän mukaan, mutta ei sekään taida ihan paikkaansa pitää.

Soiden ennallistamisen kiirehtimiseen on kaksi syytä: suokasvillisuuden ja ekosysteemin palauttaminen, joka auttaa muun muassa metsäkanalintuja, ja toinen syy on hiilivarastojen suojelu.

Ainakaan Pohjois-Suomessa ei ole huolta suokasvillisuuden katoamisesta ja noiden metsäkanalintujen menestymisen kannalta suurin ongelma on pesien hävittäminen. Mitä minulla on kokemuksia kanalinnuista niin 8 kymmenestä pesästä tuhotaan jo munavaiheessa. Syyllisiä ovat pedot ja linnut. Ja loppuja eloonjääneitä uhkaa sitten kylmä alkukesä. Kanalinnun poikaset ovat jo muutaman viikon kuluttua sen verran lentokykyisiä, että pyrähtävät ojien yli. Kun törmää muutama päivä aiemmin kuoriutuneisiin kanalinnun poikasiin, niin silmänräpäyksessä katoavat piiloon ettei löydä hakemallakaan. Tuskimpa tuollaisella ripeydellä ojatkaan haittaa, jos ojissa on vähääkään luiskaa ja juuri turveojathan pitävät hyvin muotonsa. Siellä kosteiden ojien pohjillahan se ruokakin vipeltää.

suon ja kangasmaan reunavyöhykkeellä.

Kait ne viihtyvät reunavyöhykkeillä ja niitähän Suomessa riittää, kun aukkoja hakataan joka vuosi niin kankaille kuin suopohjillekin.

Suomen metsien ja luonnonhoidossa on menty aina äärimmäisyydestä toiseen. Ennen ojitettiin kaikki suot ja oletettiin että näin saadaan hyvä kasvu pohja puulle. Nyt tiedetään että aina se ei onnistu. Ojituksista on tullut monella alueella suuri saastuttaja ja luonnon monimuotoisuuden köydyttäjä. Syy ei tietenkään ole metsänomistajien eikä kenenkään. Asiaa vain ei tiedetty. Nyt kun tiedetään otetaan vähän takaisin ja lopetetaan väärien työtapojen teko. Pahinta lienee että nyt mennään taas toiseen äärilaitaan jossa ennalistetaan sellaisia soita ja alavia maita joissa järkevällä hoidolla saadaan hyviä kasvupohjia säilytettyä.

Näinhän se on joka asiassa. Luullaan että keksitään ratkaisu mutta onko se sitten kuitenkaan toimiva. Kaikki selviää ajallaan kun tutkimustieto kasvaa. Nyt tämä ilmaston lämpeneminen on taas sellainen buumi jossa tehdään ihan tyhmiäkin ratkaisuja ilman parempaa tietoa. Se selviää myöhemmin mitä hölmöyksiä tuli tehtyä ja oliko niistä vastaava hyötyä.