Keskustelut Metsänomistus Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 211)
  • Miten Suomen talous saadaan kasvuun?

    Tänään ilmestyi Kauppalehdessä Kari Stadighin haastattelu, jossa hän käy läpi Suomen talouden tilannetta ja vallitsevaa ajattelua.

    Haastattelu keskeisimpiä sanomia ovat:

    Kepulainen koko maa on pidettävä asuttuna-ajattelu tuottaa äärimmäisen kalliin rakenteen. Sote-ratkaisu on esimerkki tästä jättimäisestä kustannustsunamista.

    Toinen ja Stadghin mielestä vielä velkaantumistakin pidempään Suomen kasvua jäytänyt politiikka on periaate siitä, että koko Suomi pidetään asuttuna. Stadighin mukaan se hajauttaa resursseja kasvun kannalta epäoptimaalisesti ja antaa vääränlaisen lupauksen kansalaisille.

    ”Tämä kepulainen periaatehan on maksanut miljardeja Suomelle ja syönyt meidän kasvuamme. Nyt kun maa on köyhtynyt velan kasvun myötä, niin lupaus on liian kallis tälle maalle. Sen lisäksi aiheutamme inhimillistä surua, koska muuttotappiokunnilla suomalaisten ainoa varallisuus ovat asunnot ja on luonnollista, että niiden hinnat laskevat hyvin pitkän aikaa myös tulevaisuudessa”, Stadigh sanoo.”

    Pääministerinä toimineen kassanhoitajan kokemattomuus talousasioissa johti holtittomaan velanottoon.

    Taloustieteilijät ja erilaisten ajatushautomoiden ekonomisteiksi naamioituneet edunvalvojat keskittyvät lähinnä velkaantumisen ja tulonjaon vatvomiseen.

    ”Suomessa verokeskustelu on pääosin varovaista. Muutokset ovat marginaalisia ja niitä punnitaan velkaantumisen sekä tulonjaon näkökulmasta. Stadighin näkemyksen mukaan kasvunäkökulma pitäisi olla vahvemmin esillä.”

    Haastattelussa tulee vahvasti esille verotuksen vaikutus riskinottoon. Yrittäminen on tukahdutettu verottamalla se kuoliaaksi.

    ”Kotimaisille omistajille olennaisia ovat yhtiöverotus, perintöverotus ja osinkojen verotus. Näiden kaikkien täytyisi olla selvästi palkkaverotusta matalampia, koska palkkatyön ja omistamisen ero on se, että omistaja ottaa valtavan riskin. Korkea verotus vähentää riskinottohalua”, Stadigh sanoo.

    Periaatteessa esimerkiksi pörssiyhtiön voittoon voidaan katsoa iskevän kaksinkertainen vero, kun ensin siitä maksetaan yhtiövero ja jaetusta osingosta pääomatulovero. Näin laskien veroaste on 40 prosentin luokkaa. Palkkatulojen osalta veroaste kohoaa vastaaviin lukemiin 90 000 euron vuosiansioista lähtien.

    Stadighin ajattelussa sekä pääomiin että ansioihin kohdistuvat verot ovat siis liian korkealla. Niin ikään arvonlisävero, joka nousi Suomessa syyskuun alussa EU:nkin katsannossa lähes kärkeen, 25,5 prosenttiin.

    ”Jos minä valmistan kengät ja myyn ne sinulle ja joku ottaa siitä neljänneksen veroa, niin sehän on absurdi ajatus. Tämähän on kuin bensaverotus aikanaan. Että pääosa on kohta veroa”, Stadigh ihmettelee.

    Yksikään puolue ei kuitenkaan tällä hetkellä aja Stadighin maalaamaa rohkeaa verouudistusta. Enemmistö ekonomisteistakaan ei näin pitkälle menisi ja valtiovarainministeriön virkamiehet luultavasti varoittaisivat luottoluokituksen heikentymisestä, kun veroalen ennakoitaisiin syövän lyhyellä tähtäimellä verotuloja.

    ”Ei tällä hetkellä veroreformia kukaan suunnittele, vaan haetaan lisää verotuskohteita. Sehän johtuu siitä, että on eletty yli varojen ja ollaan epätoivoisia, miten saadaan valtiontalous kuntoon. Helpointa on verottaa lisää.”

    Entäpä ne ekonomistit, joista osa jopa suosittelee alv:n korottamista?

    ”He keskustelevat vain siitä, mitkä ovat verojen välittömät vaikutukset. Luulen, että he eivät välttämättä tiedä asiasta tarpeeksi, koska huippukorkeita arvonlisäveroja on ollut taloushistorian katsannossa aika lyhyen aikaa”, Stadigh väittää.

    Stadighin näkemykset ovat selkeän talouskasvumyönteisiä ja kannatan etenkin verotukseen liittyviä reippaita muutoksia. Meidän on pakko siirtyä keskusjohtoisesta näivettävästä sosialismista avoimemman ja yritysystävällisemmän talouden aikaan.

