A-studio käsitteli 1206 ohjelmassa järjestelmällistä tukin väärinkatkontaa. Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen syötti katsojille ja asiaosaamisensa kanssa horjahtelevalle toimittaja Sirkkaselle pajunköyttä kirkkain silmin.

Käytännössä Suomessa tukkeja katkotaan lähes järjestään väärin. Katkaisukohta on useimmiten metrikaupalla väärässä paikassa. Lisäksi pienempiä tukkirunkoja hakataan hyvin usein kokonaan paperipuuksi. Näin halvan paperipuun määrä lisääntyy ja kalliimman tukin osuus pienenee.
Tukin katkonnassa katkaisukohta pitäisi olla 30 cm välein 37 (tai 43) – 61 dm pituisissa pölleissä, joihin tukkiosuus saadaan tarkkaan katkottua, jos halutaan.
Motoissa käytetään asetusarvoja, jotka ottavat tyvestä ja keskirungosta sahan tilaamat halutuimmat pitkät tukit (usein 52 dm) katkonnan optimoinnista välittämättä. Näin latvatukkiin ei usein enää riitä pituus, vaan koko latvaosa menee kuiduksi.
Jos moton tietokone ja kuskin toiminta tähtäisi oikeasti katkonnan optimointiin, eli tukkiosuuden maksimointiin, tukin pituuksia säädettäisiin 2-3 viimeisen pölkyn kohdalla, jolloin päästäisiin useimmiten jo hyvin lähelle kuusen 16 cm ja männyn 15 cm minimipaksuuksia. Käytännössä näin ei toimita. Monella yhtiöllä minimipituus on 43 dm, millä katkonnan tarkkuus heikkenee paljon verrattuna 37 dm:n minimiin, kuten pitäisi olla.
Kun katkonnassa fuskataan, sekä paperipuun ostaja, että saha (jolle tukit menevät), sekä myös korjuu-urakoitsija hyötyvät järeämmistä pölkyistä. Ajaminen tehostuu, tukeista tulee pidempiä, järeämpiä samoin kuitupölkkyjen keskikoko kasvaa. Ainoastaan puun myyjä häviää.
Ostajilla on yleistynyt myös epärehellisyyttä ylläpitävä käytäntö olla antamatta myyjälle tukkilistoja, joista katkontatilastoja voi selvittää. Kömpelönä selityksenä vedotaan yrityssalaisuuteen, mutta eihän puun myyjä tiedä (eikä tarvitsekaan) mille sahalle tukit menevät. Toisekseen puun myyjää ei voisi vähemmän kiinnostaa jonkun sahan sahaus- ja tuoteohjelma. Myyjä voisi katsoa katkontaa hakkuun jälkeen ennen puiden ajoa, mutta se ylityöläyden takia toimimaton ratkaisu.
Varovaisesti arvioiden tukkivaltaisessa leimikossa katkonnan virhe on useimmiten usean prosentin luokkaa. Kun tukkipuun osuus kantarahatulosta (3 mrd.) on luokkaa 1.8 mrd., arviolta viiden prosentin katkontavirhe merkitsee jo 90 miljoonan vastikkeetonta tulonsiirtoa myyjiltä teollisuudelle.
Miten ihmeessä laillisuuteen pyrkivässä Suomessa MTK, MHY:t ja yhteismetsät antavat kaupoissaan tämän virheen jatkua?
Ratkaisuna on moton kaatopään mittaus. Se kulkee ja mittaa aina koko rungon läpi. Näin tietokoneeseen tallentuu rungon tukkipuuosuus ja paperipuuosuus ja näiden mukaisesti myös tilitetään, katkonnasta riippumatta.
Toinen vaihtoehto on jo yleistyvä runkohinnoittelu, jossa keskihinta sovitaan koko massalle. Sen heikkoutena on suuri virhearviomahdollisuus tukin määrässä, koska menetelmä perustuu karkeaan arvioon. Myyjän on vaikea verrata runkohinnoiteltuja ja tavaralajihinnoiteltuja tarjouksia.
Kannustan kaikkia metsän myyjiä ostamaan mittasakset, menemään hakkuutyömaalle ennen puiden pinoon ajoa ja mittailemaan katkonnan oikeellisuutta pölkkyjen paksuuksista. Jos virheitä löytyy, pitää kutsua heti MHY:n edustaja todistajaksi ja ajo pitää estää, ennen tarkkaa virallista mittausta. Tästä menettelystä puhuminen ja sopiminen jo ennen hakkuuta, toimii vilppiä ennaltaehkäisevästi. MHY:n edustajien ja metsänomistajien pitää tiukasti olla hyväksymättä väärin katkontaa ja vaatia pienistäkin virheistä ostajaa tilille.
Ei voida hyväksyä, että metsäasioita huonosti tuntevat, iäkkäät tai etäällä asuvat puun myyjät, joutuvat muita vielä herkemmin ostajan vilpin kohteeksi.