Keskustelut Puukauppa Miten tukin katkonta rehelliseksi

  • Tämä aihe sisältää 287 vastausta, 35 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , sitten eki toimesta.
Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 287)
  • Miten tukin katkonta rehelliseksi

    Merkitty: 

    A-studio käsitteli 1206 ohjelmassa järjestelmällistä tukin väärinkatkontaa. Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen syötti katsojille ja asiaosaamisensa kanssa horjahtelevalle toimittaja Sirkkaselle pajunköyttä kirkkain silmin.

    Käytännössä Suomessa tukkeja katkotaan lähes järjestään väärin. Katkaisukohta on useimmiten metrikaupalla väärässä paikassa. Lisäksi pienempiä tukkirunkoja hakataan hyvin usein kokonaan paperipuuksi. Näin halvan paperipuun määrä lisääntyy ja kalliimman tukin osuus pienenee.
    Tukin katkonnassa katkaisukohta pitäisi olla 30 cm välein 37 (tai 43) – 61 dm pituisissa pölleissä, joihin tukkiosuus saadaan tarkkaan katkottua, jos halutaan.
    Motoissa käytetään asetusarvoja, jotka ottavat tyvestä ja keskirungosta sahan tilaamat halutuimmat pitkät tukit (usein 52 dm) katkonnan optimoinnista välittämättä. Näin latvatukkiin ei usein enää riitä pituus, vaan koko latvaosa menee kuiduksi.
    Jos moton tietokone ja kuskin toiminta tähtäisi oikeasti katkonnan optimointiin, eli tukkiosuuden maksimointiin, tukin pituuksia säädettäisiin 2-3 viimeisen pölkyn kohdalla, jolloin päästäisiin useimmiten jo hyvin lähelle kuusen 16 cm ja männyn 15 cm minimipaksuuksia. Käytännössä näin ei toimita. Monella yhtiöllä minimipituus on 43 dm, millä katkonnan tarkkuus heikkenee paljon verrattuna 37 dm:n minimiin, kuten pitäisi olla.
    Kun katkonnassa fuskataan, sekä paperipuun ostaja, että saha (jolle tukit menevät), sekä myös korjuu-urakoitsija hyötyvät järeämmistä pölkyistä. Ajaminen tehostuu, tukeista tulee pidempiä, järeämpiä samoin kuitupölkkyjen keskikoko kasvaa. Ainoastaan puun myyjä häviää.
    Ostajilla on yleistynyt myös epärehellisyyttä ylläpitävä käytäntö olla antamatta myyjälle tukkilistoja, joista katkontatilastoja voi selvittää. Kömpelönä selityksenä vedotaan yrityssalaisuuteen, mutta eihän puun myyjä tiedä (eikä tarvitsekaan) mille sahalle tukit menevät. Toisekseen puun myyjää ei voisi vähemmän kiinnostaa jonkun sahan sahaus- ja tuoteohjelma. Myyjä voisi katsoa katkontaa hakkuun jälkeen ennen puiden ajoa, mutta se ylityöläyden takia toimimaton ratkaisu.
    Varovaisesti arvioiden tukkivaltaisessa leimikossa katkonnan virhe on useimmiten usean prosentin luokkaa. Kun tukkipuun osuus kantarahatulosta (3 mrd.) on luokkaa 1.8 mrd., arviolta viiden prosentin katkontavirhe merkitsee jo 90 miljoonan vastikkeetonta tulonsiirtoa myyjiltä teollisuudelle.
    Miten ihmeessä laillisuuteen pyrkivässä Suomessa MTK, MHY:t ja yhteismetsät antavat kaupoissaan tämän virheen jatkua?
    Ratkaisuna on moton kaatopään mittaus. Se kulkee ja mittaa aina koko rungon läpi. Näin tietokoneeseen tallentuu rungon tukkipuuosuus ja paperipuuosuus ja näiden mukaisesti myös tilitetään, katkonnasta riippumatta.
    Toinen vaihtoehto on jo yleistyvä runkohinnoittelu, jossa keskihinta sovitaan koko massalle. Sen heikkoutena on suuri virhearviomahdollisuus tukin määrässä, koska menetelmä perustuu karkeaan arvioon. Myyjän on vaikea verrata runkohinnoiteltuja ja tavaralajihinnoiteltuja tarjouksia.
    Kannustan kaikkia metsän myyjiä ostamaan mittasakset, menemään hakkuutyömaalle ennen puiden pinoon ajoa ja mittailemaan katkonnan oikeellisuutta pölkkyjen paksuuksista. Jos virheitä löytyy, pitää kutsua heti MHY:n edustaja todistajaksi ja ajo pitää estää, ennen tarkkaa virallista mittausta. Tästä menettelystä puhuminen ja sopiminen jo ennen hakkuuta, toimii vilppiä ennaltaehkäisevästi. MHY:n edustajien ja metsänomistajien pitää tiukasti olla hyväksymättä väärin katkontaa ja vaatia pienistäkin virheistä ostajaa tilille.
    Ei voida hyväksyä, että metsäasioita huonosti tuntevat, iäkkäät tai etäällä asuvat puun myyjät, joutuvat muita vielä herkemmin ostajan vilpin kohteeksi.