  • mehtäukko

    Aloituksen kysymykseen: hallitus pienensi ulkomaanapuja lähes miljardin.Suunta on oikea. Puoluetuet nollaan, niitä rahoja pienyritys toimintaan, jolloin työllisyys kasvaa. Kaikenlaisen loisimisen edellytysten vähentäminen, työhön kannustus. Autoilun verotus 1/3:aan, jolloin kotimaan matkailu elpyy, eu:n väärinkäytökset ja tehottomuus kitkettävä. Rikolliset mamut suoraan ja heti karkotetaan, kunnollinen väki ok.

    Metsuri motokuski

    Stadigin ajatukset ovat samoja kuin Wahlroosilla. Mielenkiintoista kun meillä riidellään näiden henkilöiden ajatusten järkevyydestä niin Amerikassa palkataan herra Musk hoitamaan valtion hallinnon kehittämistä. Olen herrojen kanssa sanaa mieltä että pikkumuutoksilla suomen talous ja tuottavuus ei korjaannu. Meillä on äidin maidossa tullut jokaiselle kateus rikkaiden hyvin voinnista ja kohtuuttomasta hyvätuloisten verottamisesta. Milloinkahan me ymmärretään se että rikkaat ovat maamme voimavara sillä he ovat ainoita henkilöitä jotka tänne pystyvät investoimaan. Nythän me verotamme heitä tai heidän omaisuutta niin että ne muuttavat muualle. Meille jää mopen  osa.

    Kalle Kehveli

    Työn ja liikenteen verotus alas ja pääomien ylös. Näin suomi ja eurooppa pelastuu.

    Lisäksi eläkekatto 3000 euroon, koskee myös lesken yms. eläkkeitä.

    mehtäukko

    Pääomien ylös on oikeudetonta sosialisointia, kun vaaditaan työllistämäänkin. Rehellisesti hankittu pääoma ei ole vieraan omaisuutta.

    Se 3000:n yli pidätetyt eläkemaksut olisi sitten palautettava asianomistajalle

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Suomen taudin kuvaan kateus, vastuun ulkoistaminen yhteiskunnalle, viehtymys loisimiseen ja avustuksilla elämiseen, siinä joitakin. Hyvinvointialueita on aivan liikaa, ei väestöpohja ole kestävä. Jotain radikaalia olisi tehtävä, eli tarttis tehdä.  Talouskasvu olematonta, eikä jatkokaan nykyisillä eväillä paljoa lupaa. Keskiluokka tämän lystin on maksanut, mutta kauanko jaksavat. Rikkaita on vähän ja köyhät ovat yleensä paremminkin etuuksien saajia. Paha siitä on repiä, eikä politiikkojen suunsoitto asiaa auta yhtään.

    Nostokoukku

    Eli resepti mielipiteistä löytyi: Rikkaitten verotus minimiin tai kokonaan pois, köyhiltä etuudet pois ja verotus kireämmäksi.

    mehtäukko

    No ei, vaan ansion mukaan kaikille.

    Metsuri motokuski

    Sinullakin nostokoukku on ilmeisesti kohtuullisesti metsäomistusta. Oletko sitä mieltä perintövero on oikeuden mukainen ja kannustaa perinnön saajaa jatkamaan metsien hoitoa. Toiseksi voisi kysyä: että onko pääomavero kohtuullinen vero myymästäsi omaisuudesta. Kolmanneksi voisi kysyä: onko hyvätuloisten progressiivinen verotus oikeuden mukainen ? Kannustaako progressiivinen verotus yrittämään aina enemmän ?

    Nostokoukku

    Perintöverosta ei ole kokemusta, kun en ole koskaan perinyt mitään. Olen vain kuullut ja lukemastani päätellyt että se on aina yli 100%. Mutta siitä huolimatta otan vastaan kaikki perinnöt, jos niitä kohdalle sattuu, antaa tulla vain. Tenavat kun kohta perivät omaisuuteni, niin luulisi ainakin metsien hoidon kiinnostavan kovasti. Vain hyvin hoidetusta metsästä he tulevat saamaan maksamansa verot tulevaisuudessa ainakin osittain takaisin. Rääseiköillä ja keppimetsillä niitä ei makseta. Joten kannustimet lisääntyvät hoitamaan metsiä paremmin kuin itse olen hoitanut. Omistamistani kiinteistöistä, kahdesta ok-talossa, kesämökistä ja metsästyskämpästä he eivät joudu maksamaan veroja, koska ne ovat kesämökkiä lukuunottamatta täällä syrjäseudulla arvottomia. Talojen hinta on tontin arvo vähennettynä purkukustannuksilla, vaikka kummassakin asutaan. Progressiivinen verotus on oikeudenmukainen, jos verrataan sen jättämää pelivaraa elämiseen vaikkapa jonkun asiantuntijan ja marketin kassalla kuusituntista työpäivää tekevän osalta. Asiantuntija saa palkkaa 500 000 €, maksaa siitä veroa 60%, elämiseen jää 200 000. Kassatyöntekijä saa palkkaa 20 000 €, maksaa veroa siitä 20%, elämiseen jää 16 000. Hieman enemmän jää pelivaraa toiselle elämän järjästelemiseen, vaikka veroprosentit ovat erilaiset ja kummankin työ on yhtä arvokasta.

    Kalle Kehveli

    Nostis on oikeassa. Lisäksi pääomien verotus tulisi saada progressiivisiksi palkkatulojen tavoin.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 211)