Harsinta oli yleistä vielä 20-30 luvulla ei vaan Lapissa vaan läpi. Suomen. Esimerkkinä Ristiina Etelä-Savossa. Metsät oli harsittu ja kaskettu niin että pappilan korjaukseen piti hakea tukit Suuomeniemeltä.
Muistanette kansan kauhistelua Osaran aukeista? Nyt ne metsät pukkaa puuta kolmos kehitysluokassa. Niillä ne sotakorvaukset maksettiin.
Mulla on mettää Etelä-Savossa ja Lapissa. Eli näkemystä on laajemminkin. Ei kannata olla liian viisas puusilmä. Luonnon ehdoillahan metsä tuottaa.

1850-luvulla säädettiin metsälaki, jossa oli erittäin tiukat hakkuurajoitteet. Laki uusittiin 1860-luvulla, jolloin hakkuurajoitteet käytännössä poistuivat. Lain uusimisen perusteet oli suurruhtinaskunnan rahapula ja saksalaisen asiantuntijan arvio Suomen metsävaroista. Lakia kannatti myös J. W. Snellman. Ei siksi, että halusi Suomen metsäteollisuuden menestyvän vaan kaiketi siksi, että halusi metsiemme häviävän uuden lain myötä. Hän nimittäin uskoi, että maataloudessa on Suomen tulevaisuus.

Joskus 1910-luvulla lakia uudistettiin ja silloin kiellettiin metsänhävitys.

Minulla on vuodelta 1914 Tapion taskukirja, jossa on vieläkin täysin pätevät ohjeet metsänuudistuksesta kylväen tai istuttaen ja tarvittavista perkauksista. Ei vaan oppi ole mennyt kaikkiin vieläkään perille.

”Meillähän on syntynyt uusi messias! ”Jätkä”. Varmaan provosoit, niin minäkin.
Alappa meille konsultiksi että saataisiin pohjoisen mettiin petäjään yks tukinmitta lissää pituutta! Samaten poroille pitemmät jalat….ei onnistu…kas ku tunturipuro olosuhteiden vuoksi pienempi ja Färsaarten poro muistuttaa lähinnä sikaa jalkoineen.
Vertauksesi poron ja metsänhoitoa toisiinsa osoittaa sinut korpiifilosofiksi jonka kirjoitukset on , niinku isäni sano,”niinku lammas tuohelle paskantas”. Mulla on molempia, metsää ja poroja jonku verran .
Asiaan, jos on enempi ku hameenala mettää ni joillakin palstoilla jatkuva kasvatus puoltaa paikkansa. Muutoin kaikki irti mitä saa mahdollisimman tehokkaalla metsänhoidolla.
Lähetetty: 2 h, 12 min sitten
Lähettäjä: wanhajätkä ”

Lapissa on varmaan satoja vuosia harjoitettu ”harsintaa” niin metsissä, porotaloudessa.
Kairoilla liikkuessa ei voi olla huomaamatta maapuita, jotka ovat olleet selkeästi pitempiä ja järeämpiä kuin mitä metsät sataan vuoteen ovat pystyneet tuottamaan.
Niistä maapuista, jotka on kaadettu – on tempaistu tyvitukki pois ja metsään on jätetty kahden tukin aineet.
= Parhaat puut on hävitetty.

Suomen metsistä ”kaikki” ovat palaneet vuorollaan ja se palo pn yleensä tapahtunut alle 150 vuoden välein.
Näin ollen kovapäisimmänkin jatkuvakasvattajan on luovutettava ja myönnettävä, että avohakkuu on luonnonmenetelmä.

Tiettävästi peräpohjolassa on pienehkö alue, josta on löytynyt jopa yli tuhat vuotta vanhoja puita elossa, eli sen alueen metsäpalosta on joko kulunut niin kauan, taikka kyse on kilpikaarnaisista männyistä, joita aina on jäänyt eloon metsäpalostakin.

Henkilökohtaisesti olen kaatanut sellaisia mäntyjä, joiden tyvellä on ollut kolmekin eri aikaan sijoittuvaa palokoroa.
Metsähallituksella oli tukin tyviä varten ns. ”Natsamenetelmä”, jossa Tyvestä voitiin vähentää jopa 12 dm palokorojen takia, mutta pätkän annettiin olla tukin jatkeena, siitä maksettiin kuidun hinta, eikä se saanut pidentää tukkia yli maksimipituuden.

Metsäpalo syttyi esim salamasta ja se levisi tehokkaasti vanhemmissa kuusikoissa. = Luonnonmenetelmä.