  • suorittava porras

    Mitenkäs sitten olisi toimittava tilanteessa, jossa mhy tarjoaa leimikkoa virheellisillä pohjatiedoilla myyntiin ja kauppa tehdään toimistotyönä? Ensimmäisenä ollaan kuitenkin työn toteuttajan kimpussa ,jos puunmyyjä ei olekaan tyytväinen lopputulokseen ja väitetään yksipuolisesti yhtiötä syypääksi tilanteeseen. Leimikkotietojen paikkansapitävyys ei ole ongelma ainoastaan järeämmän puuston kohdalla , kun haasteet alkavat jo siinä ,että ei tunnisteta ensiharvennuskelpoisen puuston ja taimikon eroa. Se kirottu harvennusraporttikin kertoo ,että hakkuita oli tehty liian nuoreen puustoon. Näitä kohteita nimenomaan mhy oli kiilaamassa mieluusti kauppojen kylkiäisiksi.

    Sama linja on heikkolaatuisten leimikoiden kohdalla . Ne eivät kiinnosta sahafirmoja ja ajautuvat väkisinkin sellufirmojen kohteiksi. Sitten kuitenkin ollaan vaatimassa ,että tukkikertymien olisi oltava samaa luokkaa ,kun sahafirmat paremmissa olosuhteissa saavat aikaan. Kohteiden välissä voi olla vain tilan raja ja olosuhteet ovat täysin eri.

    Vastakkainasettelun sijaan olisikin kehitettävä yhteistyötä niin ,että hommat saataisiin toimimaan . Tiedot leimikoista tilannetta vastaaviksi ,jotta voidaan rakennella katkontaohjelmat tilanteeseen paremmin sopiviksi. Sekin on opittava tunnustamaan ,että kaikki tukkipaksuinen tavara ei ole aina laadultaa tukkia. Jos puuston laatu on huono, ei sahafirma puita osta ja ainoa mahdollisuus on sellufirma , jolla on huonommallekin tavaralle käyttöä ja poimii tukkipölkyiksi ,mitä poimittavissa on ja niillä dimensioilla ,joita siltä on tilattu .

    A.Jalkanen

    Suorittavalla asiaa. Sama ongelma kuin ensiharvennuskohteissa, huonot pohjatiedot. Korjautuu samalla tavalla: lisäämällä saapastelua maastossa. Tietojärjestelmien kehitystyö tuonee ajastaan muita ratkaisuja kuten lennokkikuvaus.

    mehtäukko

    Suorittavan asian palauttamisesta uudelleen ongelmien lähteiksi ei ole tällä voorumilla saanut herätystä, sillä uudelleen ja uudelleen syyllinen kaivetaan konekuskeista: Ne eivät taio lyhyitä mittoja, tukki-% on pieni, puuta ei löydy arvioidusti, urat levenee ja tili kapenee…

    A.Jalkanen

    Tällä palstalla ei ole syyllistetty konekuskeja. Tai jos on aiemmin syylllistetty, niin tämän ja enskakeskustelun seurauksena ymmärrys on parantunut, ja syyllistetään vähemmän. Itsekin annoin Hesarin enskakommentissani nimenomaan konekuskeille ainoana osallisena ”synninpäästön”.

