Keskustelut Puukauppa Mitä kuitupuu voisi maksaa?

  • Mitä kuitupuu voisi maksaa?

    Mikä voisi havukuidulle olla sellainen ”break even” -hinta, millä sellun tuotantoa leikattaisiin pysyvästi? Lyhytaikaisia tuotantokatkoksiahan pidetään mm. siksi, että kuitupuumarkkina rauhoittuu ja sellun hinta pysyy riittävän korkealla.

    Erästä vastausta voisi alkaa haarukoimaan havusellun (nbsk) hintakehityksestä. Vuosi 2018 oli metsäteollisuudessa suhteellisen hyvä ja kaikki yhtiöt takoivat sievoiset voitot. Euroopassa havusellun keskihinta oli suunnilleen 1050 euroa tonnilta. Havukuidun kantohinta oli tuolloin hieman yli 20 euroa kannolla. Muistan loppukesästä 2017 väännettiin oikein tosissaan, että saatiin suhteellisen isossa päätehakkuussa havukuidut yli 20 euroon. Hinnat myös kuidulla nousivat jonkun verran kesällä 18 ja sekös harmitti.

    Nyt heinäkuussa 2024  vastaava sellun hinta kävi korkeimmillaan euroissa noin 1500:ssa tonnilta.

    Paljon väitetään, että hinnat ovat laskusuunnassa, mutta jos katsoo esimerkiksi Norexecon futuurihintoja nbsk:lle, niin hinta marraskuun 2025 toimituksille on noin 1400 euroa. Riippuen vähän euron dollarikurssista.

    1050 euroa tonnihinnalla pystyttiin tekemään sievoisesti voittoa (2018) kuitupuun kantohinnalla noin 22 euroa kuutio. Havusellutonni vie noin 5 kuutiota puuta. Tällä hetkellä kuidun keskihinta (kaikki hakkutavat) lienee noin 32 euroa kuutiolta, joten kuitupuun kalleuteen selluntuotanto ei nykyhinnoilla kaadu.

    Jos karkeasti ”ulosmitattaisiin” puolet tuosta havusellun hinnannoususta kuidun kantohintaan, niin sehän näyttäisi tältä: 22 + (1400-1050)/(2*5) = 57 euroa/m3.

    Jos lueskelee Keitele Groupin Kylävainion kritiikkiä Lukea kohtaan, niin voi päätellä, että tuo 57 euroa saattaa olla hyvinkin sen puun kantohinta, mistä tehdään sellua. Sitä ei vaan kutsuta kuitupuuksi.

  • Apli

    Se mitä tiedän sellumarkkinoista niin ilmoitetut hinnat ja toteutuneet myyntihinnat asiakkaille on kaikkea ihan muuta.. Ja monestihan sellutehtaita seisotetaan jopa sen takia takia että kysyntää halutaan leikata ja hyvistä hinnoista pitää kiinni, mutta en ole alan asiantuntija. Nythän esim UPM on antanut tulosvaroituksen ja muilta yhtiöltä saattaa tulla sellainen myös.. Energiapuunostajat kilpailee rajusti nyt kuitupuusta ja jopa ns huonoa tukkia poltetaan, eli sekin on nostanut kuidun hintaa toki suurin vaikutus on venäjän tuonnin loppu.