    Tomperi

    Otanta mittaus, otanta prosentiksi riittää 3 – 4 prosenttia, ei kauaa kestä ja se paperi mukaan kaupantekotilaisuuteen.  Mikä siinä on niin vaikeaa?  Ai niin mhy väki joutuisi maastoutumaan ja sitähän eivät metsänomistajat halua, kuulema.

    mehtäukko

    Mikä otanta riittää 3-4% ?

    Tomperi

    otanta mittauksessa esimerkiksi satunnaisotannalla mitataan 4 prosenttia alueen pinta-alasta ja sillä oleva puusto.  Jos hajonta suuri kannattaa mitata enemmän.

    Tomperi

    Voihan sen pystyynmitata vaikka jokaista varvua myöten.  Kameralla näkyvätten ostomiehet laskevan mettän puuston määrän ja  järeyden.  Puelinkameralla. Kuinka yleinen systeemi vai oliko vain testikäytössä kun maastossa sain ilokseni todeta sitä käytettävän.

    mehtäukko

    Myhistyksen ukot ne mielellään juoksentelevat mittailemassa, ja mo maksaa.

    Hakkuissahan mittausta tehdään päivittäin, mutta se työllistävä vaikutus on tärkeää.

    Nostokoukku

    Lennokit pörrää, tekoäly surraa ja näytöt välkkyy. Saatu tieto on vain mitä sattuu. Metsään ei vain tohdi kukaan mennä puustoa arvioimaan. Mikä helkkarin alemmuuskompleksi nykyajan metsäväellä on, miksi on niin noloa mennä metsään arvioimaan puustoa ja leimikon laatua. Ketjunpätkän päässä oleva lovettu muovinpala on tietenkin vähän hävettävä ja nolo työkalu, siinä kun ei ole minkäänlaista näyttöä, mutta on edelleen erittäin käyttökelpoinen. Kokemuksen myötä tarkkuus paranee. Nyt myydään ja ostetaan mitä sattuu ja tietenkin pettymyksiä syntyy puolin ja toisin, kertymät heittää ja lopputulos on mitä sattuu, mitenkä se vajavaisilla tiedoilla voisi muuta ollakkaan. Tekomies siinä rimpuilee puun ja kuoren välissä, yleissyyllisenä. Leimikossa saattaa olla kysymys kymmenistätuhansista euroista. Kuka ostaa parinkymmenen tuhannen euron käytetyn auton lennokkikuvan perusteella tai näkemättä kolmannen osapuolen välittämänä? Edelleen kuulutan, miksi koko rungon tukkiosasta ei voi maksaa myyjälle. Siihen asiaan ei liity mitenkään sopimuksen katkontapituudet, ostajan markkinatilanne, tarvittavat dimenssiot, leimikon laatu, puuston järeys, lenkous suurioksaisuus, muut tukin viat. Kaikki nämä tulee esille vasta siinä vaiheessa, kun moto on talutettu leimikolle. Ostaja on ostanut tukkia ja jotain muuta, ehkä huonoa tukkia, mutta jos tieto on ollut oikea maksanut siitä myös sen mukaisen hinnan. Tehköön otokselleen mitä haluaa. Eikös runkohinnoittelu ole aika lähellä tätä menetelmää. Siihen liittyvät kummankin osapuolen riskit on kuitenkin paremmin hallittavissa tavaralajimenetelmässä. Lopetetaan keskustelu ja väittely kahdesta eri asiasta. Myytävän kohteen tukkiosuudesta ja ostajan tarvitsemista pituuksista ja laatuluokista. Kukaan ei ole ehdottanut, että raakkia on ostettava tukkina, se kun ei ole koskaan ollut tukkia.

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 287)